”Enhän minä tarkoittanut pahaa!” – vastuuttomuuden monet kasvot
Tämän postauksen voinee mieltää löyhäksi jatko-osaksi edelliselle. Siinä käsittelin henkistä väkivaltaa ja kyseisen termin epämääräisyyttä. Kritisoin sitä, miten termiin helposti sisällytetään vähän kaikkea mutta toisaalta ollaan sisällyttämättä asioita kuten vastuiden välttelyä.
Jos on lukenut paljon kirjoituksiani, tietää, että huonon käytöksen eri muodoista vastuuttomuus on yksi inhokeistani. Tosin ehkä vastuuttomuuden kutsuminen huonoksi käytökseksi on vähättelyä. Kyse on liian usein kokonaisesta elämänasenteesta.
Haluan vastuusta puhuessani mielelläni tarkentaa tämän: kun puhun vastuusta, en tarkoita sillä niitä lukemattomia asioita, joista ympäristö saattaa koettaa meitä vastuuttaa. En laske yleensä kenellekään viaksi sitä, ettei elä elämäänsä tietyllä kaavalla, jolla ympärillä elävien ihmisten mielestä pitäisi. En laske vastuuttomuudeksi sitä, ettei perhe- tai ihmissuhteita hoida jonkin ulkoa sanellun suosituksen mukaan, enkä sitä, ettei elä jonkun muun ideologian mukaista elämää. En siis lähde mukaan esimerkiksi niihin ajatuksiin, että ihminen on mukamas vastuuton, ellei omaishoida dementoituneita vanhempiaan tai kouluttaudu ja tee töitä sen tietyn kaavan mukaan, jolla jonkun mielestä tämä yhteiskunta pyörii parhaiten.
Minun silmissäni vastuun käsite ei siis ole erityisen ahdas. On kuitenkin yksi perusperiaate, josta poikkeaminen on nähdäkseni yksiselitteisesti vastuuttomuutta: se, ettei kanna niitä vastuita, jotka on itse itselleen omien valintojensa kautta ottanut.
Ei tarvitse hankkia kahta lasta siksi, että jonkun mielestä se on kansantalouden vuoksi välttämätöntä – mutta kun päättää hankkia lapsia, heistä on huolehdittava vähintään kohtuullisesti. Ei ole pakko mennä naimisiin tai ylipäätään pariutua – mutta jos niin tekee, on tehtävä oma osuutensa parisuhteen eteen. Ei tarvitse tehdä sietämättömäksi kokemaansa työtä siksi, että jonkun mielestä työttömänä oleminen on maailman viheliäisin vääryys – mutta kun ottaa vastaan työpaikan, työnsä on myös hoidettava.
Joskus käy toki niin, että huomaa tehneensä valinnan, jonka vastuista ei yksinkertaisesti kykene suoriutumaan. Silloin tilanne on pyrittävä purkamaan suoraselkäisesti ja aiheuttaen muille mahdollisimman vähän vahinkoa.
Meidän ihmisten on lopulta PAKKO hyvin vähän mitään. Olen joskus kuullut sanottavan, ettei pakko ole kuin kuolla ja maksaa veroja, ja se lienee aika lähellä totuutta. Sellaisia vastuita, jotka eivät ole johdettavissa omista valinnoistamme, on todella vähän.
Jos tiellä kävellessään kohtaa sairauskohtauksen saaneen tai muuten akuutissa hädässä olevan henkilön, jokaisen vastuulla on pyrkiä auttamaan häntä, vaikkemme tällaisessa tilanteessa mitään olekaan valinneet. Tämäntyyppisiä vastuita ei kuitenkaan ole paljon. Suurin osa vastuista kytkeytyy omiin valintoihin: valintaan hankkia lapsia, valintaan ottaa tietty työpaikka vastaan, valintaan hankkia lemmikki, valintaan sitoutua luottamustoimeen… Pienimmässä, kaikkein arkisimmassa mittakaavassa vastuiden takana on annettuja lupauksia ja tehtyjä sitoumuksia. Esimerkiksi siitä voi seurata vastuita, jos olet luvannut viedä mummin terveyskeskukseen, auttaa kaveria synttärijärjestelyissä tai viettää viikonlopun puolisosi kanssa.
Vaikka tulkitsenkin vastuun käsitteen tavalla, joka ei ole erityisen rajoittava vaan lähes poikkeuksetta omiin valintoihin perustuva, siitä huolimatta vastuutonta käytöstä tunnistetaan – tai halutaan tunnistaa – mielestäni huonosti. Jos joku ei tee suurin piirtein yhtään mitään, haistattaa muilla paskat ja jättää kaikki hommansa heidän niskoilleen, tämä yleensä mielletään vastuuttomuudeksi.
Vastuuttomuus on kuitenkin paljon moni-ilmeisimpi asia. Haluan käydä läpi pari näkökohtaa, jotka mielestäni pitäisi nykyistä paremmin ottaa huomioon vastuuttoman käytöksen tunnistamisessa.
Ensinnäkin laiskuus ei ole synonyymi vastuuttomuudelle. Myös aktiivinen ihminen voi olla vastuuton. Vastuuton ei siis ole aina se tyyppi, joka huutelee sohvan pohjalta, ettei kiinnosta tehdä mitään ja tehkää te muut minunkin puolestani. Ei itse asiassa ole edes harvinainen ilmiö, että aktiivinen ja monessa mukana oleva tyyppi on vastuuton.
Liian monet naiset tunnistavat tällaisen puolison: Mies on lähes kaikkien mielestä tosi hyvä tyyppi ja superavuliian ihmisen maineessa. Hän on se, joka korjaa kylätalon katon ja tekee öljynvaihdot kaverien autoihin. Kotona oleva vaimo vain ihmettelee, milloin mies ehtisi tehdä kotonakin jotakin ja hoitaa oman osansa kotitöistä tai korjata rikkinäisen suihkun, jonka korjaamisesta oli puhetta jo kaksi vuotta sitten. Vastaus voi olla, ettei milloinkaan. Käytöksen arvostelu voi kuitenkin tuntua haasteelliselta. Mieshän ei makaa laiskana vaan päinvastoin pitää itsensä hyvinkin kiireisenä.
Mielestäni on tärkeää ymmärtää, että kyseisen tarinan mies – tai sukupuoleen katsomatta kuka hyvänsä vastaavalla tavalla toimiva henkilö – on kuin onkin vastuuton. Vaikka kuinka paljon touhuaisi siellä sun täällä, se ei mitätöi niitä aitoja vastuita, jotka ovat peitettyinä kaiken touhuamisen alle.
Oma teoriani on, että monilla sata rautaa tulessa -tyyppinen toiminta on vähintään puolitiedostettu tapa luistaa vastuusta. Monet niistä oikeista, omiin valintoihin perustuvista vastuista ovat arkisia, tylsiä juttuja, joista ei juurikaan irtoa ihailua tai kiitosta. Kun kuitenkin haluaa ylläpitää itsestään hyvää kuvaa eikä vain suoraviivaisesti jättää asioita tekemättä, aktiivisuus toissijaisissa asioissa on yksi tapa huijata jopa itseään. Eihän minua voi syyttää vastuun välttelystä eikä muustakaan ikävästä, kun katsokaa nyt, mitä kaikkea teen!
Minun silmissäni on aina arvostettavampaa tehdä vähän mutta kunnolla ja vastuunsa kantaen kuin olla kaikessa mukana niin, että vastuun kantaminen jää siinä touhutessa sivuseikaksi.
On eräs tilanne, jossa vastuuttomuuden tunnistaminen ja etenkin sen ottaminen puheeksi voi olla erityisen haastavaa. Tämä on tilanne, jossa toinen ei ole tarkoittanut mitään pahaa – mutta jossa hän on silti toiminut vastuuttomasti. Vastuuttomuus ei edellytä pahaa tahtoa.
Vastuuton ei ole aina se tyyppi, joka ilkeä kiilto silmissä kyräilee toista ja ajattelee, että hä-häh, jätänpä hommani tekemättä! Vastuuton voi olla myös sillä tavalla, ettei vain tule ajatelleeksi – vaikka ehdottomasti pitäisi.
Muistan vuosien takaa tilanteen, jossa pyysin läheiseltäni apua. Hän lupasikin sitä antaa ja hoitaa tietyn homman, mistä olin tietysti kiitollinen. Lopulta kävi niin, ettei läheiseni vaivautunut varmistamaan, että kykenee hoitamaan homman, vaikka oli ilmeistä, että tietyt asiat olisi ollut hyvä tsekata ennalta. Hän aloitti liian myöhään ja huomasi vasta aloittamisen jälkeen, ettei homma ehkä lainkaan onnistu. Tästä seurasi minulle hankaluuksia, ja lopulta annettu apu aiheutti lähinnä stressiä.
Ilmaisin läheiselleni, ettei ollut kovin kiva juttu, että hän ensin lupaa tehdä jotakin ja sitten hoitaa homman niin huonosti, että siitä seuraa harmia ja mielipahaa. Hän puolestaan väitti minun olevan kohtuuton. Hän oli selvästi sitä mieltä, että koska hänellä oli hyvä aikomus auttaa, kritiikkiin ei ollut oikeutta.
Mutta riittääkö hyvä aikomus? Riittääkö, että hyvässä aikomuksessa lupailee, ellei välitä varmistaa, pystyykö lupauksensa pitämään? Kaikkea ei tietenkään edes voi ennakoida, mutta entäpä ne kaikkein ilmeisimmät asiat; voisiko edes niistä pyrkiä varmistumaan?
Jos lupaa lähteä kaverin kanssa matkalle, riittääkö taustalla oleva kaunis ajatus? Vai pitäisikö varmistaa, pystyykö pitämään lomaa ja onko itsellä voimassa oleva passi ja varaa maksaa matka? Jos ilmoittaa kaverille viime hetkellä, että oho hups, ei nyt pystykään lähtemään, pitääkö yllättäen ilman matkaseuraa jääneen kaverin vain olla kiitollinen, kun toinen periaatteessa kuitenkin halusi lähteä?
Jos lupaa tehdä jotakin, se, että on noin teoriassa valmis tekemään sen, jos tähdet sattuvat olemaan kohdillaan, ei välttämättä riitä. Vastuun kantamiseksi ei aina riitä se, ettemme ole tarkoituksella inhottavia muita kohtaan. Usein meidän tulisi myös pinnistellä muistaaksemme ne asiat, jotka meidän pitäisi muistaa, ja nähdä vaivaa kiinnittääksemme huomiota siihen, mihin huomio pitäisi kiinnittää. Toisin sanoen pahan tahdon puute ei riitä. Täytyy olla valmis myös yrittämään tosissaan silloin, kun on johonkin lupautunut.
Vaikkei se olisikaan tietoisesti valittu asenne, piittaamattomuus voi olla vastuuttomuutta. Piittaamaton on nimittäin joka tapauksessa jättänyt valitsematta sen, että olisi nähnyt tarpeeksi vaivaa.
Meillä on äärettömän monessa isossa ja pienessä asiassa valinnanvapaus. Käytetään tätä vapauttamme viisaasti ja valitaan harkiten vain ne asiat, joiden mukana tulevat vastuut kykenemme kantamaan.
Lämpimin terveisin
Rouva R
P.S. Blogilla on oma sivustonsa myös Facebookissa, ja lisäksi sitä voi seurata Blogit.fi:n kautta.
Kuvat Steve Buissinne/CC0/Pixabay (ylempi) ja Engin Akyurt/CC0/Pixabay (alempi)