Tammikuisen viikon parhaat plussina ja miinuksina
On taas viikon parhaat -koonnin aika. Viime viikolla kokosin viikon pahimmat, nyt päätin pysytellä tutussa ja turvallisessa konseptissa. Tämä viikko on ollut melko perinteinen sekä työ- että kotisaralla, ja siihen on mahtunut monenlaista. Kokosin viikon parhaat tällä kertaa plussina ja miinuksina.
Ensin plussia…
Sopivasti työtehtäviä on aina kiva asia. Se, ettei ole kiire, paniikki eikä ylivoimaista ruuhkaa työpöydällä on kiva asia. Koko tammikuu on toistaiseksi tuntunut kepeämmältä kuin loppusyksy (siihen ei kyllä paljoa tarvita, sillä syksy oli melkoista haipakkaa), ja nautin erityisesti siitä, että saan itse aikatauluttaa omat tekemiseni ja antaa aikaa myös ajatustyölle. Ensi viikolla alkaa kevään opetus ja sitä seuraavalla käynnistyy yksi hankehaku, jossa olen mukana. Samalla erityinen kepeyden tunne hälvenee.
Kummitytön tapaaminen. Viikoittain mietin, miten onnekkaita me mieheni kanssa olemme, kun olemme saaneet kunnian toimia kummeina pienelle, nyt puolitoistavuotiaalle, tytölle. Mitään niin rentouttavaa, ihmeellistä ja ihanaa en olisi voinut kuvitellakaan saavani ”enää tässä vaiheessa elämääni”. Kummitytön tapaamiset ovat kohokohtia paitsi meille aikuisille myös neljätoistavuotiaalle. Tiistai-iltasella piipahdimme hänen kanssaan leikkimässä kummitytön kanssa (mies ei päässyt työmatkansa vuoksi mukaan), ja meillä kaikilla oli niin mukavaa…
Viikon treenit ovat sujuneet hyvin. Ja siitä olen erityisen iloinen ja ylpeäkin. Huomaan itse, miten persona trainer -ohjatut salit kasvattavat voimaa ja lihaksia. Huomaan myös perusarjessa, miten paljon hyötyä voimatreenistä onkaan: jaksan paremmin, nukun paremmin, kykenen tekemään voimaa vaativia kotitöitä, ruoka maistuu, elämä tuntuu paikoin kepeältä. Hymyilyttää. Sunnuntain cross trainingissa otin joka pisteelle enemmän painoa kuin aiemmissa treeneissä. Kehitys on kiva asia!
Perjantain pitsa- ja peli-ilta. Keskimmäisemme avopuolisoineen kotiutui Thaimaan-reissulta loppuviikolla, ja kutsuin heidän kylään perjantai-illalla. Tehtiin ihan itse pitsaa ja pelattiin uutta lautapeliä.
Neljätoistavuotiaan viestihopea. Siinä kaikki. Säännöllinen harjoittelu tuottaa tulosta, ja sunnuntain viesteissä tyttären joukkue ylsi hopealle. Lapsen onnistumisen iloa on liikuttava katsella.
Sitten miinuksia…
Reumalääkityksen aloittaminen pelottaa. Ja siitä kirjoitin pitkät pätkät perjantain blogiin. Odotan, että saan keskustella asiantuntevan lääkärin kanssa vielä asiasta, ennen kuin pistän lääkkeen ensimmäistä kertaa itseeni.
Tammipakkaset vaihtuivat tammiplussakeleihin. Ja niistä keleistä minä en välitä yhtään. Kunnon kuuma kesä ja kunnon kylmä ja luminen talvi ovat parasta ikinä. Odottelen jo seuraavaa pakkaskautta, toivottavasti se on tulossa.
Lukeminen ja äänikirjat eivät huvita juuri nyt. Ja se ei ole ok. Koska olen tottunut kuuntelemaan kirjoja tai lukemaan niitä. Nyt on jokin vaihe, jossa kirjaan tai äänikirjaan tarttuminen eivät ole tekemislistan kärjessä. Valitettavasti. Tällä viikolla olen liki päivittäin yrittänyt, mutta ei siitä ole tullut mitään. Odottelen parempia aikoja ja uusia vaiheita. Usein nämä kaudet ja vaiheet menevät viikossa, parissa ohi. Sillä aikaa urheilen, teen palapeliä, siivoilen kaappeja (uskomatonta mutta totta), teen Pop-ristikoita neljätoistavuotiaan kanssa ja värittelen vapaa-aikanani.
Tähän on tultu.
Minna