Huhtikuisen viikon parhaat plussina ja miinuksina
Kohti kevättä mennään. Iloista on se, että päivisin on ollut lämmin ja toppatakista voi pikkuhiljaa luopua. Puissa ja pensaissa alkaa vihertää, linnut laulavat ja Tivoli on avannut ovensa. Join ensimmäiset terassikahvit. Kevät on. Odotan eniten sitä, kun huhtikuu vaihtuu toukokuuksi ja edessä on (toivottavasti) erityisen lämmin kesä, kolme kuukautta pelkkää lämmössä ja lämmöstä ilakointia. Kokosin viikon parhaat tällä kertaa plussina ja miinuksina.
Ensin plussat
Kevät etenee. Kohta harmaus väistyy. Päivät ovat pitkiä ja valoisia. Tekee mieli ulos. Jatkuvasti tekee mieli ulos. Se voi toki johtua myös sijaiskodista ja sen seinien päälle kaatumisesta. Toppatakki odottaa pesulaan pääsyä naulakossa, kesävaatteet purkamista muuttolaatikoissaan makuuhuoneen lattialla. Sukkahousuja ei enää kohta tarvita. Edessä on kesä. Kesä.
Työt sujuvat. Pidän (edelleen) työstäni. Tällä viikolla sain tehdä monenlaista. Opettaa, ohjata, lukea, arvioida. Kehittää, visioida, luoda ja tavata työtovereita. Sain lukea erinomaisia palautteita ja hypätä itse syvään päätyyn uuden aiheen edessä. Nautin siitä, että saan ja joudun opettelemaan uutta, olla uuden edessä.
Hautausmaaretket jatkuvat. Kuten kirjoitin aiemmin, minusta on kehkeytynyt hautausmaakuljeksija. Nyt olen saanut neljätoistavuotiaan matkaani, ja hänkin on hurahtanut hautausmaalla kiertelyyn. Luemme hautakiviä, arvuuttelemme nimistä, minä vuonna vainajat ovat syntyneet. Neljätoistavuotias taisi keksiä uuden lempparinimen mahdollisille tuleville lapsilleen. Suunnittelimme eväsretkeä mummon haudan viereiselle puistonpenkille. Kierrämme hautausmaalla vielä lauantai-illalla, vaikka olemme kuljeskelleet siellä jo päivällä. Mummon haudalle veimme Vintedistä hankkimani keramiikkaoravan. Oikea orava hyppeli iloisesti hautojen ympärillä.
Pääsimme tapaamaan kummitytön perhettä sunnuntaina. Saimme viettää aikaa kummitytön kanssa ja antaa hänelle huomiota, jota perheen uusi vauva vääjäämättä häneltä vie. Vauva oli kasvanut. Muistelin omaa arkeani, kun saimme esikoisen ja keskimmäisen aikanaan vuoden ja neljän kuukauden ikäerolla. Ensimmäiset viikot ja kuukaudet (ehkäpä jopa vuodet) olivat paikoin rankkoja, mutta sitten helpotti.
Lautapelien pelaaminen. Keskimmäinen poikamme ja hänen tyttöystävänsä kutsuivat meidät pelaamaan lautapelejä perjantaina. Istuimme pelien äärellä yhdeksään saakka. Oli mukavaa. Hassua, miten lapsissaan alkaa erityisesti ikääntyessään nähdä yhä enemmän piirteitä itsestään ja puolisostaan. Toisaalta alkaa myös nähdä niitä asioita, joita en tunnista meissä kummassakaan.
Treenit kulkevat. Siinä se. Olen kehittynyt. Voimistunut. Innostunut. Salille ja kaikkiin treeneihin on aina vähän takkuista lähteä, mutta treenissä ja sen jälkeen olo on mitä mainioin – mä tein sen! Tällä viikolla tein maastavetoenkat. Hyvä minä. Hyvä päivä olla minä, ai että. Jotenkin niin.
Sitten miinuksia
Kuka ihme vie joka päivä roskat metalliseen jäteastiaan ennen seitsemää aamulla? Sijaiskotimme kerrostalon asukkaista joku tekee niin. Myös viikonloppuna. Ei siinä mitään, olen aamuihminen, mutta kaikki eivät ole. Roska-astian kannen pauke ärsyttää. Ensin paukahtaa metallikansi, sitten jokin biojäteastian kansi ja sitten lasiroskikseen heitetään lasia. Kilikoli. Sanoinko jo, että tämä on ärsyttävää?
Kokoaikainen kirkkaus sokaisee. Vaikka valo on ihanaa, huhtikuu ei ole. Siksi, että on valoisaa koko ajan. Ikkunat ovat likaiset. Katupölyä on joka paikassa. Hyttyset ovat heränneet. Kärpäsetkin ovat heränneet. En pidä kärpäsistä. Pitäisi tehdä ja touhuta ja olla innokas kevätihminen. En ole. Odotan toukokuuta ja kesää.
Sijaiskoti on ahdas. Kolmelle ahdas, vaikka oikeasti tilaa on ihan kivasti hetkelliseen oleiluun. Ja juuri siksi haluan ulos. Ulkoilemaan, kävelemään, kauppaan, työpaikalle, kaverille, kummitytölle. Mihin tahansa ainakin kolme kertaa päivässä rytmittämään ahtaan kodin arkea.
Tästä hyvä esimerkki on se, että lauantaina iltasella (hieman ennen kuutta) lähdimme neljätoistavuotiaan kanssa (mies on matkoilla) katsomaan, olisiko Tivoli vielä auki. Ei ollut. Se oli sulkenut porttinsa viisi minuuttia ennen tuloamme. Ehdotin sitten tyttärelle, että hypätään bussiin ja kierretään koko Turku. Niin teimme. Päädyimme lopulta Länsikeskuksen kautta satamaan ja satamasta torille. Torilta kiiruhdimme bussi numero neloseen ja hautausmaalle. Siellä kierreltyämme kävelimme kotiin. Kello oli yli yhdeksän.
Tähän on tultu.
Minna