Koronakaranteeniviikon plussat ja miinukset
Viikko on ollut vähintäänkin erikoinen. Olemme viettäneet kokonaisen viikon koronakaranteenissa ja joutuneet sumplimaan menemisemme, lähinnä aamulenkit ja iltapäivän pyöräsessiot, sen mukaan, milloin muita ihmisiä on liikenteessä vähiten ja missä heitä liikkuu mutu-tuntumalla kaikkein vähiten.
Olemme onnistuneet kiitettävästi sosiaalisten kontaktien välttämisessä, ja käyneet vain kerran drive in -testauksessa, jossa ikkuna piti avata ja nenä tyrkätä tarjolle. Muuten olemme viettäneet (hitaasti kulunutta) aikaa vain omissa oloissamme ja kotinurkilla. Kirjasin tämän blogisynttäriviikon parhaat yleisön toiveen mukaisesti plussina ja miinuksina.
Ensin plussat…
Vertaisäidit. Karanteeniviikon ehdoton pelastus itselleni on ollut viestittely vertaisäitien kanssa. Olemme aloittaneet päivämme kuulumisilla, kertoneet päivän puuhista ja voivotelleet tilannetta yhteen ääneen. Olemme nauraneet ja itkeneet sekä tsempanneet toinen toisiamme. Olemme myös laatineet asuinkuntamme tartuntajäljityksen prosessin ja Suomen koronastrategian uusiksi viikon aikana. Meillä on asiaa ja ajatuksia! Sanat eivät riitä kertomaan, kuinka tärkeitä nämä äidit ovat minulle.
Koronalta säästyminen. Ehdoton plussa on ollut myös se, etten itse ole ollut sairastunut ja koronapositiivinen. Se on mahdollistanut päivittäiset aamulenkit ja iltapäivän fillarointiretket yhdeksänvuotiaan kanssa. Lenkit olen suunnannut metsään, jossa olen hikoillut maski taskussa ja vastaantulijoiden ilmaantuessa naamalla. Olen kehittynyt myös taitavaksi hyppelijäksi: poikkean polulta metsän uumeniin nopeasti, kun näen vastaantulijoiden lähestyvän.
Olen kehitellyt metsäreittejä takaisin kotiin, kerran eksynytkin. Lenkistä tulikin toista tuntia kestänyt kiertely.
Päämäärätön pyörällä haahuilukin on jatkunut. Olemme yhdeksänvuotiaan kanssa pitäneet huolta, että käymme keskenämme päivittäin ainakin tunnin ulkona fillareilla. Päämäärää meillä ei tosiaan ole ollut, mutta olemme kehitelleet erilaisia metsä- ja piilolenkkejä ja sotkeneet metsissä. Lenkin jälkeen olemme lämmittäneet saunan, ja yhdeksänvuotias on päässyt uimaan omaan altaaseemme. Siellä aika kuluu mukavasti. Altaan reunalla sen sijaan vähän hitaammin. Heittelemme uimarille erilaisia tavaroita veteen, ja hän noutaa ne sukellellen sieltä meidän ottaessamme aikaa. Uusia ennätyksiä on syntynyt joka päivä.
Mökkireissu saareen. Yllätyksekseni päätös lähteä mökkisaareen on tuntunut plussalta – koronapositiivisuus perheessä, koronanpelko ja pitkä karanteeni saivat mielen hetkellisesti muuttumaan, harhautumaan polulta.
Antimökkeilijä taipuu melko nopeasti melkomökkeilijäksi.
Kolmen yön saariretken aikana olen lenkkeillyt mökkiä ympäri, tehnyt kuminauhatreeniä terassilla, kuunnellut kirjaa, keitellyt kahvia, touhunnut risukasojen parissa, taikonut tavallista ruokaa melko niukoista aineksista ja loikoillut riippukeinussa. Yhdeksänvuotias on ollut elementissään. Hänelle saari mahdollisti vapaan ulkoilun.
Matruusin oireettomuus. Matruusin oireettomuus lienee myös yksi viikon positiivisista asioista, hänen vointinsa on ollut koko ajan kaiken kaikkiaan hyvä. Viidennen vuorokauden kohdalla hän kuitenkin havaitsi tukkoisuutta, lievää päänsärkyä ja hengästyi herkästi. Kuudennen päivän iltana meni makuaisti. Matruusi palasi eristyksestään tiistai-illalla omaan kotiin, me lähdimme miltei samalla oven avauksella saareen. Eristys jatkui keskiviikkoyöhön, torstaina se päättyy.
Olin onnellinen nähdessäni pojan. Pidimme maskeja ja kerroimme kuulumiset puolin ja toisin.
Ennen paluutaan he siivosivat asunnon, jossa positiiviset viettivät aikaansa. Olin koonnut heille siivoustarvikkeet valmiiksi. Puhelin soi. ”Hei, mitä nyt pitäis siivoo ekana? Pinnat vai imurointi? Pestäänkö lattiat ensin?” Vastasin imuroinnin, mutta se ei käynyt, sillä imuri oli jäänyt kotiin. Vaihdoimme lennossa siivousjärjestystä. Seuraava puhelu tuli veneeseen: ”Mitkä pyykit nyt voi pestä yhtä aikaa? Punaiset ja harmaat vai?” Ohjeistin tumman ja vaalean erittelyyn.
…ja sitten ne miinukset
Ajankulu. Aika mateli. Minusta on kehittynyt kellonkyttääjä. Aika menee niiiiiiiin hitaasti välillä, että hirvittää. Kahdeksalta illalla olen tuulettanut – olemme voiton puolella, kohta pääsee katsomaan uutisia, sarjoja ja sitten nukkumaan. Yksi päivä olisi taas taputeltu.
Aika menee piirun verran nopeammin, kun on vertaisäidit. Me jaamme tylsistymiset ja huvittumiset, kerromme kuulumiset ja hämmästelemme nuorten miesten eristystouhuja.
Syksyn tuntu. Seisoin yhtenä aamuna mökin terassilla ja hytisen. Ilmassa tuntui ja tuoksui syksy. Kesä alkaa olla loppusuoralla, ja sitä minä en oikein tahtoisi kestää. Muistelen kaiholla hellepäiviä ja odotan kauhulla kosteaa ja koleaa syksyä. Kohta pitää alkaa pohtia syksyvaatteita, pipoja, tumppuja ja kaulahuiveja. Uudet saappaatkin pitäisi ostaa.
Kärjistynyt koronatilanne. Lienee selvää, että delta-variantti ja sen leviäminen kulovalkean tavoin on ikävä asia. Kärjistynyt tilanne johtaa vääjämättä lisärajoituksiin, ja lähiopetus ja -opiskelu ovat (edelleen) vaarassa, vaikka jo kertaalleen toisin päätettiin. Ja koska me olemme edelleen negatiivisia – emme siis saaneet tautia Matruusilta – saamme jatkossakin hiiviskellä maskit naamalla. Toinen rokotusaikani on onneksi elokuun lopulla.
Viikko jäi selkeästi plussan puolelle, kaikesta huolimatta. Kun karanteenin vauhtiin pääsee, alkaa siihen tottua. Elämä ei olekaan ihan seis, se pitää vain kanavoida uudelleen. Vanha totuus siitä, että kaikki järjestyy, pitää paikkansa.
Kun muistaa hengittää välillä, selviää tukalimmistakin minuuteista ja tunneista. Päivä kerrallaan.
Neljännen päivän jälkeen ei enää lipsahda, että käy äkkiä hakemassa maitoa kaupasta tai jos otettaisiin lattet fillaroinnin oheistuotteena. Ei ei ja ei. Kun mihinkään ei voi mennä.
Palasimme mökiltä lauantaiaamupäivällä. Vaikka kelit olivat syksyiset, oli kiva tulla kotiin. Lauantaina hain viikonloppukimpun ja join cafe latten lempikahvilassani karanteenista vapautumisen kunniaksi.
Siitä pääsemmekin oivasti synttäriviikon viimeiseen arvontaan, jossa arvon sekä lempikukkakauppani Piia Jaalan viikonloppukimpun (noudettava pe tai la seuraavan elo-syyskuun aikana) että Huvia Designin käsintehdyt heijastinlapaset – jotain valoa alkavaan syksyyn!
Arvontaan voit osallistua jättämällä kommenttisi tämän blogipostauksen kommentteihin tai @tahanontultu Instagram-postaukseen. Arvonta suoritetaan 9.8. klo 17.00. Voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti ja voittajakommentin alla blogissa ja/tai Instagramissa.
Tähän on tultu.
Minna