Ensimmäisen kesälomaviikon parhaat kuvina

Ensimmäinen kesälomaviikko alkaa olla takana. Ihanaa! Olen nukkunut erinomaisen hyvin, tehnyt kivoja asioita, treenannut, kuunnellut äänikirjoja, käynyt lenkillä, istunut kahvilassa ja ihan vain ollut. Tähän mennessä on ollut oikein mukavaa! Ainoa mutka matkassa on ollut tämä blogin Lily-alustan muuttopuuhat, joista on koitunut sekä paljon pohtimista että paljon ylimääräistä vaivaa. Edelleenkään sivusto ei toimi. Ärsyttää ja harmittaa!

Ekaan lomaviikkoon mahtuu monta reipasta kävelylenkkiä, joista kaksi tein Aurajokirannassa. Turussa on ollut kylmä, mutta oikealla varustuksella on pärjännyt ihan kivasti. Aurajokiranta on aina kiva, siellä jaksaa kuljeskella, vaikkei mitään uutta olisi tarjolla. Tällä viikolla piipahdin lenkkien lisäksi keskustassa kahvilla ja kirppareilla.
Olen laittanut kasvihuoneet (kyllä, niitä on nyt kaksi) kuntoon. Tällä viikolla laitoimme siemenet multaan ja pian uskoisin näkeväni retiisin ja salaatin alkuja. Muissa voi mennä hieman enemmän aikaa… kirsikkatomaatin ja kurkun taimet haen vasta ensi viikon lomamatkan jälkeen.
Kolmetoistavuotias kisasi keskiviikkona 100 metrin pikajuoksussa ja kolmiloikassa. Ja teki molemmissa lajeissa oman ennätyksensä! Harmi vain, ettei sadan metrin juoksutuksia jäänyt tilastoajaksi liian kovan myötätuulen vuoksi. Minä olin toimitsijavuorossa kolmiloikkapaikan tuulimittarilla.
Tämä viikko oli poikkeuksellisen hyvä ja tuloksekas treeniviikko: tein oman enkan yhden jalan jalkaprässissä (70kg) ja myös kulmasoudussa (20kg). Olin kaikkiaan neljästi kuntosalilla, toki osa treeneistä oli ryhmäliikuntajuttuja. Minulla oli selvästi energiaa lomaviikon kunniaksi, huomasin sen kaikissa seteissä.

Tähän on tultu.
Minna

Ainekset

Puheenaiheet Oma elämä