Ensimmäisen maailman ongelmat

Nukuin hyvin. Se on aina hyvä lähtökohta uudelle päivälle. Minulla ei ole hyvinvointikelloa, mutta uskallan väittää, että nukun viidestä seitsemään tuntiin joka yö. Se on minulle riittävä. Jopa se viisi, jos saan nukkua sen rauhassa. Näin perhekoon vähennyttyä viidestä neljään Salakarin saluunassa on rauhallista, eivätkä ovet juurikaan käy yöaikaan. Tämä taas on karsinut merkittävästi yli nelikymppisen herkän yöunen keskeytyksiä.


Hyvän yön jälkeen hidastelin aamukahvilla, luin blogeja, selasin some-kanavat, käynnistin pyykinpesukoneen, keskustelin kahdeksanvuotiaan kanssa ja buukkasin itseni iltakävelylle. Vielä ennen mitään tähdellistä (työtehtäviä) luin uusimmat uutiset ja kauhistelin yhden maailmankolkan asumuksia ja nälänhätää ja toisen koronavirusepidemiatilannetta.

Kehitysmaan hädän ja hankaluudet vielä ymmärrän, mutta pitkälle kehittyneen valtion tilannetta ja toimintatapoja on vaikea käsittää. Pohdin hiljaa mielessäni, että onneksi me asumme täällä.

Vastapainoksi oikeille ongelmille kuuntelin 19-vuotiaan narinoita kotiruoasta, aikaisista aamuista ja ylioppilaskokeisiin harjoittelusta. Ne tuntuivat äskeisten uutisten jälkeen niin mitättömiltä ja älyttömiltä mussutuksilta, etten olisi tahtonut jaksaa. Aivan turhaa. Ja toinen on ihan tosissaan. Natkuttamassa esimerkiksi tammikuussa alkavan armeijan ruokapolitiikasta (tietämättä siitä vielä mitään), väsymyksestään ja liian vähäisestä vapaa-ajastaan. Että ei ehdi golfata, kalastaa eikä tavata kavereita. Kiire on.

Tokaisin jotain ensimmäisen maailman ongelmista, enkä enää saanut minkäänlaista vastausta nuorukaiselta. Hän oli mennyt suihkuun. Sellaiseen, josta tulee aina ensin aivan liian kylmää vettä aivan liian kauan. Eikä pyyhkeitäkään löydy mistään. Naurahdin ääneen. Sitten pysähdyin ja pohdin omia ensimmäisen maailman ongelmiani. Ne ovat älyttömiä ja paikoin nolojakin ruuhkaelämäarjen hankaluuksia.

Niitä ovat internetin toimimattomuus tai hitaus, ruisleivän repeäminen joko keskeltä irrottaessa tai reikäleipämuotoisesta leivästä palasia ottaessa (otan aina puolikkaan reikäleivän, puolet sekä ylä- että alaleivästä). Niitä ovat lisäksi liian löysät ja vetiset tai raaoiksi jääneet uudet perunat, jäähtynyt kahvi, liiallinen maito kahvin seassa sekä tummassa pyykissä värjäytyneet alusvaatteet.

Säännöllisesti harmittavat tai ärsyttävät myös kodin olemattomat sotkut ja kahdeksanvuotiaan auki jättämät parhaat kynsilakat.

Myös seuraavia ensimmäisen maailman ongelmia olen joskus kohdannut: kuulokkeiden tai hiiren johto on solmussa, joku istuu minun paikallani työhuoneessa, untuvapeitto ei mahdu pesukoneeseen, tietokone tekee päivitystä pahimmalla mahdollisella hetkellä ja dippi loppuu ennen sipsejä. On meillä joskus ollut myös liikaa havunneulasia eteisessä ja kahviläikkiä keittiön tasolla. Ollaan olennaisten ja vakavien asioiden äärellä. Ja silloin kaikesta pitää tietenkin sanoa tai ainakin olla itsekseen hermostunut.

Internetin hitautta voi yrittää korjata lätkyttämällä näppäimistöä kiivaaseen tahtiin tai iskemällä kättä pöytään, irvistämällä ja huudahtamalla jotain nasevaa – ”Perkele!” Ruisleivät kannattaa musertaa pieniksi ja kiroilla mahtipontisesti ääneen leivän koostumusta ja repeämistä. Perunoista pitää paasata, ja kylmää kahvia ei missään nimessä voi juoda. Kylmän kahvin muistaa viikkoja. Kuukausia. Se oli niin kauheaa.

Tähän on tultu.
Hävettää vähän.

Minna

perhe ajattelin-tanaan vanhemmuus ystavat-ja-perhe
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *