Kannattaako täydellinen elämänmuutos?

Muutos on elämässä luonnollista ja lähes vääjäämätöntä: alamme opiskella jotakin uutta, vaihdamme työpaikkaa, muutamme isompaan asuntoon, aloitamme uusia harrastuksia, tapaamme uusia ihmisiä. Enemmänkin on harvinaista, että elämä pysyy muuttumattomana vaikkapa useamman vuosikymmenen.

En nyt kuitenkaan puhu tuollaisesta muutoksesta, jota voisi luonnehtia asioiden luonnolliseksi kehitykseksi. Puhun sellaisesta muutoksesta, joka muuttaa koko elämän perustuksia myöten ja heittää meidät aivan uuteen paikkaan tai tilanteeseen – ja vieläpä muutoksesta, joka on tehty ainakin osittain muutoksen itsensä takia.

Minusta tuntuu, että viime aikoina silmiini on osunut monessakin yhteydessä näitä muutoksia: kerrotaan jo tehdyistä elämänmuutoksista tai ilmaistaan, että on virinnyt haave sellaisesta.

Oma suhtautumiseni täydellisiin elämänmuutoksiin on aina ollut vähän kahtalainen: yhtäältä suhtaudun niihin hyvin kriittisesti, toisaalta tunnistan muutoksen tarpeen – ja olen itsekin tehnyt elämässäni kerran sellaisen, täydellisen muutoksen.

Syy siihen, että kyseenalaistan elämänmuutokset, joissa pakataan tavarat, lopetetaan silloiset työt tai suhteet (tai ainakin jotkin niistä) ja lähdetään vähintään toiseen kaupunkiin, ellei maahan, on yksinkertaisesti se, että usein näistä näyttää muodostuvan elämään toistuva kaava. Joskus nämä kaavat ovat sivustaseuraajan silmin jopa vähän huvittavia: Ai, nytkö on taas virrannut niin paljon vettä sillan ali, että Muuttaja on pakkaamassa tavaransa! Ja tämä oli monesko kerta..?

Tähän väliin sopii hyvin sitaatti henkilöltä, jota en yleensä siteeraa:

On niitä jotka jäävät, ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi. – Tove Jansson

Hän, joka nyt hylkää kaiken entisen ja lähtee toisaalle, tekee niin aika todennäköisesti uudestaan muutaman vuoden päästä. Tämä taas minun tulkintani mukaan kertoo siitä, ettei elämänmuutoksella tavoiteta sitä, mitä siltä haetaan; lähdetään paremman elämän perään sitä kuitenkaan löytämättä. Toistuvat elämänmuutokset muodostavat siis herkästi toimimattoman kaavan. Jatkuviin suuriin muutoksiin, lähtöihin ja repäisyihin jumiin jäänyt ihminen koettaa juosta pakoon itseään muttei – tietenkään – voi onnistua siinä.

Entä minä itse sitten? Olen laittanut kerran elämäni täysin uusiksi, lähes kaiken siitä. Muutos oli raju ja nopea. Jos tällainen elämänmuutos ylipäätään tehdään, se tehdään pitkään miettien, vuosien saatossa vähitellen liikkuen kohti muutosta. Minä tein sen kuukausissa ja tavalla, jota on vaikea perua ja josta on vaikea perääntyä. Valinta oli tietoinen: en halunnut vilkuilla olkani yli, ottaa haparoivia askelia ja sitten taas peruuttaa vähän vaan halusin sitoutua täysin siihen, mitä olin valinnut.

Jotten maalaisi itsestäni todellisuutta rohkeampaa kuvaa, on myönnettävä, että lähtötilanteeni oli sellainen, josta oli kohtuullisen helppo irtautua. Ei ollut vakituista työtä, josta irtisanoutua, ei ollut omakotitaloa velkoineen, ei ollut lapsia, joiden kannalta muutosta olisi tarvinnut miettiä. Yhtä kaikki muutos oli iso, ja laitoin siinä kaiken yhden kortin varaan.

Onnistuiko se; sainko, mitä tavoittelin? Hain paikkaani maailmassa ja mielekkyyttä elämääni, ja kyllä, ne minä sain. Sain myös ennen kokemattoman määrän stressiä ja jouduin kasvattamaan itseni mittoihin, joihin en välttämättä vieläkään täysin koe yltäväni. Kaikki vanhat ongelmani – syyt, jotka tekivät minut tyytymättömäksi aiemmassa elämäntilanteessani – eivät myöskään kadonneet napista painamalla, osa ei kadonnut lainkaan. En minä sellaista kyllä kuvitellutkaan. Itse asiassa olin koko ajan lähes kyynisen tietoinen siitä, ettei kaikki suinkaan tule muuttumaan, vaikka muutos on valtava.

Mikä sitten ratkaisee sen, voiko elämänmuutos onnistua ja voiko se olla muuta kuin alkusoittoa loputtomille samanlaisille muutoksille, joista lopulta aina versoo sama tyytymättömyys? Uskoakseni tärkeintä on, ymmärtääkö, mihin muutoksella voi vaikuttaa ja mihin ei; mitä on tekemässä ja mitä juuri sillä ratkaisulla voi korjata ja mitä ei. Jos nämä ajatukset onnistuu ajattelemaan kunnolla loppuun asti, täydellinen elämänmuutos saattaa kannattaa.

Muussa tapauksessa itsensä todennäköisesti löytää lähtöpisteestä viimeistään joidenkin vuosien päästä. Tällöin ei ehkä ole kannattavaa aina vain uudestaan tehdä repäisevää muutosta vaan enemmänkin tehdä isosti työtä itsensä kanssa: mistä kaikki se tyytymättömyys aina kumpuaa ja miksei siihen ole löytynyt ratkaisua?

Isot muutokset ovat tietyllä tavalla äärettömän houkuttelevia, koska jossakin määrin ne toimivat lähes aina: Ellei muutosyrityksessä ole kaikki aivan pahasti pielessä, todennäköisesti se tuo elämään joksikin aikaa helpotuksen ja ilon. Kun viemme itsemme aivan uuteen ympäristöön tai aivan erilaisiin tilanteisiin, siinä riittää hetkeksi mielelle askaretta. Kun mielemme askartelee kaiken uuden ja erilaisen parissa, uteliaana ja oppimishaluisena, se on hetken kääntyneenä jonnekin muualle kuin oman sisimpämme vanhoihin tympeisiin ongelmiin. Tämä saattaa tuntua niin koukuttavan hyvältä, että kun taika lakkaa toimimasta, haemme samaa yhä uudestaan.

Sitten me olemme niitä lähtijöitä, jotka juuttuvat toimimattomaan kaavaan…

Kirjoitukseni on tainnut vaikuttaa aika muutosvastaiselta, joten haluan vielä sanoa, etten varsinaisesti vastusta suuria elämänmuutoksia. Olenhan sellaisen itsekin kerran onnistuneesti tehnyt! Muutoksen kynnyksellä kannattaa kuitenkin tutkailla sisintään tarkkaan ja olla ennen muuta hyvin rehellinen itselleen.

Jos kaiken pohtimisen jälkeen on sitä mieltä, että muutos kannattaa ja sen tekee oikeista syistä… Sitten on aika kerätä rohkeutensa ja ottaa ratkaiseva askel!

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Martin Winkler/CC0/Pixabay

hyvinvointi mieli hyva-olo oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *