Lukuhaasteen 2020 väliaikapäivitys ja lukuvinkkejä

Onnistuin viime vuonna valikoimaan muutaman sen verran surkean kirjan (mm. Outi Pakkasen Julman kuun) Helmet-lukuhaasteeseen, että vannoin jättäväni sen tänä vuonna väliin. Vuoden alussa päätin kuitenkin katsoa, jos  uuden haasteen kohdat täyttyisivät ja yllättävän hyvin se näyttää etenevän! Vaikeimpana kohtana vaikuttaisi olevan 14. Urheiluun liittyvä kirja, koska itseäni ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua edes penkkiurheilijaksi ja pahin kirjapainajaiseni olisi ehkä Kari Hotakaisen kirjoittama Kimi Räikkösen elämänkerta… Kutkuttavia, jäljellä olevia haastekohtia taas on 5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja sekä 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja. Otan myös mielelläni vinkkejä vastaan puuttuviin kohtiin! Tähän mennessä vuoden parhaimmat luetut löydät pienellä sydämellä merkittynä.

Nyt kun ollaan jo kesälomien kynnyksellä, useimmilla on aikaa maata riippumatossa kirja kourassa. Jos tunnet vaikeuksia päästä kirjaharrastuksen alkuun, tsekkaa täältä vinkit siihen miten lukea enemmän! Kuvan kirjoista, Anni Kytömäen Kultarinnasta, Jaakko Tahkokallion tietokirjasta Pimeä aika – kymmenen myyttiä keskiajasta ja Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimisto nro 1:stä luvassa arvostelut lähiviikkoina.

1. Kirja on vanhempi kuin sinä / Märtä Tikkanen – Miestä ei voi raiskata
2. Iloinen kirja
3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä
5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja
6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella / Tiia Forsström – Ammattirakastaja 
7. Kirjassa rikotaan lakia
8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi / Aino Vähäpesola – Onnenkissa
9. Kirjassa kohdataan pelkoja / Annamari Marttinen – Korsetti
10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa / Nina Lykke – Ei, ei ja vielä kerran ei ♥
11. Vaihtoehtohistoria / James Dashner – Labyrintti
12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera / Minna Lindgren – Vihainen leski
13. Kirjassa eksytään
14. Urheiluun liittyvä kirja
15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö
16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli
17. Tutkijan kirjoittama kirja
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja / Adam Kay – Kohta voi vähän kirpaista: Nuoren lääkärin päiväkirjat ♥
19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa
20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja
21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta
22. Kirjassa on epäluotettava kertoja
23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä
24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa
25. Kirjassa ollaan saarella
26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö
27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani
28. Tulevaisuudesta kertova kirja
29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva / Sayaka Murata – Lähikaupan nainen
30. Kirjassa pelastetaan ihminen
31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla / Louise Penny – Kuolema kiitospäivänä
32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa / Han Kang –  Vegetaristi 
33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana / Laura Lähteenmäki – Sitten alkoi sade
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa / Holly Bourne – Katsokaa miten onnellinen olen ♥
36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu
39. Kirjassa lennetään / Sisko Savonlahti – Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ♥
40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan
42. Kirjassa on isovanhempia
43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja / Kazuo Ishiguro – Pitkän päivän ilta ♥
44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa / Philippa Gregory – Valkoinen kuningatar
45. Esikoiskirja / Kate Morton – Paluu Rivertoniin ♥
46. Kirjassa on sauna
47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja / Kate Davies – Syvään päähän
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Kulttuuri Kirjat

Laura Lähteenmäki – Sitten alkoi sade

♥♥

WSOY 2020

Haksahdan usein valitsemaan kirjoja mielenkiintoisten takakansitekstien ohella kauniin ulkonäön perusteella eikä Laura Lähteenmäen Sitten alkoi sade tehnyt asiassa poikkeusta. Teos on Lähteenmäen kolmas aikuisille suunnattu romaani, lisäksi hän on kirjoittanut Topelius- ja Finlandia-ehdokkuuksia saaneita nuortenkirjoja.

Paula on tehnyt pitkän elämänuran terapeuttina, kunnes alkaa huomata,että myös omassa elämässä on asioita, joita olisi hyvä käsitellä. Paulan puoliso on menehtynyt ja välit aikuiseen tyttäreen heittelehtivät, myös suhde parhaimpaan ystävättäreen on katkennut joitakin vuosia sitten. Kaukana Etelä-Euroopassa, afrikkalaistaustainen Ojo on pitkän ja vaarallisen matkan jälkeen päätynyt asumaan erään suomalaisen rouvan asunnon lattialle, mutta vaikka hän on vihdoin saanut suojan päänsä päälle, vaara vaanii edelleen tämän turistikaupungin varjoisilla kujilla.

Ojon osuudet olivat ehdottomasti romaanin helmiä, Eurooppaan paremman elämän perässä lähteneen nuoren naisen ääni on kirkas ja uskottava. Olisin toivonut kirjan keskittyvän vain hänen tarinaansa, sillä toisen minäkertojan, Paulan, osuudet jättivät kaikesta draamasta huolimatta olon kummallisen kylmäksi. Paulan yläpuolellä leijailee läpi kirjan ahdistava ja painostava tragedian pilvi eivätkä vähitellen paljastetut salaisuudet jaksaneet pitää otteessaan.

Erityisesti vaivasi se, miten Paulan ja hänen uskomattoman itsekeskeisen aikuisen tyttärensä hankalaa suhdetta ei kovin hyvin taustoiteta edes siinä vaiheessa, kun tytär paiskoo erään vierailun päätteeksi äitiään kengillä. Kiinnitän paljon lukevana myös aina huomioita tekstin sujuvuuteen kaivaten soljuvaa lukukokemusta enkä pitänyt vähän ärsyttävistä ja tönköistä sanavalinnoista, kuten ”pistää tossua toisen eteen”, ”parahiksi” tai ”suu menee mutkalle”. Useammassa kohdassa myös tarinaan luodut aasinsillat, joilla päästiin kertomaan henkilöiden aiemmista elämänvaiheista, eivät toimineet kovin sulavasti. Kaiken muun lisäksi dialogin pätkät olisi ollut hyvä erottaa muusta tekstimassasta perinteisesti lainausmerkeillä, joka olisi selkeyttänyt puheen ja ajatuksen eroa.

Teki kyllä tiukkaa saada tämä loppuun asti ja taidan jättää kirjailijan muut teokset jatkossa hyllyyn. Parempaa kotimaista kirjallisuutta löydät allaolevan avainsanan takaa!

Kulttuuri Kirjat