On pitkästä aikaa viikon parhaiden aika. Se on perinteisen sunnuntain juttu, kepeä ja melkein kaiken kertova kollaasi menneen viikon tapahtumista. Tällä viikolla olen ollut työn touhussa, kaivanut keittiöihmisen viitan jostakin naftaliinista ja yrittänyt kunnostautua keittiössä, olen ulkoillut, lenkkeillyt, treenannut ja saanut lihakset sopivan kipeiksi sen merkiksi, että ne ovat tehneet hyvää työtä. Olen saanut hoitaa kummityttöä ja hänen pikkusiskoaan ja viettää aikaa puolisoni ja neljätoistavuotiaan kanssa sopivissa määrin. Olen nauttinut paikoin kesäisistä säistä ja hiljalleen päässyt kunnolla kiinni työjuttuihin. Ihan mukiinmenevä viikko!
Viikon parhaat kuvina
Elokuiset aamut ovat olleet upeat. Olohuoneen maisemaikkunasta olen ottanut useampia kuvia tälläkin viikolla – tuntuu, että meillä on vaihtuva taideteos olkkarissa. Vuodenaikojen mukaan saa ihastella aina erilaista teosta.Työmatkalenkeillä olen tavannut paitsi kanssakulkijoita myös kaikenlaisia otuksia. Nautin siitä, että luonto on vielä vehreä ja tuntuu edes hitusen kesäiseltä.Työmatkalenkit ovat olleet aurinkoisia liki päivittäin tällä viikolla. Ja se se vasta on ihanaa! Saan ihan uudenlaista virtaa, kun kövelen 47 minuutin matkan tlihin ja takaisin päivittäin tai ainakin liki päivittäin. Jälkihikihän tässä tulee, mutta sekään ei menoa haittaa.Sain ystävältä ihanan yllätyksen: isot kassilliset satokauden tuotteita suoraan heidän mökkipaikaltaan. Kassista löytyi vauvan kokoinen kesäkurpitsa, porkkanoita eri väreissä, pikkukurkkuja ja monta litraa putsattuja kantarelleja! Arvostan.Vauvan kokoisesta kesäkurpitsasta tein kesäkurpitsalettuja, joihin tulee 600 g raastettua kesäkurpitsaa, 200g juustoraastetta, suolaa, pippuria ja 1 dl jauhoja. Sitten paistetaan. Suosittelen.Tässäpä näitä lettuja on. Maistuivat hyviltä!Ja tässä on kodinhengettären taikoma kantarellikastike. Kuten alussamainitsin, tällä viikolla olen kunnostautunut keittiössä puuhastelussa. Se kun ei ole yhtään ominta minua.Yhtenä treenivapaana iltana leivoin kaurasämpylöitä. Niistä tuli ihanan pehmoisia. Osa laitettiin pakkaseen.Viikonloppuna sain hoitaa suloista kummityttöä ja hänen pikkusiskoaan iltapäivästä aina nukkumaanmenoon saakka. Kaksivuotias on kyllä suloinen tapaus: puhelee, leikkii, ulkilee pitkän tovin, jaksaa kävellä pitkiä matkoja, poimii mustikoita, leikkii sisällä leluillaan ja on huumorintajuinen tapaus. Kummityttö tykkää paitsi (ja erityisesti) ulkoilla myös lukea kirjoja ja osallistua pikkusiskonsa (liki 5 kuukautta) hoitoon. Kylvyssä hän oli elementissään ja nukkumaan mennessä sain lukea iltasadut ja silittää häntä. Kun kysyin, onko hän Minnan kulta, hän nappasi tutin pois suusta ja sanoi kirkkaalla äänellä ”joo!”. Sydän sulaa ja mieli lepää tämän tytön kanssa.
