Ihana arki

Olen arjen puolestapuhuja. En ymmärrä sitä lähestymistapaa arkeen, että puhutaan arjen sietämisestä. Minusta arkea ei pidä sietää, vaan se tulee käsittää elämän keskeisimmäksi osaksi ja sitä tulee arvostaa sen mukaisesti.

Pidän haitallisena sitä, että eletään kaikkea muuta kuin arkea varten eli sen muun odotuksessa. Odotetaan, että vihdoin tulisi viikonloppu, kesäloma tai pääsisi matkalle. Jokainen meistä on varmasti kuullut, aika moni jopa omasta suustaan, että olisipa jo perjantai.

Viikonloppu on sentään joka viikko ja aika monta kertaa elämässä, mutta moni tähyää vielä pidemmälle, lomaan tai eläkkeeseen. Kun keskustellaan eläkeiän lykkäämisestä tai käydään taistelua työssäkäyvien lomapäivistä, siinä keskustelussa minua huolestuttaa erityisesti yksi asia. Nimittäin se, kuinka monien kommenteista kuultaa läpi huoli siitä, että heidän elämästään ollaan viemässä ainoa valopilkku tunnelin päästä tai ainakin sitä ollaan himmentämässä.

Riippumatta siitä, mikä on kantani kulloinkin vellovaan keskusteluun, se tunneli minua huolettaa. Miksi ihmiset katsovat eläkettä – tai viikonloppua tai lomapäiviä – tunnelin läpi ja ovat huolissaan vain siitä, mitä siellä tunnelin päässä tapahtuu? Sen pimeän tunnelin siinä pitäisi herättää huolta; se on nimittäin heidän elämänsä!

Arjen ei pitäisi olla pakkopullaa, jolla vain mahdollistetaan se, että elämä voi sitten joskus olla hetkittäin hyvää. Myös arjen pitäisi olla hyvää, ja se on täysin toteuttamiskelpoinen tavoite!

Siinä, että arjesta voi saada hyvää, on keskeinen havainto se, että elämä on jotakin, mikä tapahtuu suurimmaksi osaksi matkalla kohti päämääriä. ”Matka on tärkeämpi kuin päämäärä” on yksi puhkikulutetuimmista kliseistä muttei silti vähemmän totta. Siksi meidän olisi syytä tehdä kaikkemme, jotta emme vain tuijottaisi tunnelin läpi päämääriämme vaan tekisimme matkastamme mahdollisimman hyvän. Jos matkasta ei meinaa mitenkään tulla sellainen, on aiheellista kyseenalaistaa päämääränsä: jos jotakin asiaa kohti kulkeminen on näin kamalaa ja takkuista, olenko kulkemassa oikeaan suuntaan?

Eräs iäkkäämpi tuttavani sanoi kerran, että eläkkeelle ei päästä vaan eläkkeelle joudutaan. Mietin jo silloin, miksi tämä ajatus teki minuun niin suuren vaikutuksen. Vastaus lienee, että ihmisen elämä kuulostaa todella hyvältä, jos hän ei monikymmenvuotisen työuran jälkeen kaipaa muuta. Sehän kertoo, että on vuosikymmeniä tehnyt jotakin, mikä on ollut niin mielekästä, että sitä haluaisi jatkaa edelleen! Mielestäni tämä on valtavan suuri onnistuminen.

Entä sitten, jos se oma arki ei vain ole hyvää? Tämän asian korjaaminen vaatii mielestäni ennen muuta rehellisyyttä itseään kohtaan. Täytyy tehdä niin tarkkanäköinen tutkimusmatka omiin toiveisiin, että pystyy vastaamaan rehellisesti kysymykseen siitä, mitä elämältä haluaa. Eikä tässä tule miettiä vain siitä, millaisia juhlahetkiä ja saavutuksia haluaa, vaan myös sitä, millaista jokapäiväisen elämänsä toivoisi olevan. (Se matka!)

Pelkkä rehellisyys ei kuitenkaan johda tekoihin, vaan omien toiveiden todeksi muuttaminen edellyttää myös rohkeutta. Tämä on monille vaikein pala, koska omien toiveiden toteutus vaatii usein riskien sietämistä. Ehkä omat rehellisimmät toiveet eivät ole ne, joilla asuntolaina on helpoin maksaa ja tuttavien hyväksyntä saavuttaa. Ehkä oman tämänhetkisen tilanteen ja omien toiveiden välillä on isojakin esteitä. Näitä asioita punnitessaan kannattaa kuitenkin muistaa, kuinka suuria asioita toisessa vaakakupissa on. Siellä on nimittäin oma ainutkertainen elämä. Haluaako sitä jonakin päivänä taaksepäin katsellessaan sanoa, että ainakin minä yritin kaikkeni (ja ehkä onnistuinkin) vai haluaako listata kymmenen hyvää syytä, miksi tyytyi johonkin muuhun?

Se, että arjestaan saa hyvää ja miellyttävää, voi olla koko elämän tärkein projekti – sen sijaan, että arki olisi vain harmaata kiveä, jonka läpi pusketaan omia tavoitteita kohti. Eikä tämä ole sanoilla leikittelyä vaan olennainen näkökulmaero!

Itselläni on aika tavalla perspektiiviä arjen elämiseen, koska olen yrittäjä ja yritystoimintani on sellaista, jossa on kiinni seitsemänä päivänä viikossa. Viikonloput ovat siis yleensä samanlaisia kuin arkipäivät. Tai eivät samanlaisia, mutta vapaapäiviä ne eivät ole. Kaiken kaikkiaan vapaata on vuodessa useimmiten noin 15 kokonaista päivää. Arkea mahtuu vuoteen 350 päivää.

Jos minulta kysytään, onko se rankkaa, niin kyllä, on se rankkaa. Huonoa se ei silti ole, ja tässä avainsana on mielekkyys. Kun jokapäiväisessä elämässään tekee asioita, jotka kokee mielekkäiksi, ei tarvitse elää sitä hetkeä varten, kun voi tehdä jotakin muuta tai lähteä jonnekin muualle. Kun siis seuraavan kerran ajattelet, että mielekkyys on haihattelua tai saavuttamatonta luksusta, mieti uudelleen. Se voi nimittäin olla isoin yksittäinen asia, joka määrittelee sen, onko sinun arkesi se pimeä tunneli tai harmaa kivi vai matka, joka valaisee elämääsi jopa kirkkaammin kuin kaikki juhlahetkesi ja saavutuksesi.

En kehtaa kaikista ylevistä ajatuksista huolimatta olla myöntämättä, ettei arjen ankeus ole aina torjuttavissa. Joskus vain on niin, että jo aamulla herätessään tietää, ettei tämä päivä tule olemaan herkkua. Että tämä päivä on juuri sellainen, kun pitää tehdä liikaa liian raskaita asioita. Joskus niitä päiviä on jopa aika monta peräkkäin…

Oma salainen lääkkeeni näihin päiviin on tapa, jota olen vaalinut teini-ikäisestä lähtien: oli päivä kuinka kiireinen ja karsea hyvänsä, mahdutan siihen jotakin hyvää. Aina se ei ole enempää kuin kymmenen sivua hyvää kirjaa nautittuna suklaan kanssa, mutta aina se on jotakin. Sillä saa kultareunuksen niihinkin päiviin, joina olisi liiankin helppo ymmärtää, miksi monet kammoksuvat arkea.

Tätä saa vapaasti soveltaa. Mikä olisi juuri sinulle se juttu, joka toisi hohtoa harmaimpaankin arkipäivään? Jos sellaisia juttuja löytää useampia, niistä voi tehdä ajatuksissaan oman ”karkkirasiansa”, joka on odottamassa sitä hetkeä, kun voi illalla päivän ponnistusten jälkeen hetken hemmotella itseään. Niiden asioiden ei tarvitse olla suuria eikä ihmeellisiä, kunhan ne ovat itselle merkityksellisiä.

Yhtä kaikki niiden päivien, joina itseään täytyy lohduttaa arjen kurjuuden keskellä, soisi olevan poikkeuksia. Hyvä arki voi nimittäin olla melkoinen lohtu ja kantava voima itsessään!

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuvat  Pexels/CC0/Pixabay (ylempi) ja jplenio/CC0/Pixabay (alempi)

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *