Viikon parhaat: Kesälomaviikko Kroatiassa

On taas sunnuntai ja viikon parhaiden aika. Olemme viettäneet tämän viikon aurinkoisessa Kroatiassa, ja kokosinkin viikon parhaat kuvina. Koska perjantainen postaus oli kuvakoonti, valitsin tähän juttuun eri kuvat!

Yksi viikon kaikkien päivien parhaista hetkistä oli toinen aamukahvikupillinen omalla terassilla aamulenkin ja kotitreenin jälkeen. Noin pyoli kymmeneltä lähdimme aina ensin omaan resortin rantaan ja altaille ja lounaan jälkeen siitä retkillemme.
Aamulenkeilläni sain ihastella Tkonin keskustan pienten kauppojen ja torien avaamista. Olin usein liikkeellä seitsemän tai puoli kahdeksan aikaan, jolloin kylä heräili uuteen päivään.
Oman kylämme ja vastapäisen Biogradin välillä kulki lautta. Vartti per suunta. Tuuli oli lempeä, sää aina aurinkoinen ja meininki mukavaa. Kävimme kaikkiaan kolmesti lautalla toisella puolella. Löysimme muun muassa ihania ruokapaikkoja.
Resortin oma ranta-alue oli siisti ja mieleinen. Ilmat olivat niin lämpöiset (30-32 astetta päivittäin), että jopa minä menin mereen uimaan. Rasti seinään!
Yhtenä päivänä retkeilimme Zadariin. Pidän aivan erityisen paljon paikasta.
Ja sitten teimme retken upeaan National parkiin vesiputouksille. Autolla ensin mantereelle ja siitä n 45 kilometriä perille. Auto piti jättää parkkiin, joten vuokrasimme pyörät loppumatkaksi. Puistossa toki piti kulkea jalkasin. Pelkäsin ajaa sähköpyörillä, mutta hyvin kaikki lopulta sujui soratiellä…
Putoukset olivat upeat. Koko paikka oli henkeäsalpaavan kaunis. Paras retkikohde tällä lomalla.
Sunnuntaina ajelimme viimeiseen retkikohteeseemme Prekoon. Viehättävä pikkukaupunki, jossa joimme kahvit ja vietimme aikaa ”vesipuistorannassa”.
Hei hei, saarielämä! Nappasin kuvan viimeiseltä retkeltämme lautalta. Biograd jäi taakse ja Tkon siinsi edessä. Maanantaina matkaamme takaisin kotiin. Ikävä jää. Jälleen. Oli ihana loma.

Tähän on tultu.
Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään