Tag: arki

Ruuhkavuodet: Mikä on luksusta?

Ruuhkavuodet: Mikä on luksusta?

Nadine kysyi taannoin blogissaan, mitä tulee mieleen sanasta ”luksus”. Hän kirjoitti, että usein luksus mielletään kalliisiin vaatteisiin, urheiluautoihin, jahteihin, fine-diningiin ja esimerkiksi yksityislentokoneisiin. Hän itse mieltää luksuksen muun muassa vapaa-aikaan, kestävään kehitykseen, rauhaan ja tasapainoon. Nyökyttelen. Nyt alkaa kuulostaa luksukselta, ajattelin. Minulle luksus tarkoittaakin erityisesti arjen luksusta kaiken ruuhkavuosikiireen keskellä. Mikä on luksusta? Se on […]

Oodi luokanopettajille

Oodi luokanopettajille

Koulut ovat päättyneet, kesälomat alkaneet. Kaksitoistavuotias päätti alakoulunsa kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Se päivä oli tunteikas, kuten olen aiemmin kirjoittanut. Kun istuimme puolisoni kanssa Vartiovuoren kesäteatterin katsomossa odottamassa kevätjuhlan alkua tuona lauantaina, katselin opettajien ja oppilaiden iloista meininkiä. Vaikka takana oli jälleen yksi lukuvuosi, ei väsymystä tai rasittuneisuutta voinut aavistaa opettajista – he hymyilivät, puhuivat lapsille […]

Tunteikkaan viikon parhaat palat

Tunteikkaan viikon parhaat palat

Jälleen yksi kesäisen lämmin viikko on takana. Olen edelleen nauttinut hellepäivistä ja saanut niistä virtaa niin työpäiviin kuin vapaa-ajan touhuihin. Kasvihuoneen kaikki rivit vihertävät, yrtit ja kirsikkatomaatti ovat kasvaneet silmissä. Vettä on kulunut, sillä aurinkoisina päivinä lämpömittari on näyttänyt liki 30 astetta. Loppuviikolla sain osallistua kuvaamataidon töistä koottuun taidenäyttelyyn omassa keittiössämme. Ja voi valtava, miten […]

Kesä tulee, olen valmis – Viiden kohdan bucket list kesään

Kesä tulee, olen valmis – Viiden kohdan bucket list kesään

Olen kesäihminen ja panostan kesään. Rakastan aurinkoisia aamuja ja sitä, että lomapäiville on riittävästi tekemistä. Päivät eivät kuitenkaan saa olla aivan täyteen ahdettuja, vaan hengähdyksille ja esimerkiksi lukemiselle ja äänikirjojen kuuntelemiselle pitää olla riittävästi aikaa. Kuten viime vuoden kesälomatoiveita-postauksessa kirjoitin, tarvitsen lisäksi yksinäisiä hetkiä, aamulenkkejä, kotitreenejä ja terassikahveja. Niissä hetkissä hengitän. Kokosin viiden kohdan bucket […]

Viikon parhaat: iloisia kohtaamisia ja kesätunnelmia

Viikon parhaat: iloisia kohtaamisia ja kesätunnelmia

Onpa ollut kerrassaan mukava viikko! Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta perusarki on kannatellut kivasti. Ankea, alaston ja aivan liian valoisa kevät on ohi. Tilalle on tullut kesä. Yhtäkkiä ja pyytämättä toukokuussa. Voiko olla ihanampaa? Kokosin tämän viikon parhaat iloisina kohtaamisina ja kesätunnelmina. Vaikka työrintamalla on ruuhkaa ja sähköposti kilahtelee liki taukoamatta, olen saanut ylläpidettyä […]

Kasvihuone on taas kevätkunnossa

Kasvihuone on taas kevätkunnossa

Terveiset takapihalta! Edellisvuonna pystytimme minikokoisen kasvihuoneen takapihamme terassille. En ole koskaan ollut viherpeukalo, ja viherkasvienkin hengissä pitäminen on ollut minulle hankalaa. Sitten yhtäkkiä kaksi vuotta sitten innostuin kokeilemaan hyötypuutarhurin hommia – ja ilahduin, kun sain suoraan kasvihuoneesta ruokapöytäämme kirsikkatomaatteja, kurkkua, retiisejä ja porkkanoita, yrttejä ja kaikenlaista. Sama toistui viime vuonna. Ja juuri siksi kunnostin kasvihuoneen […]