Yksin asumisen ja lockdownin loppu

Olen asunut Englannissa nyt noin 1,5 kuukautta, ja se on ollut ajanjakso, jonka tulen varmasti muistamaan loppuelämäni. Muuttopäätös oli poikaystävän kanssa yhteinen, mutta sovimme että minä muuttaisin noin kuukautta aiemmin ja poikaystävä jäisi vielä hoitelemaan työkuvioita ja käytännönasioita. Hän tulee tänne koiramme kanssa ensi viikolla, joten tämä on viimeinen viikonloppuni täällä yksin – se tuntuu tietyllä tavalla aikakauden päätökseltä – kyseessä on ollut suhteellisen lyhyt, mutta tapahtumarikas ajanjakso.

Lähdin siis aluksi yksin ottamaan selvää uudesta kodistamme ja kotimaastamme, ja pistämään paikkoja kuntoon. Uusi lockdown julistettiin alkavaksi pian sen jälkeen kun olin saapunut maahan. Muistan tuon päivän elävästi. Se oli Halloween-lauantain ja olin iltapäiväkävelyllä kaupungilla katselemassa Halloween-koristeita. Huomasin kuitenkin heti että ihmiset kuhisivat muutenkin kuin juhlamielessä. Kuulin pätkiä ohikulkevien keskusteluista ja tajusin nopeasti että ihmiset odottavat jotain suurta ilmoitusta ja ilmoille heitettiin lockdown-spekulaatiota. Kaivoin puhelimen esiin ja niinhän sieltä selvisi että pääministeri Boris Johnson pitäisi illalla tiedotustilaisuuden mahdollisiin uusiin rajoituksiin liittyen. Johnson oli aiemmin ollut voimakkaasti uutta lockdownia vastaan, joten monia epäilytti pyörtäisikö hän päänsä (EU-neuvotteluissa hän ei ole hirveästi joustanut)… Kun palasin kävelyltäni kotiin, vietin loppulauantai-iltani seuraten tiedotustilaisuuden livestreamia ja join punaviiniä. Ja niinhän sieltä tuli se lockdown-ilmoitus.

Miten Englannin toinen lockdown muutti elämääni?

Englannin toinen lockdown oli ”miedompi” kuin se ensimmäinen, jolloin esimerkiksi ulkona sai käydä ainoastaan kerran päivässä. Tällä kertaa koulut ja yliopistot pysyivät auki, mutta vain välttämättömät kaupat (kuten ruokakaupat) saivat pitää ovensa auki. Ravintolat saivat myydä vain take awayta. Töideni aloitus osui lockdowniin, mutta koska työskentelen yliopistolla, pääsin aloittamaan hommat suht normaalisti. Yliopistollakin on toki suositus tehdä etätöitä kun mahdollista, mutta meidän alallamme pitää päästä laboratorioon tekemään kokeita, joten työpaikalla oloakin tulee väistämättä.Työryhmämme on tehnyt jo pitkään aamu- ja iltavuoroa etteivät kaikki olisi samaan aikaan töissä, ja toimistotiloissa vain joka toisella työpisteellä saa istua. Sisätiloissa tulee käyttää maskia – oli kyseessä kauppa tai työpaikka. Koen ettei lockdown oikeastaan ole hirveästi haitannut töideni aloittamista. Työryhmämme ei tietty ole voinut järjestää oikein mitään sosiaalisia tapahtumia, mutta olen kuitenkin nähnyt suurinta osaa uusista kollegoistani ohimennen ja tutustunut osaan ihan hyvin olosuhteisiin nähden. Porukka vaikuttaa todella mukavalta.

En sanoisi että kadut olisivat täysin autoituneet lockdownin myötä

Työpaikan ulkopuolella ainoa face-to-face sosialisoitumiseni on ollut täällä asuvan suomalaisen kaveripariskunnan kanssa. Lockdownin sääntöihin kuului että kaltaiseni single adult householdit saavat muodostaa tukikuplan yhden toisen kotitalouden kanssa. Heidän näkemisensä on kyllä ollut todella kivaa ja piristänyt minua. Oikeastaan minulla ei ole ollut yksinäinen olo missään kohdassa lockdownia. Arkena uppoudun ihan ilolla töihini enkä edes kaipaa hirveästi seuraa (ainakin nyt vielä kun töissä kaikki on uutta ja on paljon kaikkea mihin pitää perehtyä), mutta viikonloppuisin on kiva että joku pitää huolen siitä etten tee silloinkin pelkästään töitä (minulla on tähän lievä taipumus – taitaa olla aika yleistä tutkijoilla, jotka ovat vain niin kiinnostuneita työstään). Lisäksi tuntuu että olen zoomeillut tai skypetellyt Suomeen joka viikko, joten olen oikeasti varmaan ollut sosiaalisempi kuin väitöskirjani loppurutistuksen aikana.

Täytyy kyllä sanoa että kaduilla lockdown ei ole näkynyt niin paljoa kuin odotin… Ihmisiä tuntui olevan liikkeellä paljon – vaikka enhän minä tietty tiedä kuinka paljon sitä porukkaa täällä NORMAALISTI olisi. Periaatteessa lockdown-säännöt sallivat yhden henkilön tapaamisen ulkona, mutta kyllä täällä aka isoja ryppäitä näkyi pitkin lockdownia. Yhtenä sunnuntaina kävelin puistossa ja tuntui että ihmisiä sai ihan väistellä. Olen yrittänyt tilata ruokani kotiinkuljetettuna, mutta muutaman kerran olen joutunut käymään kaupassa itse hakemassa täydennystä ja olen joka kerta yllättynyt siitä kuinka paljon kaupoissa on porukkaa. Ei todellakaan mitään 1,5-2 m turvavälejä. Pieniin kauppoihin täällä on joutunut jonottamaan (sisään päästetään vain tietty määrä), mutta isot marketit tuntuivat välillä villiltä länneltä. Viikonloppuisin porukkaa kertyi kaupungille hengaamaan ja juomaan olutta ulkona. Sääntösuomalaisena tämä kaikki pisti silmääni ja olin skeptinen tehoaisiko tämä lockdown, mutta niin se vain tehosi – tartunnat putosivat 30 prosentilla ja R-luku saatiin alle yhden – mahtavaa. 🙂

Sinkkuuden loppu

Vaikka lockdown ei vaikeuttanutkaan elämääni hirveästi, ensimmäiset kuukaudet täällä eivät suinkaan ole olleet helppoja. Käytännön asioita on ollut hoidettavana ihan hirveästi, ja monet paperihommat tuntuvat täällä paljon kankeammilta kuin Suomessa (ks. Muutto ulkomaille – ensimmäisen kuukauden taistelut ja totuttelut). Toisaalta olen iloinen ettei poikaystäväni ole tarvinnut kokea sitä kaikkea – jos olen itse ollut turhautunut tai pettynyt johonkin, olen purrut hammasta ja fiksannut tilanteen, tai tarvittaessa poikaystävä on tsempannut minua puhelimitse. Melkein rankempaa on jos poikaystävä olisi joutunut kohtaamaan kaiken saman ja olisimme kumpikin olleet turhautuneita ja väsyneitä. Minä olen saanut lopulta hoidettua kaiken suht hyvin, ja toivon että poikaystävällä on nyt edessä suht helppo maahantulo. Tai no ei hänkään ole helpolla päässyt: hirveästi paperihommia Suomessa, ja nyt hän matkustaa yksin koiran kanssa Suomesta Hollannin kautta Britteihin… Pidän todella peukkuja että heidän seikkailunsa menee hyvin, kerron todennäköisesti koiran kanssa matkustamisesta myöhemmin lisää blogissa!

Tällä hetkellä odotan todella että hän saapuu tänne. Vaikka olenkin ollut iloinen että olen voinut säästää hänet osalta säädöstä ja olen saanut keskittyä töihini ilman huonoa omaatuntoa toisen laiminlyömisestä, alan kaivata sitä että saan jakaa arkeni hänen kanssaan. Olemme nytkin viesteilleet ja soitelleet päivittäin, mutta ei se ole sama kuin samassa paikassa asuminen. Jotenkin tuntuu etten ole vielä saanut oikein asettauduttua asuntoomme täälläkään kun hän ei ole täällä. Uskon kuitenkin että hän tekee tullessaan tästäkin paikasta kodin. Ihan sama kuinka kornia se on, mutta home is where the heart is. <3

Kohta tästä paikasta tulee oikeasti koti.

Lisää aiheesta muutto ulkomaille:

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

Kommentit (2)
  1. I don´t speak Polish
    6.12.2020, 23:42

    Hauskaa, että löysin blogisi ja samalla ulkomailla asuvan kohtalotoverin!

    Loisto juttu, että saat poikaystäväsi pian sinne! 🙂

    https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/

    1. Olipa kiva että tulit kommentoimaan, ja pahoittelut että vastaus viipyi! Blogisi on ollut tänä syksynä yksi suosikeistani – kiva seurata kohtalotoverin elämää ja arkisia kommelluksia. Tykkään kirjoitustyylistäsi! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *