Taitava, koskettava ja upeasti rakennettu, jatkuvasti eteenpäin soljuva, lukijan nopeasti koukuttava. Näillä sanoilla kuvailin Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen Huokauksia luokasta -teosta opettajakollegoilleni kirjoittamassani lukusuositus-sähköpostissa.

Yli kaksikymmentä vuotta äidinkieltä ja kirjallisuutta opettaneet ja uupumuksen kokeneet kirjailijat käyvät teoksessaan kirjeenvaihtoa vuoden ajan. Heitä yhdistää muukin kuin suomen kieli, kirjallisuus ja uupumus – Kuusamo. Rytisalo asuu Kuusamossa, ja turkulaistunut Kinnunen on sieltä kotoisin. Kumpikin on kokenut opettaja, ja heillä molemmilla on painavaa asiaa koulutuksen nykytilasta ja kehityksestä.

Yle kirjoitti kirjan paljastavan koulun kriisin ja tekevän ruumiinavauksen opettajan ammatille. Olen samaa mieltä: kaksikon kirjeenvaihto on taitavasti koulun todellisuutta ilmi tuova. Viittaukset tietoperustaan on saatu uskomattoman hienosti sisälle kirjeisiin. Kirjan loppuun on koottu kirjeiden lähdetiedot, mikä osoittaa, että kirjeet on sidottu aikaan ja vahvaan tietoperustaan. Koronapandemia, Ukrainan sota, koulutuspolitiikka, tutkimustieto, kirjailijoiden omat ajankohtaiset lukukokemukset ja opetussuunnitelmauudistukset on nivottu taiten kirjeenvaihtoon.

Huokauksia luokasta sivuaa opettajuutta suhteessa muihin arkirooleihin, suhteessa oppilaitoksen päätöksentekoon, yhteiskuntaan ja yhteiskunnallisiin päätöksiin. Se sivuaa sitä kokonaisuutta, jonka jokainen opettaja työssään – luokka-asteesta ja oppilaitoksesta riippumatta – kokee.

Kirjeet ovat onnistunut kahden opettajan välinen vuoropuhelu, mikä tekee tästä teoksesta paikoin jopa henkeäsalpaavan oivaltavan ja hienon. Kirjoittajat pistävät itsensä, arkensa, työnsä, vapaa-aikansa ja uupumuksensa alttiiksi kirjeenvaihdossa.

Teoksen kirjeet on kirjoitettu aivan erityisellä taidolla. Kirjasta on saatu koskettava, pysäyttävä ja lukijan mielenkiinnon yllä pitävä. Kirjoittajilla on erityinen taito kirjoittaa, erityinen taito kertoa, käyttää kieltä. Kirjan vuoropuhelumaisuus toimii erinomaisesti. Kirjeenvaihtotoverit kysyvät, vastaavat ja nostavat esiin keskusteluteemoja, välillä haastavatkin toisiaan. Dialogi soljuu eteenpäin niin taidokkaasti, että lukija koukuttuu hetkessä.

Huokauksia luokasta on rohkea ja avoin. Ajattelen teoksen romaanina, joka on kuitenkin myös omanlaisensa ainutlaatuinen tietokirja. Lukiessani ja kuunnellessani Rytisaloa ja Kinnusta liikutun. Kirjeenvaihto on paikoin pysäyttävä ja syvältä koskettava, ja monissa kohdissa nyökkäilen: minäkin olen sielultani pedagogi, tahdon opettaa. Nautin opiskelijakontaktista, kärsin byrokratiasta, joka ei johda työn leanaukseen tai kuormituksen helpottamiseen.

Opettaja on pedagogi, mutta opettajalta vaaditaan nykyään myös psykologin, hoivaajan ja toimistotyöntekijän ammattitaitoa, kuten Kinnunen eräässä kirjeessään kirjoittaa. Työpäivät venyvät, sillä niin sanottua turhaa, opettajalle kuulumatonta tehtävää on paljon – liikaa.

Molemmat opettajat ja kirjailijat ovat kokeneet työuupumuksen, ja kirjeenvaihdosta voi nopeasti ymmärtää, ettei uupumus ole leikin asia eikä siitä ole helppo toipua.

Yli 40 kirjeen teos on äänekäs huokaus luokkahuoneesta opetushallitukseen ja -ministeriöön sekä ylioppilastutkintolautakuntaan. Jotain pitäisi tehdä. Huokausten lisäksi kirjeenvaihdosta välittyy lämmin huumori sekä opettajan työn parhaat puolet, ne erityisen merkitykselliset hetket, kun näkee, että opiskelijan omat siivet kantavat.

Tämä on heittämällä yksi vuoden parhaista luku- ja kuuntelukokemuksista.

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: WSOY