Vuoden 2019 luetuimmat postaukset!

Olen tähän saakka aina vierastanut postauksia otsikoin ”Kuluneen kuukauden suosituimmat postaukset” ja ihmetellyt, miksi samat postaukset pitää jakaa moneen otteeseen, sillä vakituinen lukija todennäköisesti tsekkaa blogin viikoittain ja pysyy täten kärryillä siitä, mitä blogissa tapahtuu. Näitä näkee paljon ja säännöllisesti, joten ehkä ne todella toimivat ja ne lukijat, jotka käyvät blogissa harvemmin, saavat näistä koonneista irti paljon? Päätinkin tehdä tänään poikkeuksen ja rikkoa kaavaa kasaten yhteen vuoden 2019 suosituimmat postaukset – postaukset, jotka olen kuluneen vuoden 2019 aikana kirjoittanut. Olikin aika hauska katsastaa, millaisia postauksia on eniten luettu ja jollain tapaa pienesti jopa yllätyin! Olisin nimittäin ajatellut, että kuulumiset eivät olisi yltäneet TOP 10 -listalle, saatikka tuiki tavallinen smoothieresepti, jonka jaoin hetkenä, jolloin pää löi tyhjää ja idea tupsahti ajatuksiin hetken mielijohteesta.

Tämä kymmenen suosituimman postauksen lista paljastaa minulle ainakin sen, että teitä selkeästi kiinnostaa reseptit, kauneus, raha, kuulumiset ja ajankohtaiset puheenaiheet. Siispä jatkossa tiedän, että niihin ainakin panostan!

Miten paljon haluan kuukaudessa tienata?

Syksyllä pohdin blogissani sitä, haluanko laskuttaa kuukaudessa tuhansia euroja ja tavoitella säännöllistä korkeaa tulotasoa, vai valitsenko vähemmän rahaa ja enemmän vapaa-aikaa? Kinkkinen kysymys, johon luulen saaneeni vastauksen.

Smoothie, jonka juon joka aamu

Resepti, jonka valmistan edelleen melkein jokaikinen aamu, enkä ole siihen vieläkään kyllästynyt! Tämä resepti kannattaa todella napata talteen, mikäli vadelman, banaanin ja lakritsin yhdistelmä on makuusi.

Miksi julkaisen nykyään somessa bikinikuvia?

Heinäkuussa Balilla pohdin sitä, miten suhteeni vartalooni on muuttunut. Kun joskus pidin omaa vartaloa ennemminkin piiloteltavana asiana, jonka paljastan vain kumppanille, nykyään uskallan rohkeammin nauttia vartalostani ja näyttää sen myös julkisesti. Postauksessa jaan ajatuksia aiheen tiimoilta ja pohdin suhdettani vartaloon, sekä sen julkiseen ”paljasteluun”.

Helppo ja herkullinen gluteeniton kasvislasagne

Kasvislasagne on tämän vuoden yksi suosikkireseptini, joten tämä kannattaa ehdottomasti lisätä kirjanmerkkeihin! Lasagnesta riittää ruokaa useamman päivän tarpeisiin ja kasvisversio tekee siitä vuoteen 2020 loistavasti sopivan.

Kun kuolema pysäyttää

Lokakuussa pohdin blogissani kuolemaa, sillä blogikollegan kuolema järkytti. Tavallaan ristiriitaista, kuinka tällainen aihe kerää paljon lukukertoja, mutta toisaalta ymmärrän – koskettaahan kuolema meistä jokaista ja on niin lopullista. Halusin tekstilläni myös omalta osalta kunnioittaa edesmenneen kollegan muistoa ja käydä läpi niitä tuntemuksia, joita tuo ikävä tapahtuma minussa herätti. Kuolema muistuttaa aina myös siitä, miten tärkeää on elää tätä hetkeä, menneen ja tulevan sijaan.

The Ordinary suosikkeja x 4

Kuluneen vuoden 2019 aikana olen löytänyt The Ordinary -sarjan, josta on tullut yksi ehdoton suosikkini! Siispä tässä postauksessa jaan neljä The Ordinary -suosikkiani, joita käytän jatkuvasti ja joista todella pidän. Mikäli sarja ei ole sinulle tuttu, suosittelen siihen tutustumaan ja aloittamaan kokeilun vaikkapa postauksessa mainituista tuotteista.

Kolmekymppisen mietteitä hedelmällisyydestä

Toukokuussa kirjoitin ajatuksiani hedelmällisyydestä ja nimenomaan ikäiseni näkökulmasta. Olenhan kuitenkin 32-vuotias ja lapseton, enkä edes varma, haluanko koskaan jälkikasvua. Mieli voi kuitenkin muuttua, jonka vuoksi näitäkin asioita on hyvä miettiä. Postauksesta löytyykin lisää ajatuksiani hedelmällisyydestä, joita Mehiläisen järjestämä tilaisuus minussa herätti. Tärkeä aihe, josta tulisi puhua enemmän!

Kuluneen viikon kuulumisia ja ajatusvirtaa

Yritin miettiä, miksi juuri tämä kuulumispostaus on ollut niin luettu ja tulin siihen lopputulokseen, että kenties tämä toteama on tehnyt sen:

”Toisinaan kyllä mietin, miten aikuisuuden myötä ihmiset tylsistyvät niin paljon! Tavallaan tuota ilmiötä vastaan haluaisi kapinoida, mutta jollain tavalla asiat vaan jatkuvasti muuttuvat myös omassa ajatusmaailmassa, jos ymmärrätte mitä tarkoitan?”

Ja postaus on todennäköisesti jaettu vielä Lilyn Facebookissa, jonka vuoksi se on kerännyt klikkejä. Muuta syytä en kyllä keksinyt, sillä harvoin kuulumispostaukset yltävät sinne suosituimpiin!

Näin saat suorat ripset pysymään kaarevina

Tämän postauksen arvasin keräävän paljon katselukertoja, sillä aihe on useita koskettava ja ainakin mielestäni mielenkiintoinen! Postauksessa jaan vinkkini jäykkien ja itsepäisten ripsien taivuttamiseen, sekä tuotteisiin, jotka todella toimivat. Tämä juttu kannattaa kurkistaa, mikäli sinulla ei ole ripsienpidennyksiä ja taistelet ongelmallisten ripsien kanssa.

10 x luonnonkosmetiikan suosikkia

Luonnonkosmetiikka kiinnostaa vuonna 2019 ja varmasti myös vuonna 2020, joten enpä ihmettele tämän postauksen lukukertojen määrää. Jaan postauksessa kymmenen suosikkia luonnonkosmetiikan joukosta ja siellä on tosiaan luottotuotteita, joita käytän edelleen. Mikäli siis luonnonkosmetiikan suosikit kiinnostelee, kannattaa napata vinkkini talteen!

Ja loppuun, olisi mukava kuulla teidän postaustoiveita tulevalle vuodelle! Mitä haluaisitte lukea enemmän, entä mitkä aiheet eivät niinkään kiinnosta? Ja ihan suoria postausaiheitakin saa esittää.

PS. Ihanaa vuoden viimeistä päivää!

Puheenaiheet Oma elämä Suosittelen Ajattelin tänään

Muutama opittu viisaus uuteen vuoteen

Opettele ymmärtämään ja näkemään asioiden taakse. Harvemmin mikään tapahtuu täysin ilman syytä, vaan ihmisten käytökselle on aina syynsä. Tokikaan tämä ei tarkoita sitä, että huonoa käytöstä tulisi sietää kerta toisensa jälkeen ja aiheesta on mielestäni sanottava, jotta jokainen meistä voi oppia ja ymmärtää, mikä on oikein ja väärin. Usein huonon käytöksen takana on kuitenkin jotain ja tämä jokin, on tyypillisesti syvemmät ongelmat itsensä kanssa. Tämän asian ymmärtäminen käytännössä helpottaa myös omaa suhtautumista huonoon käytökseen, vaikka sitä ei tulekaan sietää.

Toisaalta edelliseen viitaten, kunnioita itseäsi niin paljon, ettet anna sinua huonosti kohdeltavan. Vaikka ihmisten huono käytös johtuu tyypillisesti jostain, näen, että meillä on oikeus ja jopa velvollisuus pitää huolta omasta henkisestä hyvinvoinnista ja täten valita elämään ne ihmiset, jotka tukevat omaa hyvinvointia. Mikäli joku ihminen rassaa henkisesti vuodesta toiseen, eikä hän kykene työstämään omaa käytöstään, on turvauduttava vaihtoehtoon, joka tarkoittaa tästä ihmisestä etäisyyden ottamista. Kukaan muu ei aseta rajojamme kuin me itse, tämä kannattaa muistaa myös vuonna 2020!

Muista myös levätä ja pitää vapaapäiviä. Työnteko ei ole kaikki kaikessa ja säännöllinen siitä irrottautuminen tekee meistä jokaiselle enemmän kuin hyvää. Nykyään yhä useampi palaa loppuun, jonka vuoksi omasta hyvinvoinnista kannattaa pitää entistä parempaa huolta ja heti stressitilanteiden tullen pyrkiä purkamaan stressi, jotta se ei pääse äitymään pahaksi. Pitkään jatkunut stressaava elämäntilanne lopulta sairastuttaa ja heikentää kehon omaa puolustusjärjestelmää. Stressi tuhoaa myös ihmissuhteita ja syö äärettömän paljon elämänlaatua!

Opettele katsomaan itseäsi armollisesti ja rakastaen. Älä vertaa itseäsi muihin tai muiden elämäntilanteisiin. Jokainen meistä on uniikki yksilö, eikä toista kaltaistamme ole. Tämä muuten onnistuu pitkälti myös siten, että lähipiiriin valitsee ne ihmiset, jotka arvostavat ja kunnioittavat meitä! Kun lähellä on ihmisiä, jotka nostavat lyttäämisen sijaan, on sillä suuri vaikutus myös itsetuntoon. Toinen hyvä keino on etsiä omia vahvuuksia tekemisen kautta ja löytää asiat, joissa on hyvä ja kehittää niitä. Jokaisella meistä ei välttämättä ole mitään maailman mullistavia erityistaitoja, mutta ne asiat, jotka ovat selkeästi vahvuuksia – niitä kannattaa harjoittaa, sillä niissä on potentiaalia!

Anna asioille aikaa, mikäli ne sitä vaativat. Aina kaikki ei tapahdu silloin, kun haluat kaiken tapahtuvan, vaan joskus asioille on opeteltava antamaan aikansa. Tämä ei ole aina helppoa, mutta monesti kärsivällisyys palkitaan. Tämä pätee mielestäni niin ihmissuhteisiin kuin opiskeluun ja työelämään. Kaikki ei välttämättä tule eteemme heti tässä ja nyt, joskus on odotettava ja tuo odotusaika on muuten äärettömän opettavaista sekin.

Mene epämukavuusalueelle, sillä siellä kehitys tapahtuu! Tämä pätee mielestäni aivan kaikkeen elämässä – treeneistä työelämään. Jos emme ikinä ota riskejä ja poistu mukavuusalueelta, todennäköisesti junnaamme paikoillaan vielä seuraavat kymmenen vuotta. Ja joskus on muuten poistuttava tutusta ja turvallisesta, vaikka emme tietäisi tarkkaan, mitä askeleesta seuraa. Joskus lähteminen on parempi vaihtoehto kuin jääminen, vaikka se pelottaa ja paljon!

Työstä omia epävarmuuksia ja pelkoja, jotka mahdollisesti hallitsevat elämääsi. Opettele kohtaamaan itsesi ja asiat, joissa olet epävarma ja joita mahdollisesti pelkäät. Pelkojen rehellinen myöntäminen itselle ja niiden konkreettinen kohtaaminen, ovat aina ensimmäinen askel kohti muutosta. Toisinaan pelkoja on myös uhmattava, eli vaikka sisin kuinka sanoisi, että tästä voi seurata sitä tai tuota, älä kuuntele pelkojasi, mikäli asialla on mahdollisuus tuoda elämääsi myös hyvää! Toki terve itsesuojeluvaisto tulee muistaa, mutta siinä kohtaa, jos tiedät trauman hallitsevan tilanteessa, uhmaa sitä.

Vain itseäsi voit muuttaa, et muita. Tämä on mielestäni äärettömän tärkeä huomio, sillä niin usein etsimme muista vikoja ja pyrimme muuttamaan kumppania tai muuta läheistä, vaikka todellisuudessa vain me itse voimme muuttua. Jos haluamme paremman parisuhteen, emme voi olettaa, että toinen muuttuu automaattisesti sellaiseksi kuin haluamme, vaan meidän tulee työstää omaa suhtautumista toisen epäkohtiin. Toki jälleen tulee muistaa, etten nyt puhu pettämisestä tai muusta huonosta kohtelusta, vaan lähinnä toisen piirteistä, jotka herättävät meissä negatiivisia tunteita.

Nauti elämästä ja tee asioita, joista aidosti pidät! Näiden asioiden ei tarvitse olla aina hyödyllisiä tai jollain tavalla eteenpäin vieviä, vaan ne voivat olla tyystin sellaisia, jotka tuovat sinulle nautintoa. Itseäni ärsyttää tässä maailmanajassa se, kuinka kaiken tulisi olla jotenkin hyödyllistä ja jokainen minuutti käyttää fiksusti. Välillä on ihan oikeasti kiva tehdä asioita, joista ei ole mitään hyötyä, vaan voimme nauttia niistä siinä hetkessä miettimättä sen pidemmälle.

Elä, naura ja rakasta! Edelliseen viitaten – elä elämääsi elämästä nauttien, nauraen ja rakastaen. Tee asioita, joita rakastat ja jotka saavat sinut hymyilemään. Elämä ei ole niin vakavaa, eikä siitä tarvitse sellaista tehdä. Välillä näin aikuisena nimittäin tuntuu, miten vakavat asiat vievät elämästä kepeyttä, joka on kuitenkin äärimmäisen tärkeä osa hyvinvoivaa elämää. Elämässä kun tulee olla myös asioita, jotka eivät ole niin vakavia ja joiden ei tarvitse sitä olla.

Oikein ihanaa sunnuntaita ja terkkuja Leviltä! <3

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä