Terveisiä Kroatiasta! Olemme viettäneet pian viikon Pasmanin saarella samassa kohteessa kuin viime vuonna. Emme ole koskaan aiemmin palanneet edellisiin kohteisiin, mutta tämä paikka (etenkin resort kaikkineen) vei sydämemme. Loma on ollut ihana ja aurinkoinen, olen nauttinut lämmöstä, tunnelmasta, aamulenkeistä, pitkistä aamiaisista ja rantaelämästä. Olemme nähneet monenlaista, kierrelleet kyliä ja kaupunkeja, vuokranneet auton lisäksi veneen ja nauttineet hyvästä ruoasta. Ohessa kuvakoonti Kroatiasta!
Ajoimme Spilitistä vuokra-autolla Biogradiin ja jatkoimme matkaa siitä lautalla vastapäiseen Pasmanin saareen, jossa resortimme sijaitsee. Oli ihanaa: aurinko paistoi, lämpötila oli liki 30 astetta ja lomafiilis alkoi hiljalleen hiipiä paikalle. Resortin ranta, kuten monet rannat Kroatiassa, on kivinen. Kolmetoistavuotias löysi täältä jälleen sup-laitojen lisäksi monen monta talteen otettua simpukkaa ja extrakivaa kiveä. Ranta on puhdas ja vesi kirkasta. Jopa minä kävin kastautumassa meressä. Rasti seinään.
Tein joka aamu aamulenkin Tkonin alueella. Aamulla lämpötila oli maltillinen kunnon liikkumiseen, joten lähdin usein jo ennen puoli kahdeksaa ulos. Kolmena päivänä jatkoin lenkkiä oman resortimme altaalla varjossa kotitreenillä. Lämpö on hyväksi minulle, totesin tälläkin kertaa, eikä se hankaloita olemistani tai treenaamistani, päinvastoin. Kolmetoistavuotias snorklasi liki päivittäin. Välillä hän sai kaverikseen isänsä. Vedet ovat puhtaita ja kirkkaita, näiltäkin sukelluksilta löytyi monen monta simpukkaa, kalaa ja meren otusta. Kävimme kahdesti päivä- ja iltaretkillä Biogradissa. Illallisen jälkeen kävelimme rantoja pitkin ja shoppailimme ennen kuin meidän piti kiirehtiä illan viimeiseen lauttaan. Muutamana päivänä tuuli kovasti, mutta tuuli oli lämmin eikä se ei haitannut lainkaan menoa. Ruoka oli hyvää, se oli tuoretta ja varsin kala- ja kasvispitoista. Päätin, etten syö yhtään pastaa lomalla – sitä teen niin usein kotonakin. Teimme retken Zadariin, joka on ihastuttava kaupunki. Sen vanha osa on kaunis, ja pikkukaupoissa voisi viihtyä vaikka kuinka pitkään. Illallistimme ihanassa ravintolassa. Ja sitten kävelimme takaisin lautalle.
Ensimmäinen kesälomaviikko alkaa olla takana. Ihanaa! Olen nukkunut erinomaisen hyvin, tehnyt kivoja asioita, treenannut, kuunnellut äänikirjoja, käynyt lenkillä, istunut kahvilassa ja ihan vain ollut. Tähän mennessä on ollut oikein mukavaa! Ainoa mutka matkassa on ollut tämä blogin Lily-alustan muuttopuuhat, joista on koitunut sekä paljon pohtimista että paljon ylimääräistä vaivaa. Edelleenkään sivusto ei toimi. Ärsyttää ja harmittaa!
Ekaan lomaviikkoon mahtuu monta reipasta kävelylenkkiä, joista kaksi tein Aurajokirannassa. Turussa on ollut kylmä, mutta oikealla varustuksella on pärjännyt ihan kivasti. Aurajokiranta on aina kiva, siellä jaksaa kuljeskella, vaikkei mitään uutta olisi tarjolla. Tällä viikolla piipahdin lenkkien lisäksi keskustassa kahvilla ja kirppareilla. Olen laittanut kasvihuoneet (kyllä, niitä on nyt kaksi) kuntoon. Tällä viikolla laitoimme siemenet multaan ja pian uskoisin näkeväni retiisin ja salaatin alkuja. Muissa voi mennä hieman enemmän aikaa… kirsikkatomaatin ja kurkun taimet haen vasta ensi viikon lomamatkan jälkeen. Kolmetoistavuotias kisasi keskiviikkona 100 metrin pikajuoksussa ja kolmiloikassa. Ja teki molemmissa lajeissa oman ennätyksensä! Harmi vain, ettei sadan metrin juoksutuksia jäänyt tilastoajaksi liian kovan myötätuulen vuoksi. Minä olin toimitsijavuorossa kolmiloikkapaikan tuulimittarilla. Tämä viikko oli poikkeuksellisen hyvä ja tuloksekas treeniviikko: tein oman enkan yhden jalan jalkaprässissä (70kg) ja myös kulmasoudussa (20kg). Olin kaikkiaan neljästi kuntosalilla, toki osa treeneistä oli ryhmäliikuntajuttuja. Minulla oli selvästi energiaa lomaviikon kunniaksi, huomasin sen kaikissa seteissä.