On aika heittää kesälomaviitta yltään ja aloittaa syksyn työrupeama. Se tuntuu kolmen lomakuukauden jälkeen paitsi oudolta myös kutkuttavalta ja mukavalta, uudelta alulta. Ja minähän tunnetusti pidän uudesta, uusista aluista ja kaikenlaisesta aloituksista. On siis ihan jees tai oikeastaan enemmänkin kuin ihan jees palata työpöydän äärelle. Sitä ennen kuitenkin kuluneen viikon parhaat -koonti.
Viimeisen kesälomaviikon parhaat kuvina
Viikko ei ollut enää kesäisen (edes loppukesäisen) lämmin, vaikka kesäiseltä paikoin näyttikin. Maanantain aamulenkillä olin pukeutunut aivan liian kepoisesti suhteessa lämpötilaan. Vaikka aurinko paistoi ja taivas oli sininen, tuuli oli kylmä ja 15 astetta tuntui iholla viideltä asteelta… Tajusin syksyn saapuneen. Viikkoon on mahtunut jälleen kaksi kuntosalitreeniä personal trainerin ohjauksessa sekä kaksi cross training -treeniä ryhmäliikuntatunneilla. Kotitreeneistä tein vain palauttavan aamuherättelyn muutaman vuoden takaa tallenteelta. Lisäksi viikkoon mahtui jokapäiväinen lenkkini. Sunnuntaina pohdin, että olipa hyvä viikko, sillä treenit ja liikkuminen yleisesti tuntuvat kropassa ja mielessä. Hyvällä tavalla. Ja vain hyvällä tavalla. Se on jännä juttu, että vaikka olisi sellaisella tuulella, ettei jaksaisi ollenkaan suunnata salille tai muuhun liikuntaharrasteeseen, sen tehtyä on aina mieletön fiilis!Viimeisellä lomaviikolla tapasin ystäviä ja kahvittelin torilla, jokirannassa, kauppakeskuksessa ja niin edelleen. Nautin kuin viimeistä lomaviikkoa. Tämän kuvan nappasin ystävätreffeiltä Aurajokirannan Manuela-kahvilan vessassa. Kolmetoistavuotiaan mielestä en osaa ottaa vessaselfieitä (enkä mitään muutakaan selfieitä tai kuvia…), mutta itse olin otokseeni tyytyväinen. Minusta peilissä näkyy lomansa viettänyt, levännyt nainen, hah.Olen tallustellut jokirannassa yksin ja ystävieni kanssa. Elokuun loppu alkaa näkyä myös joen varrella, valot ja värit eivät enää ole kesäisiä eikä niissä ole kesäistä tunnelmaa. Onneksi jokiranta toimii aina, kesällä, syksyllä, talvella ja keväällä. Isoäitini, pian 95 vuotta, kaatui kotonaan ja joutui ennsiavun kautta erään varsinaissuomalaisen terveyskeskuksen vuodeosastolle jatkohoitoon. Tilat siellä ovat ankeat, huone suorastaan murheellinen ja virikkeet nollissa, joten päätin yrittää kohentaa tilannetta ja olosuhteita edes jollakin tavalla. Kävimme kolmetoistavuotiaan ja keskimmäisen poikamme kanssa (esikoinen oli sairaana eikä voinut tulla) katsomassa mummoa sairaalassa. Kokosin hänelle kuvakimaran, yhden kuvista kehystin. Lisäksi askartelin muistolappuja, joissa jokaisessa on minun ja lasteni kirjaamia onnellisia muistoja mummon kanssa vietetystä ajasta. Torstaina kävimme piipahduksellamme. Ensi viikolla ajattelin taas vierailla mummon luona. On selvää, että tällä viikolla olemme joutuneet miettimään elämän toista ääripäätä, ja se on ollut surullista ja ankeaa. Toisaalta hyvin luonnollista. Perjantaina pääsimme kolmetoistavuotiaan kanssa hoitamaan kummityttöämme. Sen parempaa viikonlopputekemistä minun on vaikea keksiä. On ihana seurata tyttösen kasvua ja irrottautua omista ympyröistään. Myös kolmetoistavuotias tykkää hoitaa yksivuotiasta, leikkiä hänen kanssaan, syöttää häntä ja vaihtaa vaippaa. Liikkistä.Lauantaina tein pitkän lenkin kolmetoistavuotiaan yleisurheilutreenien aikana. Olin pukeutunut syyssäähän, mutta yhtäkkiä olikin ihan kaunista, jopa kesäistä. Palattuamme kotiin keitin kahvit ja join ne terassilla. Oli ihanan lämmin. Viihdyin siellä tovin kuuntelemassa kirjaa ja omia ajatuksiani. Lauantai-iltapäivällä mies palasi työreissustaan ja saimme tyttären kanssa ihania (toivottuja) tuliaisia. Olin pitkään miettinyt Clarinsin lip oilin hankkimista, nyt pyysin sen mieheltä. Lisäksi sain saman merkin silmänympärysvoiteen tyyppisen tuotteen.
