”Tuolla toisellakin saa olla mielipide – epistä!”
Olen kirjoittanut paljon nykyisestä keskusteluilmapiiristä, eikä se varmastikaan ole aihe, johon kyllästyn kovin pian.
Tämän hetken julkisessa keskustelussa on paljon epäterveitä piirteitä. Vaikka selvä aggressio kuten kiusaaminen ja uhkailu on luonnollisesti näiden epäterveiden piirteiden kärjessä, hiukan hienovaraisempiakin – mutta silti ytimeltään varsin sairaita – keinoja on laajalti käytössä. Siinä, missä suurin osa edes kohtuullisen fiksuista ihmisistä suhtautunee torjuvasti suoranaiseen aggressiiviseen huuteluun, nämä ainakin näennäisesti hienovaraisemmat keinot voivat mennä läpi asiallisen, sivistyneen keskustelun puheenvuoroina. Se tekee niistä omalla tavallaan erityisen vaarallisia.
Cancelointi-ajattelu on haitallisella tavalla alkanut hiipiä ajatusmaailmaamme ja kulttuurimme. Kyse ei ole vain ilmiselvistä cancelointi-tapauksista, joissa kovaan ääneen vaaditaan, että joku henkilö tai organisaatio pitää laittaa boikottiin ja siivota näkösältä, koska hän tai se on tehnyt jonkin törkeän virheen.
Canceloinnin hengessä tapahtuu myös vähemmän suurieleisiä ja joskus asennetasolle jääviä asioita. Näitä voivat olla vaikkapa ihmettely siitä, onko pakko antautua tekemisiin henkilön kanssa, jolla on omasta mielestä kamalia mielipiteitä. Tai sen kyseenalaisminen, miten tietynlaisia mielipiteitä edes voidaan esittää jossakin yhteydessä – tai miten niitä voidaan esittää ylipäätään missään.
Olen törmännyt muun muassa siihen, että närkästytään ja pöyristytään, kun poliitikolla on Väärä Mielipide. Tässä ei siis ole kyse vain siitä, että närkästytään mielipiteen sisällöstä. Närkästys kohdistuu sen sijaan siihen, että moisen mielipiteen voi joku päästää suustaan – ja vieläpä valtakunnan paraatipaikalta! Tämäkin voi olla ymmärrettävää joidenkin alatyylisten möläytysten kohdalla. Närkästystä voivat kuitenkin saada osakseen myös asiallisesti esitetyt ajatukset, jos ne ovat jonkun mielestä tarpeeksi vääriä. Aivan kuin jotkut todella yllättyisivät – hyvin epämieluisasti – siitä tosiasiasta, että mielipiteet voivat olla moninaisia yhteiskunnan kaikilla portailla.
Joskus muutama vuosi sitten eräs julkisuuden henkilö avautui siitä, kuinka epämukavaksi ja oudoksi hän oli kokenut tilanteen, jossa hän oli joutunut samaan tilaan sellaisen henkilön kanssa, joiden näkemysten kyseinen julkkis katsoi olevan hänen edustamansa vähemmistön etujen vastaisia. Hän kertoi hämmingistään tyylillä, joka antoi ymmärtää, että hänestä oli kummallista, että hänen odotettiin sietävän tällaista tilannetta ja olevan siinä ns. muina miehinä. Itse puolestani hämmennyin hänen hämmingistään. Ai että ihanko joku joutui tilanteeseen, jossa oli mukana henkilö, jonka tämä joku ei kokenut ajaneen hänen etujaan? Ja silti olisi pitänyt osata käyttäytyä ja olla ihmisiksi? Sepäs kamalaa!
Huomaan harmistuvani erityisesti siitä, kun akateemisissa ja tiedepiireissä sorrutaan cancelointi-ajatteluun tai muuhun keskustelun kaventamiseen. Aina välillä tiedettä käytetään, ei edes argumenttina, vaan lyömäaseena, kun halutaan saada jotkut hiljaisiksi.
Tavallaan ymmärrän sen, että on puuduttavaa, jos jostakin asiasta on saatavilla laajaa ja kattavaa tutkimustietoa ja sitten osa jengistä kantaa kortensa keskusteluun julistamalla, että höpöhöpö tai että minun mummollani on asiasta erilainen kokemus 80-luvulta, joten asia ei voi olla näin. Mielestäni kuitenkin paljon haitallisempaa kuin tuollainen köykäinen huutelu on se, jos keskustelu yritetään vaientaa tieteeseen ja tutkimukseen vedoten. Tämä on sikälikin arveluttavaa, että kyseenalaistaminen kuuluu olennaisena osana tieteelliseen keskusteluun. Tutkimustulosten luotettavuutta ja sovellettavuutta on suorastaan suotavaa punnita!
Sivistyneetkin ihmiset ovat joskus mestarillisia luomaan ympärilleen kuplan. Toisinaan kupla on hyvin ahdas ja sen seinämien läpi näkee uskomattoman huonosti. Ilmiö korostuu, jos lähipiiri ja ehkä jopa tuttavapiiri on hyvin homogeenista; ei ole niitä erilaisia, eri tavoin eläviä ihmisiä, jotka säännöllisesti mutta hellävaraisesti puhkaisisivat kuplan. Silloin voi käydä juuri niin, että kuplan puhkeaminen on aina vähän brutaali tapahtuma, johon liittyy epäuskoa ja närkästystä: Miten kukaan voi ajatella tuolla tavoin! Äkkiä pois tuollainen ihminen minun kuplaani tökkimästä!
Viime aikoina on ollut tilanteita, joissa en ole tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Jotkin asiallisina ja asiantuntevina esiintyvät aktivistitahot ovat nimittäin tyrmistyksekseen havainneet, että myös siihen toiseen suuntaan voidaan harjoittaa aktivismia. On sinkoillut syytöksiä propagandasta, lobbaamisesta ja ylipäätään vaikuttamispyrkimyksistä. Surkuhupaisaa on ollut, että nämä on muotoiltu nimenomaan syytöksiksi – siis sellaisten tahojen suulla, jotka eivät itse juuri muuta teekään kuin pyri vaikuttamaan! Mutta siis vastapuolikin tekee sellaista, ihan epistä!
Sivistyneisyys ja myös tieteellinen ajattelu ovat valitettavasti katteettomia kuvitelmia, jos eriäviä mielipiteitä ei tahdota sietää edes näköpiirissä tai kuuloetäisyydellä. Tämän vuoksi jokaisen soisi muistavan kaiken cancelointi-kiihkoilun keskelläkin, että kokee oman mielipiteensä miten oikeaksi hyvänsä, muilla saa olla eriävä mielipide ja heillä on myös oikeus tuoda se esiin. Tämä on vieläpä asia, jota olisi syytä juhlia: se on nimittäin merkki sivistyneestä yhteiskunnasta, jossa sananvapaus toteutuu.
Erilaisuus on rikkaus on kulunut klisee muttei silti välttämättä vähemmän tosi. Tai ehkä asia pitäisi muotoilla näin: erilaisuus muistuttaa meitä todellisuudesta, joka on aina moniulotteisempi kuin oma kokemuksemme ja näkemyksemme.
Lämpimin terveisin
Rouva R
Kuva Engin Akyurt/CC0/Pixabay