”Helppohan sinun on”

Muita voi kohdella monella tavalla huonosti ja väärin, ja osa näistä tavoista on musertavia. Jos pitäisi nimetä jokin vähemmän raju ja vähemmän ilmiselvä huonon kohtelun tapa, joka silti saa verenpaineen kohoamaan, nimeäisin tämän: muiden vaivannäön vähättely.

Helppohan sinun on. Sanoa. Tehdä. Olla. Menestyä.

Onko?

En halua tuhlata liikaa sanoja siihen itsestäänselvyyteen, että mehän emme tiedä, kuinka helppoa tai vaikeaa mikäkin asia kellekin on. Ulkopuolisen silmissä voi näyttää siltä, että toinen tuli, näki ja voitti; ihan vain laulaen lasketteli tämänkin tilanteen läpi. Tämä on siinä mielessä ymmärrettävä harha, että toisen ihmisen sisälle tai useinkaan edes hänen yksityiselämäänsä ei näe: emme näe valvottuja öitä, kotona tehtyjä työtunteja, piilossa itkettyjä itkuja, sisintä kaihertavaa pelkoa. Se ei ole ihmekään, sillä monesti tällaiset asiat tarkoituksellisesti piilotetaan.

Silti mietin, onko liikaa vaadittu, että aikuisuus ja elämänkokemus auttaisivat meitä näkemään tämän harhan läpi. Miksi niin usein kuulee ajattelemattomia kommentteja siitä, kuinka joku toinen pääsee helpolla?

Mutta se siitä. Kaikesta huolimatta voin myöntää, että kyllä vain: Joissakin asioissa jotkut pääsevät helpommalla kuin toiset. Ihan oikeasti pääsevät, eivät vain näytä pääsevän. Jollakulla on parempi muisti, enemmän lahjakkuutta, tasapainoisemmat lähtökohdat. Se on kuitenkin toinen kysymys, antaako tämä oikeuden vähättelyyn. Pelkkä asioiden helppous äärimmäisen harvoin kuljettaa ketään maaliin asti, enemmänkin se vain antaa alussa vauhtia. Miksi haluamme kuitenkin takertua vauhdittaviin ominaisuuksiin ja suotuisiin olosuhteisiin emmekä kiinnittää huomiota siihen, paljonko työtä matkalla menestykseen on tehty?

Sain kerran tuttavani kanssa melkein riidan aikaiseksi, kun puheeksi tulivat lapsille koulussa jaettavat stipendit. Tuttavan mielestä oli hirveän väärin, että stipendit menevät niille, jotka pärjäävät koulussa parhaiten, eikä arvosanojen parantamisesta palkita. Olin tästä tavallaan samaa mieltä. Ajatus siitä, että esimerkiksi arvosanojaan kutosesta kasiin nostanut oppilas palkittaisiin saavutuksestaan, on oikein hyvä. Se, mikä sai minut hiiltymään, olivat tuttavan perustelut: kun niille hyville oppilaille on muutenkin kaikki helppoa ja jatkuvaa kiitosta tulee joka puolelta, niin mihin he enää lisäkiitosta stipendien muodossa tarvitsevat?

Miten niin on kaikki helppoa? Ne kympin tytöt eivät ehkä ole pahimmista oppimisvaikeuksista kärsiviä oppilaita ja ehkä kotonakin ovat asiat paremmin kuin monella muulla. Siinä mielessä helppoa, kyllä. Mutta he ovat usein myös niitä oppilaita, jotka ovat kiltisti tehneet läksynsä, lukeneet kokeisiin, nähneet vaivaa – silloinkin, kun muut ovat keksineet hauskempaa tekemistä. Se, että heidät palkitaan työstä ja vaivannäköistä, ei minun oikeustajuni mukaan voi olla väärin, vaikkei heidän tiellään koulumenestykseen olisi ollut kaikkia samoja kuoppia kuin jonkun muun tiellä.

Myös aikuisten maailmassa on paljon sitä ajattelua, että menestystä hankkinut on helpolla päässyt. Esimerkiksi poliittisessa diskurssissa vastuuta pyritään osoittamaan milloin millekin taholle, ja ajatus siitä, että menestys kaipaisi suurta vastuunkantoa ja että sitä pitäisi lisätä, ei ole mitenkään uusi.

Oman kokemukseni mukaan menestys on harvoin vailla taakkoja. Elämässä hyvin pärjänneet ihmiset ovat usein nähneet vaivaa ja kantaneet vastuuta urakalla ja monen muunkin puolesta. Leppoisasti elämän läpi läpsyttelemällä on menestystä – minkäänlaista sellaista – saatavilla harvoin. Menestymistä on tarpeetonta kommentoida myrkyllisesti ja vähättelevästi myös siitä syystä, että useammin siitä on muillekin hyötyä kuin haittaa… Maailma tarvitsee menestyjiä. Jos kaikki olisi kaikille mahdottoman vaikeaa eikä kukaan pääsisi suotuisten olosuhteiden vauhdittamana eteenpäin, kenenkään osa ei siitä paranisi.

Omalta osaltani voin auliisti myöntää, että elämää helpottavia asioita on tullut jonkin verran ihan syntymälahjana. Olen kohtuullisen oppimiskykyinen, hyvämuistinen ja joitakin lahjakkuuksiakin löytyy. Lapsuudessa osa asioista oli paremmalla tolalla kuin monella muulla on. Joskus on myös käynyt tuuri. Se ei silti ole koko totuus, ja hyviä ja elämää helpottavia asioitakin on usein varjon lailla seurannut valtava työtaakka. Lahjakkuudet eivät ole muuntuneet menestykseksi tai edes pärjäämiseksi ilman, että ne on suodatettu suuren vaivannäön läpi. Ja se suodatusprosessi on edelleen kesken. Tuuria sisältäneet sattumuksetkaan eivät ole kilahtaneet kuin yllätyslottovoitto tilille vaan enemmänkin ne ovat olleet mahdollisuuksia ja lupauksia tulevasta: jos teen kaiken juuri oikein, saatan ehkä onnistua.

Aina aika ei ole lunastanut näitä lupauksia, ja se varjon lailla seurannut työtaakka alkaa näkyä ja painaa. Ne hetket, kun joku avoimesti tai peitellysti ilmaisee sen ajatuksen, että helppohan minun on, kieltämättä saavat otsasuonen tykyttämään. Se lisää myös ymmärrystä sitä turhautumista kohtaan, jota itseäni huomattavasti menestyneemmät (ja usein myös enemmän vaivaa nähneet) henkilöt toisinaan ilmaisevat.

Onhan se helpompaa olla perusterve kuin sairas. On helpompaa, kun on puoliso ja ystäviä eikä ole yksin. On helpompaa, kun omasta lapsuudesta on kivoja muistoja eikä sellaisia, joihin liittyy vain väkivalta ja viinanjuonti. On se oikeasti helpompaa – ei sitä voi vähätellä!

Mutta täytyykö sitäkään vähätellä, jos joku on jalostanut elämänsä eväät hartiavoimin joksikin paremmaksi? Täytyykö silti, vaikka ne eväät eivät olisi olleet kaikkein kehnoimmat?

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva mohamed Hassan/CC0/Pixabay