Hyvät ja huonot tavat hoitaa stressiä

Ystäväni havahdutti minut joskus miettimään stressiä uudella tavalla, kun hän totesi, että stressaantumisen kynnys ja stressinsietokyky ovat kaksi eri asiaa. Muistan silloin ajatelleeni, että totta tosiaan: se, kuinka herkästi stressaannumme, ei suoraan kerro siitä, kuinka tuhoisaa tämä on. Joku voi stressaantua pienestäkin mutta sietää stressiä melko hyvin. Joku toinen ei ehkä stressaannu kovin helposti, mutta kun stressi tavoittaa hänet, se voi sysätä hänet hyvin synkkiin syövereihin.

Oma elämäntapani on stressaava. Olen yrittäjä, jonka työssä on paljon ”katastrofielementtejä”. Lisäksi teen normaalisti seitsenpäiväistä työviikkoa ja elämässäni on myös työhön liittymättömiä haasteita, joiden kanssa on vaikea tasapainoilla. Vähintään lievä stressi on läsnä joka päivä, ja sen kanssa olen oppinut elämään. Sen sijaan vakavampaa stressiä minun on nykyään vaikea kestää. Stressinsietokykyni on siis niiltä osin alentunut. Säilytän toimintakykyni lähes tilanteessa kuin tilanteessa, mutta jos stressi pääsee kipuamaan oikein korkealle, henkinen hyvinvointi romahtaa niin rajusti, että saan todella pinnistellä pitääkseni itseni kasassa. Koska tunnistan ongelman, olen pyrkinyt tietoisesti nostamaan stressikynnystä.

Kun en (enää) kestä pahaa stressiä, lienee loogista yrittää välttää sitä. Tämä tarkoittaa paitsi pyrkimystä ehkäistä hirveimmät katastrofit ennalta (mikä on toki muutenkin suotavaa!), myös omien ajattelutapojen työstämistä siihen suuntaan, ettei stressin laukaiseva hälytystila syntyisi niin helposti.

Stressihän on pohjimmiltaan virittymistä. Se on kehon ja mielen läpi kulkeva hälytyssignaali, joka kertoo uhasta ja vaarasta ja virittää meidän toimimaan. ”Uhka ja vaara” voi kuulostaa tässä yhteydessä ylidramaattiselta, mutta käsittääkseni siinä, kun nykyihminen stressaantuu työssä kovaa vauhtia lähestyvästä deadlinesta, on pohjimmiltaan kyse samasta ilmiöstä kuin siinä, kun varhaisempien aikojen ihminen on stressaantunut lähellä liikkuvasta vihollisesta. Uhka ei ole ehkä yhtä suuri ja välitön, mutta tilanteessa aiheutuva ylivirittyneisyystila on mekanismeiltaan samankaltainen.

Usein kuulee sanottavan, että stressi kuuluu elämään ja on myös hyödyllistä. Näin epäilemättä onkin: elämä ei voi olla pelkästään kädenlämpöistä ja vailla minkäänlaisia uhkia ja haasteita. Virittyminenkin on joskus hyödyllistä ja jopa välttämätöntä, jotta saamme tarvittavat asiat hoidettua.

Yhtä kaikki jokainen tietänee, että stressistä muodostuu helposti myös vakava hyvinvointiuhka ja että moni kärsii liiallisen stressin haittavaikutuksista. Vaikken ole ammattilainen puhumaan tästä asiasta, omien ja sivusta seurattuja kokemusten perusteella tunnistan mielestäni joitakin hyviä keinoja stressinhallintaan ja vastaavasti erinäisiä keinoja, joihin usein turvaudutaan mutta jotka kääntyvät helposti itseään vastaan.

Tavat, joita käytetään mutta jotka eivät toimi stressin hoidossa:

– Liiallinen nautintoaineiden käyttö. Ei tarvinne tuhlata suuremmin tilaa sen selittämiseen, miksi päihteet ovat kyseenalainen keino stressinhallintaan. Nousuhumala voi kyllä alentaa stressiä hetkeksi, mutta se on lääkkeenä vähän samanlainen kuin housuun pissaaminen kovalla pakkasella: hetken lämmittää, sitten tilanne on entistä huonompi. Haluan kuitenkin täsmentää, että periaatteessa mikä hyvänsä yliampuva nautiskelu on huono keino hoitaa stressiä. Tämä pitää sisällään myös esimerkiksi holtittoman tunnesyömisen.

– Haitallinen välttely. On havaintojeni mukaan on aika yleistä, että stressiä yritetään välttää välttelemällä tilanteita, joissa stressiä voisi syntyä. Tämä on pätevä strategia, jos tämä tarkoittaa vaikkapa kohtuuttoman työmäärän välttämistä tai sitä, että koetetaan pysyä erossa turhista hankaluuksista. Tätä näkee kuitenkin sovellettavan myös niin, että vältellään ja vitkutellaan niiden asioiden hoitamista, joiden tiedetään aiheuttavan stressiä, vaikka näiden asioiden hoitaminen olisi aidosti tarpeellista. Tällöinkin ongelmaksi muodostuu se, että stressiä saadaan ehkä hetken väisteltyä mutta pidemmän päälle tilanne vain pahenee.

– Pään työntäminen pensaaseen. Tämä sivuaa edellistä kohtaa, mutta viittaan tällä sellaiseen toimintatapaan, jossa hankalia asioita vältellään myös ajatuksen tasolla, jotta stressin pyörä ei lähtisi pyörimään. Jos tämä tarkoittaa pidättäytymistä ylettömästä murehtimisesta ja ikävien asioiden vatvomisesta, toimintatapa on ihan hyvä. Tosiasioita ei pitäisi kuitenkaan lähteä kieltämään. Joskus elämässä on asioita, jotka on kerta kaikkiaan pystyttävä kohtaamaan silmästä silmään, vaikka se nostaisi stressitasoja.

Tavat, jotka oikeasti auttavat stressin hoidossa:

+ Käytännön teot haasteiden ratkaisemiseksi. Stressiin liittyy usein jonkinasteinen lamaantumisen tunne ja ajatus siitä, että käsillä on jotakin, mitä ei ehkä saa hoidettua. Monesti sillä saa kehoaan ja mieltään rauhoitettua, kun patistaa itsensä toimimaan – vaikka se hetkellisesti lisäisi stressiä. Yleensä kaikkea ei saa korjattua kerralla, mutta jo se on rauhoittavaa, jos voi kokea ottaneensa edes yhden konkreettisen askeleen kohti ongelmien ratkaisua. (Jos stressi johtuu asioista, joille ei oikeasti voi tehdä mitään, käytännön toiminta voi silti auttaa. Silloin se voi olla vaikkapa kävelylenkki. Liikkuminen rauhoittaa ja hoitaa mieltä.)

+ Riittävä määrä rentoutumista ja palautumista. Tämä on jossakin määrin vastapari edelliselle kohdalle: vaikka asioiden ratkaisemiseksi on hyvä tehdä jotakin, tarvitsemme elämäämme myös rauhoittumista. Usein elämme niin tiiviisti stressissä sisällä esim. työelämän kautta, ettei siitä ole mahdollista murtautua kokonaan ulos. Erityisesti silloin on tärkeää, että osaamme antaa itsellemme kuitenkin hengähdystaukoja stressaavista asioista. Aina se ei tarkoita pelkkää laakereillaan lepäämistä vaan joskus mieluisa, stressitön puuha rentouttaa parhaiten.

+ Omien ajattelutapojen työstäminen. Stressi tapahtuu niin tiiviisti oman päämme sisällä, että pidemmän päälle mikään, mitä teemme tai emme tee, ei voi ratkaista stressiin liittyviä ongelmia, ellemme pysty työstämään ajattelutapojamme. Niinhän homma ei tietenkään toimi, että voisimme vain sanoa itsellemme, että hei kuule, tämä ei nyt ole niin iso asia, joten älä stressaa – ja sitten *bim* stressi olisi poissa. Pitkällä aikavälillä voimme kuitenkin opettaa itseämme esimerkiksi tunnistamaan asioiden mittasuhteita ja ohjailemaan sitä, mihin kulloinkin kohdistamme huomiomme. Elämänkokemus auttaa.

Mahdollisimman stressitöntä loppusyksyä kaikille!

Lämpimin terveisin

Rouva R

Kuva Daniel R/CC0/Pixabay