Ruuhkavuodet: Mitä jää, kun lapset lähtevät?

Havahdun siihen, että pestävää pyykkiä ei ole. Pyörin kuin väkkärä itseni ympäri pesukoneen edessä, sitten kaivan vimmatusti kodinhoitohuoneen kaappeja löytääkseni jemmatut likapyykit. Yhdessäkään kaapissa ei ole ainuttakaan vaatekappaletta.

Pesukoneen edusta on siisti, ja pesukoneestakin löydän vain kymmenvuotiaan sukkaparin ja treeneissä hikistyneen t-paidan. Vaeltelen hermostuneena suihkutilan puolella – löytyisikö edes  pesuun joutavia pyyhkeitä?

Siirryn keittiöön. Keittiössä on siistiä. Kukaan ei ole jättänyt juomalasiaan tiskialtaan reunalle. Taaskaan. Astianpesukone käy yhä harvemmin, ja keittiön työtilat pysyvät puhtoisina. Induktiolieden pinta kiiltää.

Siinä ei näy munakkaan paistosta jääneitä rasva- tai kananmunatahroja.

Avaan kahvikuppi- ja kahvitarvikekaapin. Laitan kahvin porisemaan. Keitän koko pannullisen, kymmenen kupillista. Seison keittimen vieressä, kun se työstää lasikannuun ihanalta tuoksuvaa kaupunkikahvia. Nuuhkin ilmaa. Kun kahvi on valmista, tajuan, että keitin sitä ainakin kuusi kupillista liikaa – juojia on enää kaksi entisen neljän sijaan.

Juomme miehen kanssa isot teemakupilliset (laskennallisesti kaksi pientä kuppia per nenä), ja heitän lopun kahvin viemäriin. Tuhlausta. Kulukuuri kärsii. Myönnän miettineeni ennen pois heittämistä, voisiko kahvia käyttää leipomiseen. Tai johonkin.

En keksinyt yhtään hyvää kierrätyskäyttöä sille.

Ruokaostoksiin kuluu paljon rahaa. Kun pitää tehdä lämmin ruoka parhaassa tapauksessa kahdesti päivässä ja huolehtia aamu-, ilta- ja välipalatarpeista. Varaudun tekemään ruokaa viidelle – broileria, jauhelihaa ja siskonmakkaroita ostetaan kaksin käsin ja tuplamäärät.

Yhtäkkiä sitä huomaa, että päivällisestä jää seuraavan päivän lounaalle ainakin kahdelle hengelle. Mietin, että neljä kauppakassia voisi vaihtaa kevyesti kolmeen. Puolentoista kilon jauhelihamureke riittää kolmeksi päiväksi kolmelle. Tottumuskysymyksiä. Päivän anteeksiantona itselleni totean, että ehkä jonakin päivänä opin hankkimaan vain yhden paketin jauhelihaa.

Kurkkaan eteiseen. Eteisessä teen nopean laskutoimituksen. Ulkokenkien kokokeskiarvo on alle 43, kun se aiemmin ylitti tämän lukeman. Lenkkareita on neljä paria vähemmän kuin ennen, ja seinään naulitussa kenkäkaapissa on tilaa minunkin kengilleni. Eteisen matto pysyy suorassa, mutta sepelin määrä on vakio.

Kun ovikello soi, rinnassa läikähtää. He tulevat kylään. Tai syömään. Tai katsomaan pikkusiskoa. He tulevat oikealla asialla ja ilman oikeaa asiaa. He istuvat, keskustelevat, kyselevät ja nauravat kanssani. Ja sitten he taas lähtevät omiin ympyröihinsä, omiin elämiinsä. Meidän aikuiset poikamme.

Kotona on hiljaista.

Tähän on tultu.

Minna

Kuva: Unsplash