Kolme tapaa valmistaa siedettävää perunaa

Jos otsikko vaikuttaa sinusta asenteelliselta, olet oikeassa: suhteeni perunaan on ongelmallinen.

Kuulun siihen varmaankin aika isolukuiseen joukkoon, jonka lapsuudessa yleisin ruoka oli keitetty peruna ja sen seurana ruskea kastike ja jotakin lihaa. Söin lapsena keitettyä perunaa riittävästi koko loppuelämän tarpeisiin. Tai no, rehellinen ollakseni syön keitettyä perunaa edelleen osana keittoruokia. Erillisenä lisukkeena en kuitenkaan käytä keitettyä perunaa oikeastaan ikinä.

Olen tullut siihen tulokseen, etten halua silti poistaa perunaa kokonaan ruokavaliostani. Mielestäni se on yhtä kaikki moniin liharuokiin makunsa puolesta sopivin lisuke – kunhan perunan maun ja rakenteen siis saa siedettävään muotoon!

Olen yrittänyt vuosien varrella etsiä tapoja niiden siedettävien perunalisukkeiden valmistukseen. Tämän etsinnän lopputuloksena olen päätynyt suosimaan erityisesti kolmea perunalisuketta. Haluan jakaa niiden valmistusohjeet tässä – josko postaus tavoittaisi jonkun muunkin, jonka suhde perunaan ei ole mutkaton mutta joka kuitenkin haluaisi käyttää perunaa aterioillaan.

Aloitan itsestään selvimmästä:

 

Perunasose (2 annosta)

n. 7-8 keskikokoista perunaa
50 g voita
n. 1,5 dl maitoa
ripaus suolaa

Kuori raa’at perunat ja leikkaa ne mahdollisimman samankokoisiksi lohkoiksi. Lohkojen on hyvä olla pienehköjä, niin keittoaika lyhenee, muttei kuitenkaan aivan pikkuisia, etteivät ne hajoa keittoveteen. Sopivankokoisia lohkoja saa, kun leikkaa keskikokoisen perunan kolmeen osaan.

Laita perunalohkot kattilaan ja laske päälle vettä sen verran, että perunalohkot jäävät selvästi veden alle. Laita kattila liedelle ja keitä perunalohkot kypsiksi. Keittoaika (eli aika sen jälkeen, kun vesi on alkanut kiehua) on noin 20-25 minuuttia. Perunalohkojen koko vaikuttaa keittoaikaan. Varmista lohkojen kypsyys esim. cocktail-tikulla.

Kun perunalohkot ovat kypsiä, kaada vesi pois kattilasta. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sulata voi. Soseuta perunalohkot sähkövatkaimella niin, että lisäät kattilaan ensin sulan voin ja sitten maitoa vähitellen pienissä erissä niin, että pystyt tarkkailemaan perunasoseen rakennetta. Sose on sopivaa, kun se on rakenteeltaan tasaista ja pehmeää – kuitenkin niin, että se on selvästi haarukoitavissa eikä juoksevaa. Lopuksi lisää suola. Suola kannattaa lisätä vähitellen, välillä maku tarkistaen.

Huomautus: Itse käytän perunasoseessa kiinteitä perunoita, kuten Siikliä. Mielestäni tällä tavoin perunasoseen maku on parempi ja rakenne kuohkeampi. Jauhoisilla perunalajikkeilla – joita myydään muusiperunoina – sose on minun makuuni helposti liian vetistä.

Kuohkeuden tavoittelu on syynä myös sähkövatkaimen käyttöön. Perunat saa soseutettua käsin perunanuijalla ja soseesta saa myös tällä tavalla tasarakenteista, kunhan jaksaa jatkaa soseuttamista riittävän kauan. Kuohkeutta tällä tavalla on kuitenkin mielestäni vaikea saavuttaa.

Kermaperunat (2 annosta)

nokare voita
7-8 keskikokoista perunaa
n. 1 dl kermaa
ripaus suolaa
ripaus sipulijauhetta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Voitele uunivuoka (esim. pyöreä vuoka, jonka halkaisija n. 25 cm). Kuori perunat ja leikkaa ne lohkoiksi. Tämän voi toteuttaa helposti, kun leikkaa ensin perunan kahtia ja leikkaa sitten puolikkaasta perunasta säteittäin lohkoja. Lohkot kannattaa leikata melko ohuiksi, koska tällä tavoin kermaperunat valmistuvat nopeammin ja niistä saa helposti pehmeitä.

Laita lohkot vuokaan limittäin ja kaada päälle kerma. Huom! Perunalohkojen ei ole edes tarkoitus peittyä kerman alle. Ripottele vielä päälle suolaa ja sipulijauhetta. Suolaa voi laittaa kohtuullisen reilusti, koska perunat imevät suolan maun helposti itseensä.

Laita vuoka 200-asteisen uunin keskitasolle n. 35-40 minuutiksi. Kermaperunat alkavat olla valmiit, kun kerma on imeytynyt perunalohkoihin ja ne rusehtavat kevyesti reunoista. Tarkista kypsyys esim. cocktail-tikulla.

Huomautus: Käytettävän perunalajikkeen tulee olla jauhoinen. Jauhoinen perunalajike on esim. Rosamunda. Kiinteillä perunalajikkeilla kermaperunoista ei tule yhtä pehmeitä.

 

Vielä lopuksi yksi perunan valmistusvinkki, joka ei ole varsinainen resepti, koska kyse on vain kypsennystavasta:

Uuniperunat. Uuniperunoita saat valmistettua, kun ostat isohkoja, mahdollisimman samankokoisia jauhoisia perunoita (esim. Rosamunda) 2-3 kpl/hlö, peset perunat huolellisesti ja käärit ne folioon niin, että perunasta jää hiukan näkyviin. Tee näkyviin jäävään osaan veitsellä viilto tai pari. Laita perunat uuninpellin päälle uunin keskitasolle 200 asteeseen n. 50-60 minuutiksi niin, että perunoiden näkyvillä oleva osa on ylöspäin. Huomaathan, että kypsymisaika on kiinni perunoiden koosta. Uuniperunan on hyvä olla isohko, mutta jos onnistut löytämään ihan valtavia perunoita, niiden kypsymisaika voi olla reilusti yli tunnin. Testaa perunoiden kypsyys esim. cocktail-tikulla. Nauti perunat joko lusikalla päällä olevasta viillosta tai halutessasi kuori ne keitettyjen perunoiden tapaan. Uuniperunan seuraksi sopii hyvin esim. tzatziki-kastike.

 

Toivottavasti etenkin ne, joilla on perunoihin viha–rakkaus-suhde, saivat tästä postauksesta jotakin ideoita siihen, miten tätä suhdetta voisi kallistaa sille jälkimmäiselle puolelle.

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Couleur/CC0/Pixabay

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Oma elämä Hyvä olo

Pienimuotoisia kriisejä

Ellet ole sillä tuulella, että itsesäälinen valitus ilman sen syvempää sanomaa kiinnostaisi, voi olla, ettei tämä postaus ole ihan parasta luettavaa tähän päivään.

Aloitetaan vaikka siitä, että minulla on mielestäni ihan hyvä suhteellisuudentaju. Sen vuoksi tiedän, etteivät kohtaamani ongelmat ole Kriisejä isolla K:lla. Kukaan läheinen ei ole kuollut eikä sairastunut, ei ole tullut eroa eikä konkurssia. Isot ja tärkeät asiat ovat siis ainakin suurin piirtein raiteillaan.

Taakse jäänyt kesä vain sattui olemaan sellainen, että Murphyn laki toteutui, ei sentään kaikessa, mutta jatkuvasti:

Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.

Työssä jokin laite oli jatkuvasti rikki tai muuten huoltamista vailla, ja yrittäjänähän se on täysin oma ongelma. Kun asiakkaat tarvitsivat palvelua, lisätietoa tai tarjouksen, he tarvitsivat näitä samaan aikaan tai oikeastaan samalla minuutilla. Sehän oli lisäksi usein juuri se sama minuutti, jolloin jokin laite hajosi.

Erityisen epäreilulta tuntui se, ettei kyse edes ollut siitä, että olisin itse toiminut typerästi tai ollut ennakoimatta mitään tai muuten sählännyt. Pääasiassa kyse oli siitä, että asiat menivät pieleen siitä huolimatta, kuinka kovasti ja huolellisesti tein töitä niiden onnistumisen eteen.

Positiivisetkin asiat tuntuivat vääntyvän jotenkin hankalaan muotoon. Eräälle tuotteelle oli suorastaan naurettavan hyvä kysyntä, mikä tietysti lämmitti yrittäjän sydäntä. Asiaan kuitenkin liittyi se, että puhelin piippasi niin taukoamatta, että tuntui haastavalta ehtiä tehdä käytännön työtä ja samalla pitää langat käsissä sen osalta, kenelle piti lähettää ja millainen viesti ja mikä kuljetus piti järjestää ja minne.

On joitakin pieniä asioita, joista vain tietää, ettei mene kovin hyvin:
Kun puhelin soi, iskee joka kerta pieni pahoinvointi ja kylmä hiki: mikä nyt on pielessä tai rikki tai vaatii muuten vain huomiotani?
Kun yrittää lohduttaa itseään sillä, ettei tämä kiire ja stressi ikuisesti jatku, mieli heittää saman tien vastakysymyksen: milloin siis luulet voivasi pitää vapaapäivän? Ja vastausta ei vain tule mieleen…
Kun herää yöllä, tärkeintä on olla ajattelematta yhtään mitään ja pitää todellisuus mahdollisimman kaukana, jos aikoo vielä nukkua.

Pahimmassa tapauksessa olo on ollut niin ärtynyt ja tuskainen, että olisi tehnyt mieli ilmoittaa jokaiselle ympärilläni touhuavalle ihmiselle – heikoimpina hetkinä mukaan lukien asiakkaat – että menkää kaikki vaikka kotiinne sohvalle makaamaan, niin sitten kukaan ei ainakaan riko mitään tai pyydä minulta mitään tai muutenkaan järjestä lisähommia. Älkää tehkö yhtään mitään, niin ehkä minunkaan tehtävälistani ei pitene, ennen kuin ehdin edes vähän purkaa sitä…

(Koska se suhteellisuudentaju tosiaan löytyy, en tietenkään ole sanonut mitään tällaista mieliteoista huolimatta.)

Minähän en edes ole stressaavien ja työntäyteisten tilanteiden käsittelyssä mitenkään huono. Päinvastoin, riittävän monen vuoden kokemuksella pystyn luovimaan niissä ihan tarpeeksi ansiokkaasti, jotta kaikki tulee tehtyä ja jokainen ongelma ratkaistua ja olen lopulta vielä itsekin järjissäni.

Ainakin suunnilleen. Taannoin oli tilanne, jossa jutustelin tuttavan kanssa ja kesken keskustelun ryntäsin torjumaan tapaturmaa. Tuttava ihmetteli, miten ylipäätään huomasin, että jotakin tällaista oli tapahtumassa, saati osasin saman tien toimia. No, kun muutenkin jatkuvasti skannaa ongelmia ja kriisejä ympäriltään, aistit ja mieli ovat virittyneet tietylle taajuudelle.

Kysehän on pitkälti jonkinlaisesta jatkuvasta hälytys- ja valmiustilasta. Suorituskyky on ehkä huipussaan mutta hyvinvoinnin kustannuksella. En suosittele.

Vihoviimeinen pisara meinasi taannoin olla se, kun yksi sellainen juttu, jonka olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla iloa ja juhlaa, meni täysin absurdilla tavalla pieleen. Voin hyväksyä sen, että jos on itse valinnut rankan työn, niin se joskus vain on rankkaa. Se on vaikeammin hyväksyttävä asia, että kun olen siellä toisella puolella eli maksamassa siitä, että jokin on itselleni mukavaa, koko homma kääntyy minun kannaltani pelkäksi stressiksi ja murheeksi. Yhtäkkiä huomasin saavani niskaani kuorma-autollisen ongelmia ja ihmetteleväni, että hetkinen, ei kai minun tässäkin roolissa tarvitse setviä toinen toistaan kamalampia tilanteita.

”Absurdi” on tosiaan paras sana, jonka keksin kuvaamaan tapahtunutta, ja hetki meni, ennen kuin syke ja verenpaine asettuivat normaalille tasolle – työrumban tietysti pyöriessä koko ajan täydellä teholla taustalla.

(Yksi asia, jota kaipaan kaikkein eniten, on mahdollisuus pysähtyä kriisien äärelle. Kun jotakin niin ikävää tapahtuu, että sitä täytyisi pysähtyä käsittelemään, on kamalaa, jos niin ei vain voi tehdä vaan on jo juostava eteenpäin. Tämä on yksi niistä asioista, jotka tuntuvat nakertavan sielusta paloja irti.)

Kun luin tämän vuoden alussa kirjoittamani postauksen, tuli surullinen olo. Juuri niin kävi, kuin siinä pelkäsinkin: rentous ja stressittömyys olivat vuoden alun jälkeen pian taas muisto vain. Jos kuitenkin jotakin hyvää haluaa nähdä, niin vuoden kiireettömin aika on minulla taas edessäpäin.

Ehkä jo marraskuussa helpottaa.

Kiitos, kun jaksoit lukea, ja toivottavasti sinun syyskesäsi on sujunut mukavammissa merkeissä!

Lämpimin terveisin

Rouva R

 

Kuva Andrew Martin/CC0/Pixabay

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Työ