Lykätty tarpeen tyydytys
Lykätty tarpeen tyydytys on psykologian termi. Omin sanoin selitettynä se tarkoittaa sitä, että tilanteessa, jossa meillä on jokin tarve, pystymme siirtämään tarpeen tyydytystä myöhempään hetkeen, mikä tarkoittaa myös tästä aiheutuvan epämukavuuden sietämistä.
Lasten kanssa lykättyä tarpeen tyydytystä harjoitellaan paljon, vaikkei toimintaa sillä nimellä kutsuttaisikaan. Hyvin pieni lapsi tarvitsee tarpeilleen usein melko välittömän tyydytyksen, tarkoittaa se sitten nälkää tai väsymystä, ja pienen lapsen tarpeet ovat myös aika perustavaa laatua. Kun lapsi kasvaa, häneltä aletaan vähitellen vaatia odottamista ja tarpeiden kirjo laajenee: syödään vasta ruoka-aikaan, makean nälkään saa helpotuksen karkkipäivänä, ruutuaikaa saa vasta, kun läksyt on tehty, ja uuden puhelimen saa, kun säästää viikkorahoistaan.
Tarpeiden tyydytyksen lykkääminen ei ole asia, jonka harjoittelu koskisi vain lapsia. Moni varmasti tuntee henkilön, joka ei koskaan tunnu saavan säästettyä mihinkään, oli se miten tarpeellista hyvänsä, koska palkkarahat valuvat aina nopeammin saatavilla oleviin houkutuksiin.
Ehkä moni on omallakin kohdallaan joskus huomannut, että vaikka esimerkiksi ikkunoiden pesu alkaisi olla huutavan tarpeellista, mieluummin lähtee kaverin kanssa kahville, kerta toisensa perään. Rattoisan kahvihetken tarjoamaan mielihyvään on helpompi tarttua – siitä huolimatta, ettei kodin aiempaa kirkkaammasta ilmeestäkään paha mieli tule eikä se estä kahvittelemasta kaverin kanssa myöhemmin. Kirkastuneiden ikkunoiden synnyttämän mielihyvän edessä on vain kynnys, jonka ylittäminen on joskus yllättävän haastavaa.
Hyvä uutinen on se, että kyseisen kynnyksen ylittämistä on mahdollista harjoitella!
Itselläni on eräs hauska muisto lykätyn tarpeiden tyydytyksen harjoittelusta. Hauskan muistosta tekee se, että mitätön tapahtuma on taltioitunut niin tarkasti mieleen. Olin nimittäin 7-vuotias ja olin saanut läksyjä. Se oli yksi ensimmäisistä kerroista, kun meille annettiin koulussa kotitehtäviä. Ja mitä minä pikkuinen koululainen tein, kun pääsin kotiin? Sitä, mikä oli juuri sillä hetkellä hauskinta ja kiinnosti eniten, eli en todellakaan niitä läksyjä! Leikin leikkejäni, katselin televisiota, ja hupsista, sitten olikin nukkumaanmenoaika. Äiti patisti tekemään läksyt, jotka olivat vielä tekemättä, ja itkuhan siinä tuli.
Kokemuksen vaikuttavuudesta kertoo, että muistan yhä, miltä kotitehtäväksi saamani sivu näytti. Muistan myös itkua tihrustaessani ajatelleeni, että läksyt kannattaa tehdä heti, kun tulee koulusta, ja vasta sitten mennä leikkimään. En väitä olevani hyvä oppimaan, mutta voin valehtelematta väittää, että tuossa asiassa oppi meni perille jotakuinkin kerralla.
Aina se ei tietenkään ollut helppoa, koska pulkkamäki kiinnosti enemmän kuin englannin sanakoe. Mutta kun lopulta menin sinne pulkkamäkeen, minun pulkassani ei ollut enää taakkana opettelemattomia englannin sanoja.
Koulutytön kokemuksista päästään aikuisten ”läksyihin”. Ensi kerralla, kun tulet töistä kotiin ja sinulla olisi jokin homma hoidettavana, olkoon se vaikka imurointi tai koiran rokotusajan varaaminen, tee se heti. Tee se silti, vaikka tuntisit suurta houkutusta lepäillä sohvalla, selata puhelinta tai katsoa TV:tä.
Se ei välttämättä tunnu kivalta. Ei ole mukavaa kaivaa imuria kaapista, kun työpäivän jälkeen väsyttää, sohva näyttää ihanan pehmeältä ja suklaalevystäkin voisi murtaa muutaman palan samalla, kun katsoo Netflixiä. Mutta kun olet imuroinut, esitä itsellesi kysymys: harmittaako sinua, kun koti on taas siistimpi ja voit loppuillan hyvällä omatunnolla keskittyä kaikkeen kivaan?
Sehän on koko homman juju. Ikävien juttujen aloittaminen voi tuntua tervanjuonnilta, kun mieli huutaa kaikkea mieluisampaa tekemistä. Kun kapuamme yli kynnyksen korkeimmasta kohdasta eli saamme homman aloitettua ja sitten myös hoidettua ja pääsemme tämän jälkeen tekemään, mitä haluamme, lykätyssä tarpeen tyydyttämisessä on kuitenkin suloinen jälkimaku.
Toistan: kokeilkaa! Tehkää seuraavan viikon ajan niin, että hoidatte työpäivän jälkeen tunnollisesti kotityöt ja muut vastaavat hommat alta pois, ennen kuin vaihdatte vapaalle. Itsensä patistaminen ei ehkä tunnu mukavalta, mutta pysähtykää tarkastelemaan sitä hetkeä, kun homma on valmis eli pyykit on pesty, huomisen kiirepäivän ruoka tehty valmiiksi jääkaappiin ja lapsi ilmoitettu harrastusryhmään. Vieläkö tuntuu kurjalta? Harmittaako, että tartuitte toimeen? Vai tuntuuko itse asiassa tosi hyvältä? Tuntuuko omien mielitekojen seuraaminen aika erilaiselta, kun sen tekee vasta sitten, kun likapyykkivuori ei enää kummittele taustalla?
Samaa voi soveltaa myös niihin asioihin, joiden pitäisi olla vapaa-ajan iloja mutta jotka eivät siltä aina tunnu. Tämän ilmiön voi huomata vaikka siinä, että jos tänään piti käydä tunnin lenkillä ja katsoa leffa, jompikumpi niistä tulee ehkä helpommin tehtyä. Toinen voi jäädä jopa kokonaan tekemättä. Mutta tätäkin voi harjoitella: Lähtekää ensi kerralla sinne lenkille, lähtekää vaikka hammasta purren. Kun tulette takaisin, tunnustelkaa oloanne: vieläkö täytyy purra hammasta ja harmittaako, että tuli tehtyä lenkki ennen leffan katsomista?
Kun tuon oivalluksen saa sisäistettyä, on kovaa vauhtia kehittymässä lykätyssä tarpeiden tyydytyksessä.
Itselläni tarpeiden tyydyttämisen lykkääminen on vahvuus, mutta haasteitakin on. Jos työn alla on jokin suuri, ehkä ikävä asia, osaan käydä itsepäisesti tuulta päin, kunnes se on valmis. Oikeastaan jopa haluan tehdä niin, koska tekemätön homma painaa muuten mieltä! Oma heikkouteni ovat tilanteet, joissa tekemättömät työt ovat pieniä ja jollakin tavoin epämääräisiä. Sellaisia en ilmeisesti näe riittävän selkeästi haasteena, johon ymmärtäisin tarttua päättäväisesti, vaan niiden ääreltä tulee helpommin lipsuttua netin selaamiseen ja muuhun haahuiluun. Voisi jopa vähän paradoksaalisesti sanoa, että jotkin hommat ovat niin pieniä, ettei niitä meinaa saada tehdyksi…
Joku teistä voi nyt miettiä, eikö tässä oikeastaan ole kyse itsekurista. Onhan siinä. Kyky lykätä tarpeiden tyydytystä on itsekurissa keskeinen elementti. ”Itsekuri” on kuitenkin yksi niistä sanoista, joilla on monien korvissa ikävä, ehkä syyllistävä kaiku. Siksi on hyvä hahmottaa, mitä itsekuri itse asiassa on. Silloin sen pystyy myös näkemään konkreettisena taitona, jota voi harjoitella ja sitä kautta vähitellen saavuttaa paremman itsekurin.
Onnea harjoituksiin!
Lämpimin terveisin
Rouva R
Kuvat Free-Photos/CC0/Pixabay