Personal trainer esitti kysymyksen, joka muutti tapaani ajatella treenaamista

”Minna, mä kysyn sulta yhden kysymyksen.”

Personal trainerini katsoi minua hetken ja jatkoi:

”Luuletko sä, että sä olet viisikymppisenä paremmassa kunnossa kuin nelikymppisenä?”

Hiljaisuus.

En saanut suutani auki heti, sillä kysymys pysäytti minut. Oli pakko vetää henkeä ja pohtia pari sekuntia. Sitten vastasin myöntävästi. Samalla nyökkäilin päätäni vimmatusti – olin asiasta ihan varma. Ei kahta kysymystäkään, ettenkö olisi vuoden päästä paremmassa kunnossa kuin kymmenen vuotta sitten.

Personal trainer nyökkäsi hymyillen. Taisi naurahtaakin. ”Niin minäkin luulen”, hän tokaisi lopuksi. Ja sitten me jatkoimme treeniä. Tein maastavedossa ennätykseni ja lähdin vihellellen kotiin.

Minna salilla -kuvakollaasi
Treenikuvat ovat viime vuodelta ja jo kerran blogissa käytettyjä…

Jostain syystä tämä lyhytsanainen keskustelu jäi mieleeni. Se kolkuttelee siellä edelleen, ja se on ollut vahvempi motivaattori kuin yksikään yksittäinen salilla käynti, painojen lisäys tai toistomäärä. Siinä ei puhuttu progressiosta, ulkonäöstä, eikä se ollut personal trainerin myyntipuhe. Siinä puhuttiin tulevaisuudesta. Siitä, millaisessa kunnossa haluan elää vuosien päästä.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, olen käynyt personal trainerin ohjauksessa tekemässä voimaharjoittelua. Oma pt:ni on koulutukseltaan myös fysioterapeutti, mikä on ehdoton plussa, kun ajattelen esimerkiksi reumataustaani. Salitreenit ovat olleet suunnitelmallisia, hyvin ohjattuja ja ennen kaikkea tehokkaita. Jokaisella kerralla olen huomannut, että kehitystä tapahtuu – joskus pienin askelin, joskus isommin harppauksin.

Mutta ehkä suurin muutos ei olekaan tapahtunut lihaksissa vaan ajattelussa: en enää treenaa vain seuraavaa etappia varten vaan sitä varten, että jaksan kantaa kauppakassit, tehdä eläkepäiviin asti työtäni, matkustaa ja elää muutenkin aktiivista elämää vielä vuosikymmenten päästä. Siten, että elämänlaatuni ei kärsi.

Voimatreeni ei ole koskaan ollut suosikkini, mutta ajatuksen voimalla olen alkanut ajoittain jopa pitää siitä. Etenkin hyvin ohjattuna. Ja siksi, että voimaharjoittelu kannattaa. Miksikö?

1. Lihasvoima on toimintakyvyn edellytys
Lihasmassa alkaa vähentyä jo keski-iän kynnyksellä, ellei sitä ylläpidä. Voimaharjoittelu hidastaa tätä kehitystä ja auttaa säilyttämään toimintakyvyn.

2. Luusto kiittää treenistä
Voimaharjoittelu vahvistaa luita ja voi pienentää osteoporoosin riskiä.

3. Arki tuntuu kevyemmältä
Kun voimaa tulee lisää, portaiden nouseminen, tavaroiden kantaminen ja muut arkiset askareet eivät kuormita lainkaan samalla tavalla.

4. Mieli voi hyvin
Liikunta vähentää stressiä, parantaa mielialaa ja lisää onnistumisen kokemuksia. Jokainen onnistunut treeni kasvattaa myös itseluottamusta. Parantuneen unen myötä mielivaikutus tehostuu.

5. Voimaharjoittelu tukee aineenvaihduntaa

Lihasmassa kuluttaa energiaa myös levossa. Voimaharjoittelu auttaa ylläpitämään lihasmassaa ja tukee painonhallintaa sekä kokonaisvaltaista terveyttä.

Yksi suurimmista oivalluksistani on ollut se, ettei kehitys lopu tiettyyn ikään. Keholla on uskomaton kyky oppia ja vahvistua, kun sille antaa siihen mahdollisuuden. Ajatus siitä, että voisin olla viisikymppisenä paremmassa kunnossa kuin nelikymppisenä, tuntui ääneen sanottuna aluksi jopa roisilta ja rohkealta. Nyt se tuntuu realistiselta tavoitteelta.

Se tarkoittaa sitä, että pidän itsestäni huolta, liikun säännöllisesti ja teen valintoja, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen. Itselle hyvinvointi on (ainakin nykyään) sitä, että ikääntyy mahdollisimman vahvana. Ja jos joku olisi muutama vuosi sitten sanonut minulle, että odotan innolla seuraavaa salitreeniä, en olisi ikinä uskonut. Nyt uskon.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Terveys Ajattelin tänään

10 satunnaista kuvaa menneeltä viikolta

En ole pitkään aikaan koonnut viikon parhaat -postausta. Nyt sen teen. Mennyt viikko oli kesälomaviikko numero viisi. Kesän vapaajaksoa on siis vielä kolme ja puoli viikkoa jäljellä. Tällä viikolla ajattelin ensimmäisiä kertoja loman aikana, että alkaa olla tylsää.

Se perustuu varmasti pitkälti siihen,e ttä alkukesä oli kunnon hulinaa, menemistä, paljon tekemistä, remonttia, siivoilua, sijaiskodista muuttoa, matkustamista ja sitä, että kotona oli jatkuvasti väkeä, ääntä ja vilinää (remonttitekijät), ovet olivat auki aamu kahdeksasta iltapäivä viiteen ja tekemistä oli vaikka muille jakaa. Sitten yhtäkkiä remontti on taputeltu, rippijuhlat vietetty eikä mitään sen suurempia suunnitelmia edessä. Tylsää. Vähän jopa liian tylsää. Olen ihminen, josta tulee herkästi tällaisissa hetkissä levoton ja ärtynyt, haluan nähdä, tehdä ja kokea, olla ja mennä. Sopivissa mittasuhteissa. Onneksi tämän viikon kelit olivat pääasiassa suotuisat, helteiset.

Kokosin 10 satunnaista kuvaa menneeltä viikolta

Treenikamppeet
Viikkoon on tyypilliseen tapaan mahtunut päivittäiset hyvän sykkeen kävelylenkit sekä kaikkiaan kolme ryhmäliikuntatreeniä plus yksi personal trainer -salitreeni. Treenien jälkeen olen täynnä intoa ja hyvää tuulta, energiaa ja vireyttä. Niistä en siis tingi.
Tyttären rippikuva näytöllä
Saimme rippikuvat taitavalta kuvaajalta Lennart Holmbergilta ja katselimme niitä näytöltä. Lähetin muutamia näytille äidilleni ja muutamalle ystävälle. Olimme tyytyväisiä kuviin, teimme kiitoskortit ja odotan niitä saapuviksi…
Aurinkoinen pihamaa
Heinäkuun illat ovat ihanan lämpimiä ja aurinkoisia. Nautin. Etenkin nautin siitä, että jos huvittaa, voi vain lähteä vielä iltasella ihmettelemään maisemia ja nauttimaan kesäsäästä. Kuva on otettu etupihastamme.
Minna terassilla
Olen nauttinut niistä kolmesta hellepäivästä, jotka mahtuivat viikkoon. Olen oleillut terassilla, tehnyt ristikoita, lukenut ja kuunnellut kirjaa ja juonut päiväkahvit kaikessa rauhassa. Ihanaa!
Pyörän kyydissä
Teimme neljätoistavuotiaan kanssa pyöräretken jokirantaan ja Turun linnalle. Minä sain ”perintönnöksi” hänen Joponsa, joka on minusta ihan paras pyörä ajaa. Tytär toivoi rippilahjaksi uuden pyörän, jolla hän viiletti menemään…
Jäälatte
Fillarilenkin päätteeksi istuimme Göranin terassilla. Tytär otti jäätelön, minä jäälatten, kesän ensimmäisen. Se maistui hyvältä 27 asteen helteessä.
Keramiikkamaljakko
Haimme alkuviikosta japanilaistekniikalla kesäkuussa tekemäni pikkuisen maljakon lasitettuna Clayroomilta. Ensin olin hieman pettynyt sen valkoisuuteen, nyttemmin olen tottunut kokonaisuuteen ja maljakko somistaa hyllyäni. Olisin siis toivonut, että tämä olisi säilynyt ruskeana, mutta olin itse kirjannut lasitteen väärin lappuseen. Tietenkin. Hosuja mikä hosuja.
Sushia lautasella
Yhtenä päivänä ulkoistimme ruokailun Sushi Pandaan. Oli suorastaan ihanaa!
Keikkalava
Lähdimme miehen kanssa ex-tempore Juho Kusti -rannalle Harjattulaan Mikko harjun keikalle. Oikeastaan halusimme kuulla Hovimuusikko Ilkan, mutta siihen emme ihan ehtineet (ja minä olin tietenkin katsonut alkamisajan väärin, toisaalta mies tuli reissusta vasta seitsemän jälkeen, joten emme kuitenkaan olisi ehtineet siihen). Kuuntelimme Harjua muutamat biisit ja sitten päätimme ajella kotiin. Ilta oli mukava ja lämmin.
Minna valkoisessa mekossa
Pukeuduin lauantain keikkailtaan valkoiseen sitruunamekkooni. hankin sen alkukeväästä kauhealla hingulla ja ajattelin, että käytän sitä koko kesän. Niin. En ole käyttänyt. Syy on se, että tässä hihojen kanssa pitää kikkailla. Ne pitää ikään kuin köyttää rintaliiveihin, jotta pysyvät ylhäällä. Mutta mekko on ihana ja mukava päällä. Ehkä annan tälle toisenkin mahdollisuuden…

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään