Miksen kannata kauneusleikkauksia

Ihan ensin haluan osittain kumota sen, mitä otsikossa sanon: Minusta on erittäin hieno asia, että kauneuskirurgiaa on olemassa. Se vähentää inhimillistä kärsimystä esimerkiksi tapauksissa, joissa ulkonäössä on huomattavia, synnynnäisiä poikkeamia tai joissa ulkonäkö muuttuu radikaalisti sairauden tai onnettomuuden seurauksena. Minusta on mahtavaa, että nämä ovat asioita, joille on jotakin tehtävissä!

Se kauneuskirurgia, jota tässä kritisoin, on kauneuskirurgiaa, johon ei turvauduta edellä mainituista syistä vaan halusta tavoitella tietynlaista ulkonäköä. Kun leikkauksiin motivoi halu muokata omaa ulkonäköä enemmän jonkin mielessä olevan ihannekuvan mukaiseksi, tässä on nähdäkseni ongelmia, joita aion tässä käsitellä.

Sitä ennen sanon kuitenkin tämän: En halua millään tavoin kiistää yksilön oikeutta toimia elämässään parhaaksi katsomallaan tavalla. Haluan tarkastella ulkonäön muokkaamista kauneuskirurgian keinoin laajempana ilmiönä ja pohtia sen taustoja ja ongelmia – en hyökätä kenenkään yksittäisen henkilön tekemiä valintoja vastaan.

Kauneusleikkaus – tarina rohkeudesta?

Aina välillä jostakin osuu silmiin naisten kertomuksia siitä, miksi he ovat päätyneet kauneuskirurgiseen toimenpiteeseen – esimerkiksi hankkimaan silikonirinnat. Näissä kertomuksissa korviini särähtää se, millaisiksi tarinoiksi nämä sommitellaan. Olen jo vuosia miettinyt tätä ratkaisua ja nyt vihdoin uskallan ottaa tämän askeleen!

Kerronta on paljolti samanlaista kuin kuvatessa jonkin suuren unelman rohkeaa toteuttamista. Sävy on sama kuin vaikkapa tarinassa siitä, kuinka vihdoin nelikymppisenä perheenäitinä uskalsin hakea opiskelemaan lääketieteelliseen. Tai kuinka viimein karistin kaupungin tomut jaloistani ja muutin yksin maalle, niin kuin olen lapsesta saakka halunnut tehdä.

Kauneuskirurgiaan liittyvien kertomusten muotoileminen tarinoiksi rohkeudesta särähtää pahasti korvaan. En voi olla miettimättä, onko se todella rohkea askel, että oman ulkonäön hyväksyminen ei onnistu vaan sitä on saatava muutettua lähemmäs jotakin mielessä siintelevää kuvaa – niinkin äärimmäisellä keinolla kuin leikkauksella. Minusta tässä on enemmän periksi antamisen kuin rohkeuden kaiku. Tämä on enemmänkin se tarina, että kyllästyin viimein seisomaan sen takana, mitä olen, ja annoin periksi.

On silti myönnettävä, että totta kai kauneusleikkauksissa jotakin rohkeaa on! Isot päätökset vaativat aina rohkeutta. Lisäksi jotkut puhuvat kauneusleikkaukseen päätyneistä ihmisistä tosi törkeästi, suurin piirtein julistaen, että ”kiristelty naama” ja aivot eivät viihdy samassa päässä. Totta kai itsensä altistaminen tälle on sekin jonkinlaista rohkeutta.

Rohkeutta on vieläpä sekin, että ylipäätään menee kirurgiseen toimenpiteeseen – niissä kun on aina riskinsä. Tässä rohkeuden lajissa en tosin itse näe hirveästi ihailtavaa. Mielestäni siinä on kyse tarpeettomien riskien ottamisesta motiivein, joita on vaikea olla pitämättä pinnallisina.

Esimerkiksi silikonirintoihin liittyvistä riskeistä voi lukea tästä Anna-lehden nettiartikkelista.

Asia ei näyttäydy ainakaan paremmassa valossa, kun otetaan huomioon, että iso osa tehtävistä kauneusleikkauksista on sellaisia, ettei koko juttu edes ole siinä. Lisää toimenpiteitä tarvitaan jatkossa joko todennäköisesti tai varmasti. Niinpä kauneusleikkaukseen menevä henkilö usein epäsuorasti sitoutuu kauneuskirurgisiin toimenpiteisiin myös tulevaisuudessa.

Oma lukunsa on sitten se, löytyykö se tyytyväisyys ja itsensä hyväksyminen sieltä kirurgin pöydältä, vai onko lisää toimenpiteitä luvassa myös siksi, että jos myös tuolta vielä hiukan parantelisi…

Joka päivä joku joutuu leikkaukseen terveydellisistä syistä. Usein nämä ovat pelottavia, ahdistavia tai vähintään kivuliaita ja epämukavia tilanteita. Ihan tavatonta ei ole sekään, että leikkaukseen menemistä vältellään, vaikka sen tekemiseen olisi painavat terveydelliset perusteet. Välttely johtuu usein juuri siitä, että asiaan liittyvät riskit arveluttavat. Tähän verrattuna se, että joku valitsee leikkauttaa terveen, toimivan ruumiinosansa siksi, ettei se vastaa omia mielikuvia… Se ei tosiaan ole minun silmissäni se kaikkein esikuvallisin tarina rohkeudesta.

Voisi tietysti kysyä, miksi sen pitäisi ketään muuta haitata, millaista tarinaa joku haluaa omasta elämästään ja omista valinnoistaan kertoa. Ehkei sen pitäisikään – ellei tämä vaikuttaisi paljon myös siihen, miten kauneusleikkauksiin kohdistuva kritiikki otetaan vastaan.

Kun kritiikki kohdataan sen tarinan kautta, että otin rohkean askeleen kohti unelmiani, se pyritään helposti kääntämään kritiikiksi naisen yksilöllisiä valintoja vastaan. Usein kyse on kuitenkin lähes päinvastaisesta: Onhan osa kritiikistä kieltämättä lähinnä törppöä huutelua, mutta moni yrittää muistuttaa esimerkiksi yksilöllisen erilaisuuden arvosta. Sen arvosta, että on rohkeasti oma itsensä eikä yritä olla joku muu. Toisin sanoen osa kritiikistä nimenomaan kamppailee yksilöllisyyden ja rohkeuden puolesta, ei suinkaan hyökkää mainittuja asioita vastaan.

Yksilön oikeutta tehdä itseään ja omaa kehoaan koskevat valinnat korostetaan paljon, eikä tietenkään aiheetta. Tällaisella puheella tunnutaan kuitenkin – ehkä tietoisesti? – sivuutettavan se, että kauneusleikkauksilla on toinenkin puoli. Kauneusleikkaukset eivät ole ainoastaan Piian tai Riikan tai Jennin valinta, vaan ne ovat myös ilmiö, joka kertoo ajastamme jotakin eikä kaikkien mielestä kovin hyviä asioita.

Tämän vuoksi aihetta ei voi ilmiötasolla kuitata pelkästään sillä, että Riikka saa ottaa silikonirinnat tai leikkauttaa nenänsä, jos haluaa – vaikka sekin on totta.

Kehossani on virhe, se ei vastaa ajatuksiani!

Yllättävän moni näyttää kokevan, että ellei ulkonäkö vastaa identiteettiä, kokemusta itsestä tai silkkoja toiveita, tätä voidaan pitää virheenä ja korjattavana tilana. Osa rinnastaa tällaiset koetut virheet hoitoa vaativiin sairauksiin. Itse pidän tätä melko ajattelemattomana niitä henkilöitä kohtaan, jotka kamppailevat sairauksien kanssa ja joutuvat käymään läpi toimenpiteitä, joiden suhteen heillä ei ole vaihtoehtoja.

Kauhistuin joskus aika tavalla, kun luin erään kauneusleikkaukseen päätyneen naisen ajatuksia. Hän kertoi innolla siitä, miten oli asiaa netissä tutkittuaan viimein ymmärtänyt, että hänessä on vika, joka voidaan korjata! Hän linkitti innoissaan tietoa tästä viallisesta tilastaan ja sen korjaamisesta – linkit vain sattumoisin johtivat kauneuskirurgisia toimenpiteitä suorittavien yritysten sivuille. Näitä tekstejä oli luettu kuin lääkärikirjaa, eikä tässä nähty mitään ongelmaa. Mielessäni pyöri lähinnä yksi kysymys: oi lähdekritiikki, mihin menit?

Tilanne ei valitettavasti ollut ainutkertainen: olen muulloinkin havainnut, että jos omassa ulkonäössä koettu virhe tai puute on suinkin medikalisoitavissa, tähän mahdollisuuteen tartutaan kärkkäästi.

Tietyllä tavalla ymmärrän ajatuksen siitä, että sisimmällä on ylivalta fyysiseen olemukseemme nähden. Toisaalta on mielestäni kohtuullista vaatia siltä sisimmältä vallitsevan todellisuuden hyväksymistä, mukaan lukien oma fyysinen olemus – ainakin silloin, kun siinä ei ole mitään todellista vikaa. Tämän voisi jopa nähdä tärkeänä kasvutehtävänä, joka on aiheellista käydä läpi.

Ei kehomme ole koskaan ollut tarkoituskaan olla peili ajatuksillemme ja mielikuvillemme. En tiedä, miksi monet ovat päätyneet ajattelemaan, että asia olisi näin. Siinä on itse asiassa aika suuri ristiriita, että samalla kun julistetaan erilaisuuden ja itsensä hyväksymisen ilosanomaa, kauneusleikkauksia tehdään paljon ja niiden kritisoimiseen suhtaudutaan kylmäkiskoisesti.

Tuliko sitä yksilöllisyyttä ja erilaisuutta tukea vai ei?

Osa kauneusleikkauksiin päätyvistä henkilöistä on hyvin avoimia sen suhteen, että muiden odotukset ja vallitsevat ihanteet ovat vaikuttaneet heidän ratkaisuunsa. Tässä en pidä siitä, kuinka helposti sujahdetaan passiiviseen, ellei peräti uhrin osaan; ikään kuin sanotaan, että maailma nyt on tällainen ja siksi myös minä päädyin tähän ratkaisuun. Mielestäni tässä jätetään huomiotta se, että ihanteita ja suoranaisia paineita ja odotuksia myös luodaan, myös niillä omilla valinnoilla.

Pitäisi olla selvää, ettei kehonsa tai kasvojensa muokkaaminen siihen suuntaan, jonka kokee olevan vallitseva ihanne tai peräti vaatimus, ole ainakaan askel poispäin näistä vaatimuksista. Päinvastoin, se on yksi osa sitä prosessia, jonka kautta yksipuolisia ja jopa luonnottomia ihannekuvia pidetään yllä ja vahvistetaan. Henkilö, joka itse osallistuu tähän, ei voi mielestäni esiintyä vain ilmiön uhrina.

Yksi selvimmistä signaaleista, jonka jokainen meistä, jokainen pieni ihminen, voi antaa yksilöllisyyden ja erilaisuuden arvokkuudesta, on se, että olemme ylpeästi oma itsemme.

Tähän on kuitenkin lisättävä, etten tarkoita, ettei omaan ulkoiseen olemukseensa saisi ottaa aktiivisista otetta. Meillä on koko joukko asioita, joita voimme tehdä ollaksemme paras versio itsestämme. Tärkeimmät näistä eivät ole riski terveydellemme vaan päinvastoin osa hyvinvoinnista huolehtimista ja siten jopa suositeltavia! Sitten on vielä koko joukko asioita, jotka eivät ehkä ole varsinaista luonnollisuuden ilotulitusta eivätkä terveystekoja mutta jotka eivät myöskään vaaranna tervettä, toimivaa kehoamme. (Omia ajatuksiani ulkonäöstä ja kauneudenhoidosta olen avannut enemmän täällä.)

Koska olen esittänyt varsin kriittisiä ajatuksia kauneusleikkauksista ilmiönä, haluan vielä kerran korostaa tätä: jokaisella on oikeus toimia parhaaksi katsomallaan tavalla, eikä kenellekään muulla ole oikeutta näiden valintojen vuoksi käyttäytyä rumasti.

Kuten monessa muussakin asiassa, kehotan kuitenkin olemaan itselleen hyvin rehellinen. Mitä oikeastaan hakee ja haluaa, minkä vuoksi ja ovatko valitut keinot sellaisia, että haluamansa voi niillä ylipäätään saavuttaa? Entä ovatko ne valitut keinot todella omien arvojen mukaisia? Viekö niillä itseään siihen suuntaan, johon haluaa kulkea, ja antaako ympärilleen sen signaalin, jonka haluaa antaa?

Omassa kehossa viihtyminen ei ole lainkaan mitätön asia, eikä omasta ulkonäöstä pitäminen ole sekään merkityksetöntä. Nämä ovat kuitenkin asioita, joita voi tavoitella monella tavalla, eivätkä kaikki niistä tavoista tähtää ulkonäön muuttamiseen ollenkaan.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat ymkaaaaaa/CC0/Pixabay (ylin), Mylene2401/CC0/Pixabay (keskimmäinen) ja Engin Akyurt/CC0/Pixabay (alin)