Hildur on nokkela ja tiivistunnelmainen esikoisdekkari

Kirjailija Satu Rämö muutti Islantiin yli viisitoista vuotta sitten. Hildur on hänen ensimmäinen fiktiivinen teoksensa. Rämön esikoisdekkari kertoo Islannin Länsivuonoilla sijaitsevan pienen kyläyhteisön, Ísafjörðurin, rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttirista.

Hildur on poliisi, joka purkaa ahdistustaan surffaukseen ja lenkkeilyyn. Ahdistuksen juuret juontavat Hildurin sisarten 25 vuotta sitten tapahtuneeseen mystiseen katoamiseen. Pienet tytöt myöhästyivät koulubussista ja oikaisivat kotiin vastavalmistuneen tunnelin kautta. Sitten he katosivat. Hävisivät kuin tuhka tuuleen. Tuolloin 10-vuotias Hildur on siitä asti tuntenut syyllisyyttä.

Islannin syrjäisille vuonoille sijoittuvassa dekkarissa Hildur saa työparikseen Suomesta saapuneen poliisiharjoittelija Jakob Johansonin. Jakob saa huomata nopeasti, että vuonoilla on varjoisa puolensa: syrjäytyneet, hyväksikäyttäjät ja vallanhimoon langenneet.

Islanti ja etenkin sen vuonomaisemat muodostavat tarinalle upean taustan – huikean ympäristökuvauksen lisäksi romaanin dekkarijuoni on nokkelasti punottu.

Rämö on myös onnistunut rakentamaan teoksen henkilöhahmot uskottaviksi. Sellaisiksi, jotka haluaisi tuntea ja jotka pystyy helposti kuvittelemaan mielessään kirjaa kuunnellessaan.

Hildur on rakennettu tutun dekkarikaavan mukaan. Siitä on löydettävissä monia tuttuja dekkari-elementtejä: traumatisoituneet poliisit, henkilökohtaisen elämän sekoittuminen ammatilliseen tarinaan ja kuusiosainen juoni. Teos ei kuitenkaan ole mikä tahansa dekkari. Itse löysin siitä arkipsykologiaa ja perinteistä tarinallisuutta sekä taitavaa yhteiskunnan, ympäristön ja ihmissuhteiden kuvausta.

Olen aiemmin joutunut keskeyttämään Rämön tietokirjateokset niiden liiallisen kuvailevan tekstityylin vuoksi. Nyt yllätyin iloisesti – dekkarigenre on Rämöllä hallussa, ja sujuva, oikeakielinen kirjoitustyyli tempaa lukijan ja kuuntelijan nopeasti mukaansa. Kirjailija osoittaa kielellisen lahjakkuutensa lisäksi kykynsä tuottaa rikasta, laadukasta ja lukijan yllättävää sisältöä. Teoksessa yhdistyvät takaumat, ja moniääninen kerronta on rakennettu taiten.

Takaumat ja nykyhetki vuorottelevat taidokkaasti, eikä lukijan ole lainkaan vaikea pysyä perässä.

Kun Hildurista oli jäljellä tunti, minulla oli jo ikävä sitä. Pelkäsin, että se loppuu. Halusin lisää, vaikka en ollut edes lopussa. Tässä vaiheessa oli selvää, että Hildur on täyden viiden tähden teos!

Hildur saa lukijansa janoamaan lisää, koukuttumaan hetkessä. Se pitää otteessaan ihan ensimmäisiltä riveiltä viimeiseen pisteeseen saakka, vaikkei dekkareiden ylin ystävä olisikaan. Helsingin Sanomat uumoili kesäkuisessa kirja-arviossaan, että Rämöstä saattaa tulla merkittävä uusi pohjoismainen dekkarinimi. Olen vahvasti samaa mieltä.

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: WSOY, kannen suunnittelija Ville Laihonen