Asioita, joita en ymmärrä
Otsikossa olennainen. Olen usein pohtinut, että haluaisin kirjoittaa jutun kaikesta siitä, mitä en ymmärrä. Niitä asioita on paljon, ja helposti tällaisia elämän pikkuasioita myös kertyy matkan varrella lisää. Välillä naureskelen mielessäni ”en voi tajuta tätäkään” -ajatuksilleni, toisinaan ne suututtavat, joskus mietityttävät. Mutta melkoisen hyvä lista niistä kehkeytyi.
Asioita, joita en ymmärrä
Välinpitämättömyys. Työt, kotityöt, harrasteet, tapaamiset ja ihan kaikki vain jätetään hoitamatta. Levälleen. Millään ei ole väliä, mitä sen niin väliä. En ymmärrä.
Ihmisiä, jotka syövät välipalaksi (tai yhtään miksikään palaksi) banaania. Pois se minusta.
Hitautta.
Saamattomuutta.
Liiallista täydellisyyden tavoittelua. Tähän lukeutuu tietynlainen frigidiys, se, että asioita tehdään millilleen ja jetsulleen. Kaikelle on jonkinlainen aivan liian tarkka sääntö. Pidän raamituksesta ja säännöistäkin, mutta armeijamainen sääntely on minusta esimerkiksi työelämässä ihan ohi ja turhaa.
Samaan lukeutuu ”herranpelko”. Ei uskalleta, ei rohjeta, mietitään aina, mitä joku toinen sanoo, kysytään aina joltakin kokeneemmalta, vaikka asia olisi mitätön eikä juuri mihinkään sen isompaan vaikuttava.
Vihreän teen hehkutusta. Ehkä en vain ole saanut riittävän hyvää vihreää teetä.
Ihmisiä, jotka eivät usko intuitioon. Tai tarot-tulkintoihin. Tai ennustuksiin. Tai horoskooppeihin. Hiukan hihhulina on oikein hyvä olla.
Siivouspäivää. Karkkipäivän tajuan, mutta siivouspäivä on ahdistava ajatus.
Konfliktin pelkoa. En ole koskaan tajunnut, miksei asioista voi keskustella niiden oikeilla nimillä. Miksi pitää pelätä riitaa, sanaharkkaa tai erimielisyyttä. Asioista on hyvä puhua, ja niistä pitää puhua. Väittely, eri mieltä oleminen tai se, että oma tekeminen on joskus ”arvostelun” alla, ei tee hallaa kellekään eikä millekään. Se on rakentavaa keskustelua, yhteisen ratkaisun löytämistä.
Todennäköisyyslaskuja. Olen lukenut lukiossa pitkän matematiikan ja pärjännyt siinä ihan kivasti. Mutta jo silloin, 30 vuotta sitten todennäköisyyslaskut tuottivat päänvaivaa ja lopulta numeron neljä kurssiarvosanan. Kävin yksityisopetuksessa ja sain korotettua nelosen kahdeksikoksi. Mutta edelleen, vaikka perusasiat todennäköisyyslaskennassa osaankin, moni asia menee yli hilseen.
Ihmisiä, joiden mielestä hiekka liukumäessä kengän pohjassa ei ole ikävä ja ihon kananlihalle nostattava ääni.
Lehtipuhaltimia. Herran taivas sentään. Se ääni!
Makeita äklöttävän voimakkaan hajuisia hajuvesiä. Tai deodorantteja. Tai suihkusaippuoita.
Myöhästymistä. Viivyttelyä. Ihmettelyä. Jäähtyneen kahvin juomista. Epäsuorien kysymyslauseiden loppumerkkejä. Kausiverhoja. Kausikoristeita (miinus joulukuusi). Hajupyyhekumeja. Makuhuulirasvoja. Tanssillisia liikuntakoreografioita. Useiden uutisten katsomista päivittäin. Öisin murehtimista. Liiallista kuuliaisuutta. Sitä, ettei tervehditä. Kellojen siirtelyä.
Tähän on tultu.
Minna
Kuva: Jenna Westerlund