Eläintuotantoa kritisoidaan – silti metsästys ei kelpaa

Eläintuotantoa on jo vuosikymmeniä kritisoitu lukuisista näkökulmista, joissa painopiste vaihtelee eläinten oikeuksista aina ilmastonmuutoksen torjuntaan. Aiheesta käytävässä keskustelussa on lukuisia epäkohtia ja epäloogisuuksia, joista olen jo aiemmin kirjoittanut (esimerkiksi tässä ja tässä postauksessa). Erityisesti yksi asia on jo pidempään pistänyt silmään: nimittäin se, miten metsästys jäsentyy osaksi eläintuotantoa koskevaa keskustelua.

Eläinten pito-olosuhteista on puhuttu ja kirjoitettu paljon: tuotantoeläimet elävät liian ahtaasti, eivät pääse ulkoilemaan, eivät toteuttamaan lajityypillistä käytöstä… Riippumatta siitä, mitä mieltä on näiden väitteiden totuudenmukaisuudesta, yksi asia on aika selvä: Luonnonvaraisten eläinten kohdalla samaa ongelmaa ei ole. Metsässä juokseva hirvi ei ole elänyt liian ahtaasti, paljasta taivasta näkemättä tai pystymättä toteuttamaan viettejään.

Jossakin vaiheessa tapetilla olivat eläinkuljetukset. Eläinten viimeisen matkan katsottiin olevan monessa tapauksessa melkoinen kauhujen kuljetus. Taas kerran riippumatta siitä, mitä mieltä tämän keskustelun sisällöstä oli ja katsooko asioiden näiltä osin korjaantuneen, se on varmaa, että metsästettävien eläinten kohdalla kuljetus ei ole ongelma. Metsästäjän ampuma metsäkanalintu tai peura kuljetetaan kuolleena, jolloin sen viimeinen tietoinen matka tapahtuu omin siivin tai jaloin.

Viimeisin isompi eläintuotantoon kohdistuva kritiikin aalto on liittynyt paljolti ilmastonmuutokseen. On esitetty laskelmia siitä, kuinka eläinperäinen ravinto kuormittaa ilmastoa ja kuinka tätä kuormitusta voitaisiin vähentää lopettamalla eläinperäisen ravinnon hyödyntäminen osittain tai kokonaan. (Olen aiemmin käsitellyt aihetta tässä postauksessa.) Taas kerran: riippumatta siitä, pitääkö eläinperäisestä ravinnosta luopumista asianmukaisena ilmastonmuutoksen torjuntakeinona vai ei, on päivänselvää, että luonnonvarainen eläin ei aiheuta samanlaista ilmastokuormitusta. Tällöin myöskään sen päätyminen ruokalautaselle ei jätä samanlaista hiilijalanjälkeä kuin eläinten tuottaminen varta vasten ihmisravinnoksi. (Yhteen näkökulmaan aiheesta voi tutustua esimerkiksi tässä Apu-lehden verkkoartikkelissa.)

Lyhyesti sanottuna: riistaeläimet elävät luonnossa luonnollisen elämän, joka ei kuormita ilmastoa läheskään samoin kuin tuotantoeläinten kasvatus, eikä edes niiden elämän päättymiseen liity kiistanalaisia teuraskuljetuksia. Tämän pohjalta voisi kuvitella, että metsästykselle ja riistalihalle laulettaisiin ylistyslauluja.

Eipä vain kuulu sen laulun kaiku ainakaan tänne asti. Aina silloin tällöin silmiin pistää yksittäisiä kommentteja, joissa joku ilmoittaa, ettei eettisistä syistä syö muuta kuin riistalihaa – tai muutoin tuo julki pitävänsä metsästettyä lihaa eri asiana kuin tuotettua lihaa. Nämä kommentit pistävät kuitenkin silmään lähinnä siksi, että ne tuntuvat olevan vähän poikkeuksellisia. Vaikuttaa siltä, että eläintuotannon kritiikkiin usein päinvastoin yhdistyy metsästysvastaisuus.

Tätä on vaikea ymmärtää, koska ilmiölle ei tunnu olevan järkiperustetta niiden argumenttien nojalla, joilla eläintuotantoa yleisesti vastustetaan. Metsästys vaikuttaa päinvastoin olevan vastaus moneen ongelmaan, joita eläintuotannosta pyritään osoittamaan. Silti erittäin usein henkilö, joka vastustaa eläintuotantoa, vastustaa myös metsästystä.

Vaikutelma, joka minulle metsästyksen vastustamisesta tulee, on se, että metsästys on jonkinlainen sokea piste. Jotenkin väärältä se tuntuu, muttei välttämättä oikein osata kertoa miksi – etenkään kun tuotantoeläinten pitoon liittyvät argumentit eivät ole käytettävissä. Lopputulos on joskus keskustelun laadun kannalta mielenkiintoinen: saatetaan viitata asioihin kuten junttien suosimaan harrastukseen tai kertoa paatoksella, ettei metsässä oikein uskalla syksyllä edes liikkua, kun siellä pyssyjen kanssa heilutaan.

Tällaiseen sävyyn käytävä keskustelu on minusta viheliäistä. Huono käytös on tietysti aina harmillinen asia, mutta yksi syy siihen, että koen asian tällä tavoin, on se, että ilmiö asettaa eläintuotantoon kohdistuvan kritiikin aika epäilyttävään valoon. Miltä vaikuttaa eläinten elintilan mittailu, eläinten käsittelyn arvostelu ja niiden epäluonnolliseksi koetun elämän kritiikki, jos samalla myöskään sellainen eläinten hyödyntäminen, jossa nämä ongelmat loistavat poissolollaan, ei kelpaa?

Valheelliseltahan se vaikuttaa.

Herää kysymys, miksi edes puhutaan vasikoiden liian aikaisesta vieroittamisesta tai siitä, etteivät lehmäparat pääse laitumelle, jos metsästys tuomitaan seuraavalla hengenvedolla? Eikö tuo kerro vain siitä, että eläintuotantoon kohdistuva kritiikki koostuu paljolti verukkeista? Kun puhutaan tuotantoeläinten heikoista mahdollisuuksista lajityypilliseen käytökseen, tämä kuulostaa aikuisemmalta ja paremmin argumentoidulta kuin se, että mun mielestä eläimiä ei saa tappaa. On vaikea olla epäilemättä, että kritiikin todellinen, perimmäinen syy on kuitenkin juuri tuo jälkimmäinen ajatus, kun eläintuotannon väitettyjen ongelmien ratkaisu – eli se metsästys – ei kelpaa sen paremmin.

Eikö oman rehellisen ajatuksen varaan sitten voisi rakentaa? Eikö voisi sanoa juuri sen, että omasta mielestä eläimiä – ainakaan samastuttavia nisäkkäitä – ei saisi tappaa? Ihan kiusaamatta eläintuottajia kaikenkarvaisilla syytöksillä, kun niistä koetuista epäkohdista tai niiden ratkaisemisesta ei pohjimmiltaan näytä olevan kyse? Vai eikö se oma perimmäinen argumentti vakuuta itseäkään niin paljon, että sen kehtaisi sanoa ääneen?

Mutta onko se sitten niin huono argumentti, että eläimiä ei saisi tappaa? Eihän se välttämättä ole; on aika helppokin hahmottaa elämänfilosofia, jossa eläinten tappaminen on väärin.

Luonnonvaraisten eläinten kohdalla olisi kuitenkin hyvä muistaa realiteetit: Eläimen elämä päättyy harvoin vanhuuden päivinä turvallisesti oman perheen ympäröimänä. Saaliseläimiin lukeutuvat kokevat loppunsa usein toisen eläimen hampaissa, eikä se ole aina lainkaan siistiä tai kivutonta. Loppu voi tulla myös sairastumisen tai loukkaantumisen (esim. eläinkolarit) vuoksi, ja osa näistä aiheuttaa melkoista kärsimystä ennen kuolemaa. On siis täysi syy väittää, että se loppu, jonka eläin kokee metsästäjän luodista, on usein sieltä nopeimmasta ja kivuttomimmasta päästä. Saa sitä silti vastustaa – mutta toivottavasti ainakin hahmottaen ja ymmärtäen, mitä oikeastaan on vastustamassa ja mitkä ovat vaihtoehdot.

Haluan vielä nostaa esiin erään tapauksen liittyen siihen, kuinka metsästykseen ja sen harrastajiin suhtaudutaan: Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistys palkitsi Eläinten ystävä –palkinnolla metsästäjän, joka oli ollut heidän luottometsästäjänsä eläinten kiireellisessä lopettamisessa. Kuten Ylen verkkouutinen kertoo, kaikki eivät katsoneet palkitsemista hyvällä:

Kun yhdistys ilmoitti valinnastaan Facebook-sivullaan, osa ihmisistä ei voinut hyväksyä, että tunnustuksen sai juuri metsästäjä.
Palkittua henkilöä alettiin kutsua jopa murhaajaksi, ja lopulta Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistys joutui poistamaan koko somejulkaisun.

Tapaus on surullinen kahdellakin tavalla. Ensinnäkin surettaa palkinnon saajan puolesta: hän toimi eläinten hyväksi, sai siitä palkinnon – ja vihat niskaansa. Toisekseen ihmisten ymmärtämättömyys tuntuu surulliselta: Ikään kuin ei lainkaan käsitettäisi, että eläinten auttaminen pitää sisällään myös niitä raadollisia, vaikeita asioita, jotka jonkun on vain kyettävä hoitamaan. Eläinten auttaminen ei ole vain orpojen siilin poikasten hoivaamista, vaan se on myös viimeisen palveluksen tekemistä pahoin loukkaantuneelle eläimelle.

Tapaus ei siitäkään kaunistu, että todennäköisesti someraivoajien joukossa on enemmän kuin tarpeeksi niitä eläinten ystäviä, jotka eivät käytännössä tee eläinten hyväksi läheskään niin paljon kuin palkinnon saanut henkilö. Tämä taas kuvastaa aikaamme eikä suinkaan sen parhaita puolia: arvojen esittely menee usein sen edelle, mikä on todellisuus ja mitä konkreettisia tekoja tehdään.

Nykyisessä ilmapiirissä, jossa ennakkoluuloja tai vihapuhetta ei periaatteessa katsota hyvällä, olisi mielestäni jokaisen hyvä herätä siihen, että asiattomuudella on monet kasvot. Asioiden ja ihmisten tuomitseminen sillä perusteella, että ne vain jotenkin tuntuvat pahalta, ei välttämättä ole fiksua. Ei silloinkaan, kun tämä tuomitseminen ei saa osakseen yleistä paheksuntaa eikä kuulu vihapuheen vastaisten kampanjoiden piiriin.

Aina ne asiat, jotka herättävät negatiivisia mielikuvia ja tunteita, eivät ole väärin.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat AHHa/CC0/Pixabay (ylempi) ja mtorben/CC0/Pixabay (alempi)

puheenaiheet vastuullisuus syvallista uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentit (10)
  1. Kirjoititpa taas hyvin. Kiitos hyvistä ja ajankohtaisista näkökulmista!

  2. On myös typerryttävää puhua ”luonnonvaraisista eläimistä”, kun esimerkiksi valkohäntäpeuroille kannetaan ruokaa erillisille ruokintapaikoille miljoonien kilojen edestä vuodessa ja osa ”riistasta” ammutaan jopa siihen ruokintapaikalle. Millä tapaa tämä lopulta enää on metsästystä ja voiko kyseisiä eläimiä kutsua riistaksi, kun lajia ruokitaan kuin eläintuotannossa ikään?

    Se mikä minua metsästyksessä eniten mietityttää ja ärsyttää on se, miten osa metsästäjistä pitää itseään luonnon herrana ja kuinka he kokevat tekevänsä luonnonsuojelutekoja esimerkiksi tappamalla edellä mainittuja valkohäntäpeuroja, kun ensin ovat itse varmistaneet niiden laajamittaisen leviämisen ja lisääntymisen ympärivuotisella ruokinnalla. Myös se miten osa metsästäjistä on valmis tappamaan kaikki muut metsässä ihmisen lisäksi liikkuvat petoeläimet isoista lajeista kaikkein pienimpiin vain siksi, että heille itselle jäisi enemmän ammuttavaa luonnonsuojelun nimissä on suoraan sanottuna kuvottavaa.

    Nämä tämän tyyliset metsästäjät pilaavat metsästyksen maineen nostaen sen negatiiviseen valoon ja jos asialle jotain meinaa tehdä, niin aloittaisin metsästäjäliiton sisäpuolelta metsästystä kritisoivan tahon sijaan.

    https://astuharhaan.wordpress.com/

    1. Kiitos kommentistasi!

      Jos mistä hyvänsä isosta ryhmästä – harrastusryhmästä, ammattikunnasta, mistä hyvänsä – haetaan ne kaikkein ikävimmät esimerkit, ne yleensäkin ovat, no, ikäviä.

      Metsästäjiä on Suomessa paljon. Heidän joukostaan voi varmasti löytää sellaisia henkilöitä, joiden kautta pystyy halutessaan perustelemaan vastenmielisyytensä metsästäjiä kohtaan. Onko tämä fiksuin mahdollinen lähestymistapa asiaan – mihinkään asiaan – se on toinen juttu. Minun silmissäni se vaikuttaa enemmänkin erittäin tarkoitushakuiselta kuin siltä, että edes pyrittäisiin tarkastelemaan metsästystä ilmiönä rehellisesti ja objektiivisesti.

      Nostit esiin valkohäntäpeurojen ruokkimisen. Se on asiana vähintäänkin kaksipiippuinen. Ymmärrän, miksi kuulostaa ristiriitaiselta ja jopa naurettavalta perustella metsästystä kannan valtavalla kasvulla, jos eläimiä samalla ruokitaan. Toinen puoli asiasta on kuitenkin se, että juuri ruokintapaikat tarjoavat usein loistavan paikan metsästykseen eli kannan harventamiseen – paikan, jollaista voi monessa tapauksessa olla vaikeaa järjestää ilman ruokintaa.

      Tässä asiassa kuten monessa muussakin kannattaa ottaa huomioon, ettei ns. maalaisjärki aina avaa koko kuvaa. Moniin asioihin on tarpeen jossakin määrin perehtyä, jotta voi ymmärtää syyt siihen, että toimitaan, niin kuin toimitaan. Ellei asiaan ole perehtynyt, on joskus vähän liiankin helppo ajatella, että hölmöä hommaa sen täytyy olla, kun se siltä näyttää.

      1. Luitko kommenttini? Kohdistin nimenomaan kritiikkini tiettyyn osaan metsästäjiä enkä kaikkiin Suomen metsästäjiin – tunnen heitä itsekin eivätkä he ole sellaisia joihin kritiikkini suuntasin. Metsästäjiä nimenomaan on paljon ja siksi juurikin näkisin koko alalle/harrastukselle hyvänä, että sen nurjempiin puoliin puututtaisiin sen sisäpuolelta. On suuria eroja siinä millä perustein ja asentein sinne metsään aseen, ansojen tai rautojen kanssa lähtee ja jos ne lähtökohdat on jo noita edellisessä kommentissa mainitsemiani luonnonsuojelun nimessä tehtyjä tappoja, joilla ei ole mitään tekemistä oikean luonnonsuojelun kanssa, vaan oman hyödyn kasvattamisen kanssa, niin silloin siihen pitäisi puuttua.

        On myös melko ankeaa olettaa, etten olisi yhtään perehtynyt esimerkiksi valkohäntäpeuran ruokintaan ja olisin kommentoinut pelkän mututuntuman perusteella. Jopa metsäeläintieteen emeritusprofessori Heikki Henttonenkin on sanonut valkohäntäpeuran ruokinnan olevan järjetöntä hommaa ja henkilökohtaisesti mielestäni sille yli 17milj. kilolle ruokaa (mm. porkkanaa, kaalia, perunaa) mikä ”riistalle” ajetaan voisi ruokkia aika monta ihmissuutakin – varsinkin näinä aikoina joita elämme. Jos riista ei pärjää luonnonantimilla, niin silloin kantaa on liikaa. Jos kanta pääsee kasvamaan liian suureksi, kuten valkohäntäpeura, niin miksi sitä pitää edelleen ruokkia? Kanta lähtisi itsestään laskuun, jos ruokinta lopetettaisiin, sillä se lisääntyisi vähemmän naaraiden ollessa heikompikuntoisia. Toki osansa tekisi myös se, ettei meidän suurpetoja ajettaisi niin ahtaalle, että nekin pääsisivät paremmin kantaa verottamaan metsästäjien lisäksi. Ei tämä ole mitään rakettitiedettä, vaan ihan perusekologiaa – kannattaa tutustua.

        1. Käsitin kommenttisi jotakuinkin niin, että ne ”huonot metsästäjät” antavat oikeutuksen metsästyksen paheksunnalle. Tähän reagoin.

          Kuten jo aiemmin sanoin, ruokinta-asia ei ole yksiselitteinen, vaikka esittämäsi näkökohdat ovat toki nekin perusteltuja. Ruokinnan merkitys kannan kasvattajana nähdään kuitenkin kenties todellisuutta suurempana, jos oletetaan, että ruokinnan lopettaminen ratkaisisi kaikki kannan kokoon liittyvät ongelmat. Käsillä olisi edelleen se seikka, että hyvin toteutettu, onnistunut metsästys edellyttää metsästykseen sopivia paikkoja. Ja juuri ne ruokintapaikat ovat tässä olleet monin paikoin ylivetoja.

          En ole vakuuttunut siitä, onko huolesi ihmisille kelpaavan ruoan päätymisestä peurojen eteen täysin perusteltu. Nimittäin se, että peuroille syötetään noin periaatteessa samaa, mitä ihmisetkin voisivat syödä, ei tarkoita sitä, että juuri ne peurojen ruoaksi vietävät erät olisivat priimaa ja kelpaisivat esim. kauppaan myytäväksi. Silloin kun ne eivät ole, ne eivät todellisuudessa ole ihmisten suusta pois.

          Vähän samaan käsitykseen törmää joskus, kun puhutaan tuotantoeläinten ruokkimisesta: Kerrotaan, kuinka huono juttu on, kun eläinten kautta ”kierrätetään” ravintoa, jonka voisi syöttää suoraan ihmisille, luontoa ja ilmastoa säästäen. Todellisuudessa tuotetaan kuitenkin suuret määrät ruokaa, jota nimenomaan ei voisi syöttää suoraan ihmisille, koska se ei täytä laatuvaatimuksia. Näin ollen sen syöttäminen eläimille voi olla juuri se tapa, jonka kautta sen saa lopulta ruokalautaselle.

          No tämä lähti jo jonkin verran rönsyilemään alkuperäisestä aiheesta…

          1. Ne ”huonot metsästäjät” antavat toki aihetta kritisoida tietynlaista metsästystä, mutta kuten sanottua en todellakaan näe heitä kaikkien metsästäjien edustajina. Hyvä, että tämä tuli selvitettyä! 🙂

            Ruokinta ei tietenkään ole ainoa kantaa kasvattava asia, mutta silti yksi suurimmista sillä se nimenomaan vahvistaa olemassa olevaa kantaa saaden sen lisääntymään paremmin. Näen kannan kasvuun ihan yhtä tärkeänä syynä mainitsemieni suurpetojen puutteen, sillä jos luonnosta puuttuu luontaisia vihollisia ja ruokintaa on, niin tottakai kanta kasvaa liiaksi. Se, että puhutaan ruokintapaikoista tärkeinä metsästyspaikkoina on itseään ruokkiva ongelma. Suosittelen myös sinua perehtymään asiaan laajemmin, sillä olen huomannut tuttuja tapaa käyttävien metsästäjien fraaseja. Kun asiaa tutkii ulkopuolelta kuullen metsästäjiä (myös niitä jotka eivät ympärivuotista ruokintaa kannata), asiantuntijoita ja ihan vaan liikkumalla luonnossa eläinten luomia polkuja seuraten voi oppia hyvin paljon – vaikkapa niistä hyvistä metsästyspaikoista.

            Kiitos keskustelusta ja että jaksoit vastailla. Rauhaisaa sunnuntaita! 🙂

            1. Myönnän toki auliisti, että peurojen ruokinta on jossakin määrin noidankehä ja ristiriitainen asia. Ei se silti tarkoita, että asia olisi niin yksinkertainen, että sen kun vain lopetetaan ruokkiminen. Ruokinnalle on asian ristiriitaisuudesta huolimatta olemassa perusteet, joista olen tässä kirjoittanutkin. Jos monet metsästäjät toistelevat asian tiimoilta tiettyjä fraaseja, voihan se johtua siitä, että niillä fraaseilla on tosielämässä aika vankka pohja. 🙂

              Saattaa olla niin, että näemme aika eri tavalla metsästykseen liittyvän keskustelun ongelmakohdat. Itse en ole erityisen huolissani siitä, etteikö ulkopuolelta tulisi kommenttia tarpeeksi. Päinvastoin koen, että juuri ulkopuolelta tuleva arvostelu on hyvinkin kovaäänistä ja paljon esillä. Kun aiemmin peräänkuulutin asiaan perehtymistä, tarkoitin nimenomaan perehtymistä siihen, mitä metsästys käytännön tasolla on. Jos perehtyminen pitää sisällään pääasiassa metsästykseen kohdistuvaan kritiikkiin tutustumista, kokonaiskuvasta jää paljon puuttumaan. Silloin voi syntyä esimerkiksi juuri sellainen vaikutelma, että peurojen ruokinta on vain totaalista hölmön hommaa ja metsästäjät ruokkivat peuroja silkkaa tyhmyyttään ja pahuuttaan. Vähän monipuolisempi ja totuudenmukaisempi kuva voi syntyä, jos on valmis jalkautumaan ja ottamaan selvää, minkä syiden vuoksi niitä peuroja ruokitaan ja mitä se ruokkiminen oikeasti on (esimerkiksi juuri ruokinnassa käytetyn ravinnon osalta).

              Näen muutenkin eläinten oikeuksiin ja eläintuotantoon keskittyvässä keskustelussa ongelmallisena sen, että asioita lähestytään voimakkaasti ulkoapäin – ja usein vielä itse kuvitellen, että se tehdään ylhäältäpäin eli paremmin tietäen. Välillä keskustelut ovat lähes tragikoomisia, kun asiaan käytännön tasolla perehtyneiden ja siinä sisällä olevien henkilöiden kannanotot voidaan kevyesti kuitata selittelyksi, änkyröinniksi ja vanhoihin tapoihin takertumiseksi. Samalla implikoidaan, että keskustelussa vähäarvoisimpia ovat niiden henkilöiden kannanotot, jotka asiasta käytännön tasolla eniten tietävät ja myös huolehtivat käytännön toteutuksesta. Mielestäni melko kieroutunut tilanne.

              No, rönsyilin näemmä taas kommentissani ties minne. Kiitos joka tapauksessa myös sinulle, ja mukavaa loppukesää! On aina hyvä, kun asioista syntyy keskustelua. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *