Huokauksia luokasta – koskettava ja taitava vuoropuhelu

Taitava, koskettava ja upeasti rakennettu, jatkuvasti eteenpäin soljuva, lukijan nopeasti koukuttava. Näillä sanoilla kuvailin Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen Huokauksia luokasta -teosta opettajakollegoilleni kirjoittamassani lukusuositus-sähköpostissa.

Yli kaksikymmentä vuotta äidinkieltä ja kirjallisuutta opettaneet ja uupumuksen kokeneet kirjailijat käyvät teoksessaan kirjeenvaihtoa vuoden ajan. Heitä yhdistää muukin kuin suomen kieli, kirjallisuus ja uupumus – Kuusamo. Rytisalo asuu Kuusamossa, ja turkulaistunut Kinnunen on sieltä kotoisin. Kumpikin on kokenut opettaja, ja heillä molemmilla on painavaa asiaa koulutuksen nykytilasta ja kehityksestä.

Kinnusen ja Rytisalon kirjan kansi

Yle kirjoitti kirjan paljastavan koulun kriisin ja tekevän ruumiinavauksen opettajan ammatille. Olen samaa mieltä: kaksikon kirjeenvaihto on taitavasti koulun todellisuutta ilmi tuova. Viittaukset tietoperustaan on saatu uskomattoman hienosti sisälle kirjeisiin. Kirjan loppuun on koottu kirjeiden lähdetiedot, mikä osoittaa, että kirjeet on sidottu aikaan ja vahvaan tietoperustaan. Koronapandemia, Ukrainan sota, koulutuspolitiikka, tutkimustieto, kirjailijoiden omat ajankohtaiset lukukokemukset ja opetussuunnitelmauudistukset on nivottu taiten kirjeenvaihtoon.

Huokauksia luokasta sivuaa opettajuutta suhteessa muihin arkirooleihin, suhteessa oppilaitoksen päätöksentekoon, yhteiskuntaan ja yhteiskunnallisiin päätöksiin. Se sivuaa sitä kokonaisuutta, jonka jokainen opettaja työssään – luokka-asteesta ja oppilaitoksesta riippumatta – kokee.

Kirjeet ovat onnistunut kahden opettajan välinen vuoropuhelu, mikä tekee tästä teoksesta paikoin jopa henkeäsalpaavan oivaltavan ja hienon. Kirjoittajat pistävät itsensä, arkensa, työnsä, vapaa-aikansa ja uupumuksensa alttiiksi kirjeenvaihdossa.

Teoksen kirjeet on kirjoitettu aivan erityisellä taidolla. Kirjasta on saatu koskettava, pysäyttävä ja lukijan mielenkiinnon yllä pitävä. Kirjoittajilla on erityinen taito kirjoittaa, erityinen taito kertoa, käyttää kieltä. Kirjan vuoropuhelumaisuus toimii erinomaisesti. Kirjeenvaihtotoverit kysyvät, vastaavat ja nostavat esiin keskusteluteemoja, välillä haastavatkin toisiaan. Dialogi soljuu eteenpäin niin taidokkaasti, että lukija koukuttuu hetkessä.

Huokauksia luokasta on rohkea ja avoin. Ajattelen teoksen romaanina, joka on kuitenkin myös omanlaisensa ainutlaatuinen tietokirja. Lukiessani ja kuunnellessani Rytisaloa ja Kinnusta liikutun. Kirjeenvaihto on paikoin pysäyttävä ja syvältä koskettava, ja monissa kohdissa nyökkäilen: minäkin olen sielultani pedagogi, tahdon opettaa. Nautin opiskelijakontaktista, kärsin byrokratiasta, joka ei johda työn leanaukseen tai kuormituksen helpottamiseen.

Opettaja on pedagogi, mutta opettajalta vaaditaan nykyään myös psykologin, hoivaajan ja toimistotyöntekijän ammattitaitoa, kuten Kinnunen eräässä kirjeessään kirjoittaa. Työpäivät venyvät, sillä niin sanottua turhaa, opettajalle kuulumatonta tehtävää on paljon – liikaa.

Molemmat opettajat ja kirjailijat ovat kokeneet työuupumuksen, ja kirjeenvaihdosta voi nopeasti ymmärtää, ettei uupumus ole leikin asia eikä siitä ole helppo toipua.

Yli 40 kirjeen teos on äänekäs huokaus luokkahuoneesta opetushallitukseen ja -ministeriöön sekä ylioppilastutkintolautakuntaan. Jotain pitäisi tehdä. Huokausten lisäksi kirjeenvaihdosta välittyy lämmin huumori sekä opettajan työn parhaat puolet, ne erityisen merkitykselliset hetket, kun näkee, että opiskelijan omat siivet kantavat.

Tämä on heittämällä yksi vuoden parhaista luku- ja kuuntelukokemuksista.

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: WSOY

Puheenaiheet Oma elämä Kirjat Ajattelin tänään

Viikon plussat ja miinukset: ihanan lämmin syys ja suunnitelmat seisauttanut korona

On ollut kerrassaan mukava viikko. Erityisen paljon nautin lämpimästä syysilmasta, sopivasta työtahdista ja siitä, että viikonlopulla meillä on ollut puolison kanssa kahdenkeskistä aikaa. Pienen mutkan ja harmin matkaan toi miehen yhtäkkinen koronatauti – hän valitti väsymystään melkein koko viikon ja lauantaiaamuna kurkkukipu ja köhä yllättivät. Testi oli heti tummanpunainen. Siinä menivät yhteiset viikonloppumenot. Kokosin viikon parhaat tällä kertaa plussina ja miinuksina.

Viikonloppukimppu pöydällä

Ensin viikon plussat

Ihanat syysilmat. En ole mikään syysihminen, mutta tällä viikolla olen nauttinut jopa kesäisiin lämpöasteisiin yltävistä ilmoista. Loppuviikolla sää on ollut erityisen ihana, ja olen nauttinut kesävaatteisin pukeutumisesta.

Mukava työviikko. Työviikko oli työntäyteinen mutta mukava – pidän siitä, että työssä riittää tekemistä. Olen saanut kohdata opiskelijoita opetuksessa ja kollegoita hanketyössä. Olen ehtinyt pitää taukoja ja palautumaan vapaa-ajalla. Siitä tietää, että työtä ei ole ollut liikaa.

Siivottu koti. Enpä olisi uskonut tätä tähän kirjaavani, mutta nyt sen kuitenkin tein. Olemme yksitoistavuotiaan kanssa siivonneet hänen huonettaan, sillä siitä ollaan ”rakentamassa” ison tytön huonetta. Yksitoistavuotias täyttää ensi viikolla kaksitoista, ja uudenlainen huone on ollut hänen synttäritoiveensa.

Yllätyin, kun yhtenä iltana huomasin hänen itsenäisesti aloittaneen kaappien ja laatikoiden putsaushommaa. Siitä jatkoimme urakkaa yhdessä. Ja minä jopa innostuin jatkamaan seuraavana päivänä koko kodin siivoamista. Tuli hyvä mieli.

Viikonloppukimppu. Olen kärsinyt miltei vieroitusoireista, kun muutamaan viikkoon en ole syystä tai toisesta ehtinyt hankkimaan jokaviikkoista kimppuani. Nyt ostin samalla kaksi: toisen olohuoneen pöydälle ja toisen isolle ruokapöydälle. Siivottu koti näytti tämän jälkeen vielä siistimmältä. Hassua.

Kahdenkeskinen aika. Saimme viettää viikonlopulla kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa. Se on aina mukavaa.

positiivinen koronatesti

Sitten viikon miinukset

Korona. Mies valitti tiistaista asti väsynyttä oloa. Minä ehdotin kuormitusta ja työstressiä, ja hän nyökytteli – sitä se varmaan on. Lauantaiaamuna hän kertoi kurkkukivustaan ja samalla alkoi kuiva köhiminen. Nenä oli vähän tukossa.

Kun hän kaiveli koronatestiä kaapista, olin varma, että negatiivinen se on. Mutta kuinkas sitten kävikään? Testi muuttui välittömästi tummanpunaiseksi, ja selitys väsymykselle ja muille oireille selvisi muutamissa sekunneissa. Samalla jouduimme putsaamaan kalenterimme kaikesta suunnitellusta yhteisestä kahdenkeskisestä ajastamme. Myönnän, harmitti.

Kahdenkeskisten juttujen peruuntuminen. Nostan tämän tähän, koska valehtelisin, jos väittäisin, ettei harmittanut, kun jouduimme perumaan yhteiset kahvittelut, kaupunkiretken, synttäriostokset ja sunnuntaille sovitun esikoisen kanssa kahvittelun. Ei auta itku markkinoilla…

Pessimistisyys. Ikuisesta ylioptimistista kehkeytyy todellinen pessimisti – puhun itsestäni – vain tilanteessa, jossa perheessä joku sairastuu. Olen sillä sekunnilla varma, että sairastun itse, olen niin kipeä, etten pysty huolehtimaan kaikista ääritärkeistä työasioista enkä pääse liikkumaan. Kotitreenit jäävät ja saan jälkitautina jälleen jonkin ikävän silmäluomitulehduksen tai ärhäkän ruusufinnin.

Joudun jäämään kaikesta periarkisesta. Ja sitä seuraavat selkäoireet, niskajumit ja kaikenlaiset katastrofit. Saan itseni nanosekunnissa myrskynsilmään.

Ilmiö on jännä, ja se on elänyt minussa aina.

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään