Viisi tärkeintä oppia ensimmäisen vuoden journalisti-opinnoista

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, opiskelen työni ohella journalismia Turun ammattikorkeakoulussa. Jonakin päivänä valmistun medianomiksi ja toteutan yhden tärkeimmistä unelmistani. Opinnot ovat sujuneet hyvin, ja ne kokonaisuudet, joissa olen ollut mukana, on suoritettu hyvin tai kiitettävin arvosanoin – uutis- ja haastatteluvideotkin lopulta onnistuivat!

Niin sanottujen perusopintojen hyväksilukuja on ollut runsaasti, mikä on helpottanut ensimmäisen vuoden opintotaakkaa. Ja niin olen saavuttanut jo 100 opintopistettä ensimmäisenä lukuvuotena.

Videokuvaustilanne

Olen pohtinut vuoden tärkeimpiä oppejani journalisti-opinnoissa. Niitä on kaikkiaan varmasti satoja, mutta vain viisi näistä on mielestäni ne kaikkein olennaisimmat:

1 Kaikesta selviää. Tämä oppi kantaa läpi elämän oikeastaan ihan kaikessa, mitä ikinä keksiikään tehdä. Aina on selvitty ja aina tullaan selviämään. Peruspsykologian mukaan perusterve ihminen selviytyy. Tavalla tai toisella. Niin myös journalismi-opinnoissa. Vaikka videotuotanto, editointi ja kaikenlainen käsikirjoittaminen saattavat aluksi tuntua heprealta, lopulta niistäkin selviää. Opettelemalla, lutvimalla ja asettamalla riman melko matalalle.

Riittävä on riittävä aina silloin tällöin. Useinkin.

2 Ryhmä voi olla tosi jees. Näin yksilötyöntekijänä olen havainnut, että ryhmässäkin voi olla mukavaa ja tekemisen meininki. Opiskelijaryhmämme on varsin heterogeeninen, mutta jokaiselle meistä on oma paikkamme tiimissä. ”Hyvin me vedetään!” tekisi  mieleni usein huutaa ääneen. Ryhmässämme vallitsee psykologinen turvallisuus: me kyselemme ja kyseenalaistamme sekä autamme toinen toisiamme. Hölmöjä kysymyksiä ei ole. Ketään ei teilata.

3 Kirjoittamisen tatsi. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, suorastaan nauttinut siitä. Nyt pääsen – ja joudun – tekemään sitä melkein mielin määrin. Tekstitaidossa kehittyy, siihen syntyy aivan omanlaisensa tatsi. Kirjoittamisesta on tullut minulle entistä enemmän nautinto.

Herään eloon, kun kirjoitan.

4 Videoinnin perusteet. Ihan ne alkeellisemmat askeleet, tarkoitan. Uskallan nyt väittää osaavani videokuvata ja editoida tuotoksiani jonkinlaisella matalalla perustasolla. Tunnistan tarvittavan kaluston ja tiedän, mistä napista kamera käynnistyy. Osaan tehdä valkotasapainon. Osaan zoomata. Osaan purkittaa ääntä. Osaan leikata tuotoksiani Premiere-ohjelmalla. Jotenkuten mutta kuitenkin.

5 Älykkyys ja osaaminen. Niitä arvostan yli kaiken. Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian opettajat ovat osaavia, älykkäitä ja kaikessa kokemuksessaan jopa viisaita. Kaiken kukkuraksi opetustavat ja opintojaksot opettavat meille kaikille varmasti ainakin jotakin uutta – vaikka olen näin keski-ikäisenä opiskellut paljon ja ammentanut aivolokeroihini sievoisen määrän tietoa, edelleen opin. Se on parasta.

Näiden viiden lisäksi on annettava pojoja rentoudesta, hyvästä ilmapiiristä, kutkuttavista tunteista, joita opiskelu on minussa herättänyt.

Niin, ja siitä, että olemme päässeet Ylen asiantuntijoiden matkaan ja saaneet kuulla heitä ja monia muita asiantuntijoita opintojaksollaimme. Nämä ovat olleet ennen kaikkea huikeita kohtaamisia.

Journalistiopiskelijat harjoittelevat videokuvaamistaJournalistiopiskelija tutkii videokameraa

Se tunne, kun saapuu kävellen kampukselle, suuntaa pieneen kampuskahvilaan, ostaa kahvin ja siemaisee sitä ensimmäisen kerran, kun tiedostaa, että täällä minä olen, menossa kohti unelmiani, se tunne kantaa. Olen monesti näissä hetkissä pohtinut, että olen todella oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Olen innostunut ja iloinen, ja opiskelu sekä minua opiskeluissa ympäröivät ihmiset antavat minulle valtavasti virtaa.

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Suvi Pulliainen ja Johanna Ailio

puheenaiheet oma-elama opiskelu ajattelin-tanaan
Kommentit (2)
  1. Kirsi / Pieniä otteita -blogi
    22.5.2022, 10:00

    Ihanaa että olet päässyt opiskelemaan ja tekemään omaa juttuasi. Innostus ja motivaatio huokuu tekstistäsi!

    1. Voi kiitos! Nautin kyllä joka solullani…

      Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *