Viikko on mennyt nopeasti, tekisi mieli kirjoittaa, että aivan liian nopeasti. Kesäinen sää, tunnelma ja kesätouhutkin onneksi jatkuvat, vaikka kolmetoistavuotias onkin jo koulussa ja mies tiiviisti työssään. Minä lomailen ja harrastan sivutyönä toimittajan hommia. Ja se on ihanaa!
Alkuviikko touhuttiin vielä lapsen kanssa yhdessä viimeisten kesälomapäivien juttuja, kävimme muun muassa koulutarvikeostoksilla ja hän vietti koko tiistain Linnanmäellä ystäviensä kanssa. Naapuriperheen äiti lähti viemään heitä huvipuistoon, ja minulla oli aivan ihmeellistä omaa aikaa aivan ihmeellisen paljon. Tuhtasinkin kaikenlaista itselle mukavaa. Loppuviikolla alkoi koulu, ja viikonloppuna pääsimme lastenhoitohommiin kummitytön luokse ja sunnuntaisyömään Ruissalon Tenléniin. Suosittelen.
Kokosin elokuisen viikon parhaat kuvina
Aloitetaanpa viikon kuvakoonti tällä vähän tylsällä kuvalla, johon kuitenkin liittyy ihan kiva kesälomatarina. Tiistaina, kun kolmetoistavuotias lähti kavereineen Linnanmäelle, minä haahuilin ympäriinsä: reippaan ja pitkän, kaupunkiin suuntautuneen aamulenkin jälkeen tapasin kummityttöä ja hänen äitiään kahvilassa, jonka jälkeen ehdin olla kymmenisen minuuttia kotona, kun puhelimeni soi. Ystäväni soitti ja pyysi minua keskustaan. Nanosekunnissa olin valmis lähtemään, ja koska ulkona satoi vaakatasossa, päädyin linja-autokyytiin. Turun joukkoliikenne on uudistunut heinäkuussa, ja ensimmäistä kertaa uudistuksen jälkeen bussissa istuessani tajusin, ettei se menisikään keskustaan. Sumplin hetken, katsoin kartasta pysäkin, jolla jäisin pois ja kävelin lopun matkaa. Sadekin oli lakannut. Siinä kävellessäni mietin, miten ihmeellisen vapaata minulla olikaan, haahuilla yksikseni, nähdä ystäviä ja lähteä ovesta koska vaan mihin tahansa. Ihana loma! Kävelimme yhdessä kotiin päin ystäväni kanssa, silloin paistoi jo aurinko.Kuten aiemmassa ei-mennyt-niin-kuin-strömsössä-postauksessani kirjoitin, avokasvilavan istutuksista näyttää selvinneen vain persilja. Siinä ne seisovat tomerina märässä mullassa. Olen käyttänyt persiljaa jo monissa ruoissa ja salaateissa – kyllä oman maan antimet maistuvat hyviltä! Ensi keväänä tämä lava tarvitsee joko kasvihuoneseinät ja -katon tai jonkun pressun päälleen…Elmo-lemmikkisiili on jokapäiväinen ilomme. Tällä viikolla hän oli erityisen touhukas: mennä viipelsi lattialla, tutki, kaiveli mattoa, pöyhi pyyhkeissä ja maiskutteli matoja. Hänestä on tullut ajan myötä (kummallista, että vanhetessa reipastuu) virkeä pieni siili, jonka touhujen katseleminen rentouttaa ja tuottaa valtavasti iloa. Keskiviikon yleisurheilukisoissa oli viileä. Kesän lämpöön tottumisen jälkeen kaikki alle 20 astetta ilman aurinko tuntuu aivan liian kylmältä. Kolmetoistavuotias kilpailu ansiokkaasti kolmiloikassa (kovan tuulen vuoksi ennätystulos ei kuitenkaan kelvannut tilastotulokseksi….hmh), ja minä olin toimitsijavuorossa kiekonheitossa. Koulut alkoivat Turussa torstaina. Kolmetoistavuotias lähti kahdeksannelle luokalle iloisin ja odottavaisin mielin. Olen joka vuosi ottanut hänestä kuvan juuri ekan koulupäivän lähtötilanteesta, niin tein nytkin. Koulujen alku on minusta jollakin tavalla idyllistä sekä lapselle että aikuiselle, etenkin aikuiselle, joka jää pitkän yhteisen kesäloman jälkeen yksikseen seisomaan ovelle ja katsomaan loittonevaa selkää. Jokin uuden alun tunnelma näissä tilanteissa kutkuttaa minua.Olemme viitisen vuotta pohtineet ja miettineet ja ihmetelleet, mitä tekisimme karulle terassillemme. Olemme pähkäilleet kalusteita ja lopulta aina tyytyneet ”katselemaan vielä”. Nyt vihdoin päätimme hankkia sohvaryhmän pöytineen terassin toiseen päätyyn. Pöytähän meillä on ollut asuntoon muutosta saakka, mutta muuten terassi on ollut melkoisen tyhjillään. Grilliä lukuunottamatta… Hankimme terassisetin, jonka mies kokosi iltapuhteekseen torstaina ennen saarimökille lähtöään. Siitä tuli kiva. Olen jo ehtinyt istua sohvalla muutamia kertoa kahvimukini kanssa ihailemassa merimaisemia.Tämä on ollut viikon ilmeeni: jollakin tavalla fiilis on ollut iloinen, ihmeellinen, uutta odottava, tyytväinen ja innostunut. Lomaa on vielä jäljellä, toimittajan hommia on riittävästi ja kaikki on soljunut ilman sen kummempia kompurointeja. Nautin lenkkeilystä, hyvin sujuvista ja eteenpäin menevistä salitreeneistä ja siitä, että meillä jokaisella on oma paikkamme kuudesta kahdeksaan tuntia päivässä. Pistää hymyilemään.Toimittajan hommia en ole liioin blogissa esitellyt. Nyt esittelen yhden: sain haastatella näyttelijä Helmi-Leena Nummelaa ja kirjoittaa hänestä ”Turku-jutun” Turun Sanomien Extra-liitteeseen. Tätä juttua oli kiva tehdä, ja myös lopputulos on mielestäni oikein kiva. Nummela on valloittava ja ihana persoona, kuvaajalla ei ollut kiire ja minäkin siinä sivussa pärjäilin. Hyvällä ja toimivalla porukalla syntyy hyvää jälkeä!Lauantaina pääsimme kolmetoistavuotiaan kanssa hoitamaan kummityttöämme. Hän on ihana, ja hänen kehitystään on hauska seurata. Tämä oli ehdottomasti koko viikonlopun kohokohta ja koko viikon odotetuin tapahtuma. Sunnuntaina ulkoistimme ruokailun Ruissalon Tenléniin, joka on jokaisella vierailulla tarjoillut erinomaista ruokaa. Niin nytkin.
