Kesälomalla ehtii lukea ja kuunnella kirjoja. Kuten aiemmin olen todennut, kesällä kaipaan kepeitä ja nopeasti mukaansa tempaavia tarinoita, sujuvaa suomea ja mutkatonta kerrontaa. Kokosin tähän postaukseen kesäloman seuraavat seitsemän kirjaa. Loman ensimmäiset seitsemän kirjaa löydät täältä.

8 Laura Suomela: Pioneja ja peitetarinoita

Pioneja ja peitetarinoita on Suomelan Tulppaanitoiveunia-teoksen jatko-osa – erinomainen sellainen. Kirjassa nelikymppinen Helena elää unelmaansa kukkakaupassa. Hänen puolisonsa Hartsa luulee, että vaimo on vain virkavapaalla varsinaisesta työstään, mutta tämänkin Helena aikoo selittää parhain päin. Kukkaloiston keskeltä ei yllätyksiä puutu, sillä myös Hartsan menneisyydestä paljastuu jotakin odottamatonta. Oman mausteensa Helenan elämään antaa seinänaapuriksi muuttanut äiti.

Tämä on oikea hyvänmielen teos, ihana ja viihdyttävä kesäkirja. Teos on jopa erinomainen jatko-osa, edeltäjäänsä parempi. Tarina etenee riittävällä nopeudella, se koukuttaa ja yllättääkin. Kirjan kieli on sujuvaa, mistä annan aina lisäpisteitä. Neljä tähteä.

9 Antti Heikkinen: Baarijakkara

Kyläbaarin liepeille ilmaantuu tubettaja, joka käynnistää odottamattoman tapahtumaketjun. Kymmenien vuosien takaiset kipeät asiat nousevat pintaan. Monen henkilön kautta kerrotussa romaanissa baarijakkaralla on monta nimeä ja tuhansia tarinoita kerrottavanaan.

Tartuin Heikkisen Baarijakkaraan lukuisten erinomaisten arvioiden vuoksi. Sitä kehuttiin pysäyttäväksi, hauskaksi, riipaisevaksi, viisaaksi ja moniulotteiseksi, humoristiseksi ja mielenkiintoiseksi.  Jo ensimmäisiltä riveiltä tiesin, ettei kirja täyttäisi odotuksiani. Petyin. Edes tarina ei ollut mainio eikä mitenkään vetävä. Löysin teoksesta tragikoomisia ihmiskohtaloita, mutta henkilöhahmot jäivät valjuiksi, huumori oli väkinäistä. Kirja on kokonaisuutena outo ja sekava. Yksi tähti.

10 Anu Räsänen ja Tiina Veijonen: Yhtä vahvaksi: Voimaa vertaistuesta

Yhtä vahvaksi: Voimaa vertaistuesta -teos on yksi vuoden parhaimmista kirjoista tähän mennessä. Heittämällä. Se liikuttaa kyyneliin ja saa pohtimaan elämää, ystävyyttä, perhettä ja omaa elämää. Kirja on hieno, sen rakenne kiinnostava ja henkilötarinat ja asiantuntijatekstit osuvia. Se on kielellisesti taidokas, tarinallisesti koukuttava ja kokonaisuutena koskettava.

Mistä on kyse? Hyvinvointiyrittäjä Tiina Veijonen perusti koronapandemian alussa livetreeniryhmän ja löysi jotain paljon arvokkaampaa kuin uudenlaisen bisnesmallin: aktiivisen ja nopeasti kasvavan naisten yhteisön, jossa jaetaan ajatuksia, huolia, murheita ja saadaan vertaistukea.

Veijonen on koonnut kirjaan yhteisön naisia eniten puhuttaneet teemat. Hän panee itsensä likoon kertomalla avoimesti oman tarinansa kustakin teemasta. Lisäksi kirja sisältää seitsemän eri naisen koskettavan ja puhuttelevan tarinan. Tarinoiden lopussa asiantuntijat kertovat parhaat vinkkinsä kaikille naisille, joita muun muassa parisuhde, vanhemmuus ja riittämättömyyden tunne pohdituttavat. Viisi tähteä.

11 Emma Kantonen: Jos sataa, älä tule

Jos sataa, älä tule -romaani on yksi oudoimmista teoksista, joihin olen tänä kesänä tarttunut. Kirjassa suomalainen nainen opiskelee valokuvausta australialaisessa kaupungissa. Hän rahoittaa opintojaan tarjoamalla seuraansa ja seksiä maksua vastaan. Terapiassa nainen kertoo näkemästään tunnelista. Hän on kuullut urbaanilegendoja Lost boys -yhteisöstä, joka liikkuu kaupungin viemäriverkostoissa. Epämääräisiä merkkejä seuratessaan nainen saa kutsun maan alle. Teosta kuvaillaan vaaralliseksi ja kiehtovaksi kertomukseksi omien rajojen koettelemisesta ja underground-yhteisöstä.

No jaa. Itse ajattelen sen olevan erikoinen ja hieman tylsä opus. Tarina alkaa liian hitaasti, ja kerronnan rakenteeseen on hankala ainakin aluksi hypätä mukaan. Minäkerronta kuitenkin pitää paikoin otteessaan, ja henkilöhahmoissa on jotain kiinnostavaa. Kaksi tähteä. Lukija oli hyvä, hänelle tästä pistesaaliista meni ainakin puolikas tähti.

12 Aino Kontula: Rexi on homo ja opettajat hullui

Tähän kohuttuun, jo vuonna 2006 julkaistuun teokseen tartuin vuosien suosittelujen jälkeen vasta nyt. Ja onneksi tartuin. Se lukeutuu kesälukemistoni parhaimmistoon, pitää otteessaan alusta saakka ja saa kunniamaininnan siitä, että päiväkirjamaisuus säilyy teoksen loppuriveille saakka.

Rexi on homo ja opettajat hullui on fiktiivinen tarina. Se kuvaa yhden vuoden ajan peruskoulun elämää biologian ja maantiedon opettajan näkökulmasta. Teoksen perustana kirjailija on käyttänyt vuosina 1998–2001 tekemiään muistiinpanoja sekä yleistä elämänkokemustaan.

Kontulan ilmaisun vahvuutena on lyhyt asiallinen teksti, jossa tarkastellaan toistuvasti – päiväkirjamaiseen tyyliin – samoja tapahtumia: säätilaa, aamun avauksia, opettajakollegojen käytöstä ja tekemisiä sekä tiettyjä oppilaita. Teos on mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä, kepeä, hauska, rento ja aito. Päiväkirjasta kehkeytyvä tarina vie nopeasti mukanaan. Neljä tähteä.

13 Susanna Lehmuskoski ja Krista Launonen: Kesken kaiken – Eihän minun vielä pitänyt kuolla

Krista Launosen ja Susanna Lehmuskosken kirjoittama Kesken kaiken -teos kuvaa parantumattoman sairauden todellisuutta poikkeuksellisen rehellisesti ja syvällisesti. Kirjan keskiössä on kaksi ystävystä, jotka ovat sairastuneet parantumattomaan syöpään. Sairaus pakottaa heidät kohtaamaan elämän ja kuoleman rajallisuuden.

Kirjoittajat käsittelevät sairautta, sen tuomia menetyksiä ja luopumista, mutta myös niitä hetkiä, joissa ilo ja nauru löytävät tiensä pimeyden keskelle. Teoksen kahden naisen vuoropuhelu on rehellistä, aitoa ja lukijaa tai kuuntelijaa voimakkaasti puhuttelevaa. Vuoropuhelusta syntyy koukuttava kokonaisuus, tarina, joka koskettaa ja saa pidättämään henkeä – mitä jos minulle käy noin?

Kesken kaiken pysäyttää. Se on hieno ja monella tavalla elämännälkäinen teos. Se itkettää, pohdituttaa ja ravistelee. Paikoin hymyilen, vakavasta aiheesta huolimatta huumoriakaan tästä kirjasta ei puutu. Ahmin tämän hetkessä. Viisi tähteä.

14 Claire Keegan: Kasvatti

Kesken kaiken -teoksen jälkeen oli pakko tarttua johonkin nopeaan, lyhyeen ja toisenlaiseen kirjaan. Claire Keeganin Kasvatti-pienoisromaani on kertomus lapsen oikeudesta huolenpitoon. Isä vie pienen Petalin vieraan maanviljelijäpariskunnan luokse. Petalin köyhän kotiperheen äiti odottaa kotona jälleen uutta vauvaa, eikä tyttö tiedä, kuinka kauan hän asustaa lapsettoman pariskunnan hoteissa. Pian hän kuitenkin tottuu rauhalliseen, hiljaiseen huolenpitoon.

Kasvatti on kertomus osattomuudesta, huolenpidosta ja sen puutteesta, pyyteettömästä rakkaudesta ja suuresta kaipauksesta. Teos ei teemoistaan huolimatta ahdista, sillä läsnä ovat vahvasti lapsen näkökulma ja kaikki hänelle annettu hyvä. Kirjailijan ilmaisu on samaan aikaan ilmavaa ja tiheää, juoni on yksinkertainen ja henkilöhahmot kiinnostavia. Hahmoja on riittävän vähän, jotta heihin ”ehtii tutustua” lyhyen tarinan aikana. Jollakin tavalla aivan poikkeuksellinen ja otteessaan pitävä kirja. Neljä tähteä.

Tähän on tultu.

Minna