Ei mikään kaikkein paras viikko…

Otsikkokin sen jo kertoo: viikko ei lukeudu niihin kaikkein parhaimpiin viikkoihin. Flunssa villiintyi sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä, ja sen seurauksena jouduin jäämään muutaman päivän sairauslomalle, jättämään kotitreenit ja hidastamaan tahtia kaiken kaikkiaan. Onneksi keskiviikosta lähtien vointi oli jo siedettävä, torstaina koin itseni terveeksi ja perjantaina tein jo kevyen treenin. Kyllä se siitä!

Työmatkamaisema

Olen ollut viimeksi puolitoista vuotta sitten sairaana. Olen siitä iloinen ja kiitollinen, sillä yhtään minkäänlainen sairastaminen on jotain, mitä en oikein tahdo jaksaa tai kestää. Siihen on monia syitä: ensinnäkin olotila on usein kurja tai lähes kurja, toiseksi en ole lepäilijä enkä himmailijatyyppi ja kolmanneksi koko arki pitää suunnitella uudestaan. Ei jatkoon.

Onneksi oma flunssani talttui neljässä päivässä, mutta ikävän koko pään kattavan päänsäryn se jätti jälkeensä. Sitä kesti kolmatta päivää. Eikä se lähtenyt m i l l ä ä n lääkkeillä missään vaiheessa. Raastavaa. Sitten yhtäkkiä särky oli poissa, ja elämä alkoi hymyillä. Voin kertoa, ettei näyttöpäätetyöskentely tai opettaminen ole mitenkään erityisen mukavaa jäätävässä päänsäryssä…

Olinkin maanantain ja tiistain pois työstä, keskiviikkona himmailin, mutta torstaina olin jo sellaisessa kunnossa, että olotila tuntui jopa hyvältä. Koronatestit olivat negatiivisia. Päänsärystä ja silmien kummallisista oireista ajattelin hetken, että tauti voisi koronaakin olla.

Mutta. Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sanoo vanhakansa. Ja se oli jälleen oikeassa: kun pääsin eroon nuhasta, kurkkukivusta, päänsärystä ja öisin hakkaavasta yskästä, aloin tuntea kummallisia oireita silmissäni. Jo flunssan akuuttivaiheessa tuntui, etten olisi jaksanut pitää silmiäni auki, ja perjantain jälkeen oire korostui.

Samalla yläluomet olivat kuivat, punoittavat ja ”kiristävät”, niitä piti ikään kuin nostella ylöspäin kohottamalla luomia. Siitä taas saa herkästi uuden päänsäryn. Rasvailin, googlettelin ja elätin toivoa. Mikään ei auttanut. Ensin olin varma, että olin sairastanut adenoviruksen, jonka oireisiin tällainen voi kuulua, sitten olin varma, että virus on villiinnyttänyt ruusufinnin silmiin (se oireilee näin silmissä).

Paavo Nurmen Stadion

Lauantaina olimme koko päivän yksitoistavuotiaan kanssa SM-viestitoimitsijoina, kaikki sujui hienosti. Mitään muuta sairauden oiretta ei ollut, mutta silmät olivat ikävät ja valonarat, kuivat, kiristävät ja niin edelleen.

Sunnuntaina marssin Mehiläiseen. Vointini oli muuten siis jo hyvä, normaali. Elämä asettunut uomiinsa uudelleen. Sain diagnoosiksi blefariittin eli silmäluomitulehduksen. Diagnoosi oli selvä viidessä minuutissa, ja hain lääkevoiteen apteekista. Lääkäri totesi, että kahdessa päivässä luomien pitäisi olla kunnossa. Huh.

Kävin lääkärin jälkeen aurinkoisen Cafe Carrén terassilla kahvilla ja nautin syyskuun lämmöstä. Kesäinen lämpö on ollut parasta koko viikossa.

Tähän on tultu.

Minna

puheenaiheet ajattelin-tanaan oma-elama terveys
Kommentit (4)
  1. Tyylimurun Tiina
    12.9.2023, 10:30

    Sairastaminen sotkee aina mukavan arjen ja suunnitelmat. Mutta näinhän se menee.. Ihanan kauan muuten viime sairastelustasi! Itsellä oli heinäkuussa 2 viikkoa jatkuva kurkkukipu ja päälle silmätulehdus, molemmat taisi tulla lapselta. Ihmeen sitkeitä flunssia ollut.

    1. Kyllä! Ja kyllä, olen sairastanut todella vähän oikeastaan aina. Tosin, kun lapset oli pieniä, olin enemmän sairaana, jos hekin sairastivat. Onneksi nyt flunssa on ohi…

      Minna

  2. Jotenkin tuntuu, että tämän hetken koko Eurooppaa kiusaavan flunssan jälkitauteja ovatkin erilaiset silmätulehdukset. Itsekin olen kärsinyt tosi sitkeästä silmätulehduksesta kaksi viikkoa sekä ennen reissua että sen aikanakin. Kaksi antibioottikuuria tuli otettua ennen kuin hellitti.

    1. Olen kuullut samaa! Harmillinen on tuo sinunkin silmäoireesi. Oma luomitulehdukseni hellitti nopeasti, siitä olen iloinen.

      Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *