Viikon parhaat -koonti plussina ja miinuksina
Kulunut viikko on ollut varsin perinteinen, ja aiemmin kirjoittamani my day -juttu kuvaa perinteisen viikon arkipäivän kulkua hyvin. Etenkin niinä päivinä, kun lapsi harrastaa. Kokosin viikkopostini tällä kertaa plussina ja miinuksina.
Positiivisen kautta, ensin viikon plussat…
Jo alussa mainitsemani perinteisyys. Pidän siitä, että arjessa on tiettyjä rutiineja eikä siihen tule mitään ekstraa, vaikka extemporesta tykkäänkin. Rutiinit viitoittavat, maadoittavat ja pitävät mukavasti kiinni arjensyrjässä.
Kun tietää, mitä tuleman pitää, on helpompaa sovittaa oma työ, harrastukset ja muut mahdolliset menot ja tekemiset puolison ja yksitoistavuotiaan menoihin ja tekemisiin. Kun viikko sujuu perinteisesti, ei hötkyillä, ei kiidetä eikä valmistauduta mihinkään erikoiseen tai erityiseen.
Journalistiharjoittelu. Olen ollut hieman yli kaksi viikkoa harjoittelussa. Olen valehtelematta nauttinut jokaisesta hetkestä. Omasta mielestäni olen näiden viikkojen aikana myös oppinut paljon ja kehittynyt esimerkiksi tekstintuottajana. Niin, ja uutistuotannossa… Edelleen on opittavaa, ja olenkin iloinen, että viikkoja on edessä vielä liki neljä!
Siisti koti. Ensin ajattelin, että en kirjoita tätä. Sitten kuitenkin päätin kirjoittaa. Siihen on kaksi syytä: vain harvoin koti on joka nurkasta siisti ja vain harvoin jaksan siihen kokonaisuutena panostaa. Nyt sen kuitenkin tein. Torstaina aloittelin ja perjantaina viimeistelin. Iltalenkin jälkeen palattuani kotiin tuoksui puhtaalta ja näytti seesteiseltä. Ai niin, kolmantena syynä voisin mainita, että siisti koti on aina kiva.
Peruspuuhat. Tämä kohta liittyy vahvasti perinteisyys-kohtaan. Perusarjessa omat pienet palauttavat tekemiset ovat minulle tärkeitä. Nautin yhä edelleen mm. lenkkeilystä, ulkoilusta ja kotitreenien tekemisestä sekä siitä, että saan hetkisiä ihan vain itselleni esimerkiksi blogin kirjoittamiseen tai äänikirjoille.
Ja sitten viikon miinusmerkkiset
Tuleva kevät. Se vihmoo, paljastaa pölyt ja häikäisee liikaa. Kun lumet sulavat, kaikkialla on harmaata. Tuulen mukana lentelee hiekkaa ja sepeliä ja vaikka mitä. Jalkakäytäviä ei ole putsattu, ja kengät ovat sepelipölyssä. Usein talvitakki ja housutkin. Talvitakista en kuitenkaan vielä luovu, sillä kevättuuli pohjoisesta on melko navakka. Parempi kuumissaan kuin kylmissään.
Sepelin määrä on vakio. Siitä jo äsken kirjoitin muutaman rivin. Kun näihin lisää sen, että eteinen on täynnä kiviä, jotka kulkeutuvat muualle asuntoon, ollaan ytimessä.
Aurinkolasit menivät rikki. Sanka irtosi. Sitä ei saa korjattua. Jouduin yhtenä päivänä kulkemaan rikkinäiset lasit päässä. Hyvin meni, vaikka viritykseni olikin melko riskialtis – pipo päähän, lasit silmille pipon päälle siten, että toinen (vielä ehjänä pysynyt) sanka pipon kudelmaan kiinni. Pujottelin sen siis sinne. Selvisin. Harmitti silti, sillä ostin lasit vasta viime kesänä. Uusien sovitus ja osto ovat piinaavan pikkutarkkaa ja aikaa vievää hommaa.
Sairastelu. Mainitsen tämän nyt tässä, vaikka itse en sairaana olekaan ollut. Miehen influenssa B jätti jälkeensä erityisen ikävän yskän ja hieman voipuneen olotilan, mikä on heijastunut tietenkin koko perheen touhuihin. Onneksi ollaan voiton puolella ja toistaiseksi ainakin minä ja yksitoistavuotias olemme selvinneet taudeitta. Saako tällaista sanoa ääneen?
Tähän on tultu.
Minna