”Äiti, millainen minä olin vatsassa ja vauvana?”

No nyt se alkaa, jokin kolmas – tai kaiketi jopa neljäs – kyselyikä sekä kiinnostus siitä, mistä on tullut ja millainen on ollut. Naapuriperheen uuden vauvan odotus on kirvoittanut uteliaisuuden tyttäressä. Ennen kuin ehdin vastata kymmenvuotiaan ensimmäiseen yleismalkaiseen kysymykseen, hän jatkaa liudalla lisäkysymyksiä:

”Olinko minä erilainen vauva kuin isoveljet?”

”Olinko minä erilainen vauva vatsassa kuin isoveljet?”

”Mitä sinä teit, kun minä synnyin?”

”Mitä iskä teki, kun minä synnyin?”

”Mitä isoveljet tekivät, kun minä synnyin?”

”Millainen vauva olin? Mistä minä pidin? Mistä minä en pitänyt? ”

”Koska minä opin puhumaan? Entä leikkimään legoilla? Miten opin puhumaan, pyöräilemään, syömään itsenäisesti?”

Ja niin edelleen, ja niin edelleen ja niin edelleen…

Peruspsykologiaa jonkin verran lukenaana ja oppineena tiedän, että tämä on normaalia. Mitä enemmän lapsi saa kuulla omista lähtökohdistaan ja siitä kaikesta, mitä hän on ollut, tehnyt ja tuonut vanhempiensa ja samalla koko suvun elämään, sitä vahvemmin (tai vahvemmaksi) hänen itsetuntonsa kehittyy. Meillä kaikilla on juuret, ja juuri se on tärkeää kuulla. Lapsi myös ammentaa voimaa ja hyvää mieltä vanhempiensa tunnetiloista ja siitä kokemuksesta, jonka hän saa elämänhistoriansa kuulemisesta.

Niinpä minä vastailin. Välillä naurahtelin, hymyilin, toisinaan pyyhin silmäkulmiani – niin väkevä on rakkaus.

Kun saimme tietää sinusta, ajattelin sinun olevan poika, kuten kaksi ensimmäistäkin. Sitten vatsaani piirtyi viiva ja olotilani oli kaikkinensa erilainen kuin aiemmissa raskauksissa. Söin kaksin käsin appelsiineja ja join appelsiinimehua. Kiinalaisen ruoan haju ällötti, samoin miehen deodorantti. Päivää ennen rakenneultraa (21.raskausviikko) mieleeni tulvahti vain tyttöjen nimiä ja totesin miehelle, isällesi, että tämä on ihan varmasti tyttö. Ja ultraääni sen sitten vahvisti.

Helpon ja täysiaikaisen, 40 viikkoa ja kaksi päivää kestäneen raskauden jälkeen me saimme sinut. Olit alusta asti vahva, ihan omanlaisesi. Kun sain sinut ensi kertaa syliini, oli kuin olisimme tunteneet aina. Katsoit tiukasti minua silmiin maatessasi vatsani päällä ja möngit vaativasti rinnalleni. Olit kymmenen pisteen tyttövauva. Isäsi piteli sinua kuin aarretta. Varmoin ottein, hellästi.

Isoveljesi katselivat ja ihmettelivät, toinen heistä itki liikutuksesta, toista en ole koskaan nähnyt niin iloisena ja onnellisena.

Pikkusisko. Se sinä olet ollut syntymästäsi saakka. Se on varmasti ollut yksi tärkeimmistä rooleistasi, totean. Sinä kuuntelet tarinaani pää kallellasi.

Olit erilainen vauva ja lapsi kuin veljesi, vaikka hekin toki ovat täysin erilaiset ja erinäköiset veljekset. Heistä ei kukaan koskaan ole todennut, että he olisivat veljekset kuin ilvekset, naurahdan. Sinä olit helppo vauva, nukuit, söit ja hymyilit. Kehityit neuvolakirjan oppien mukaisesti, et valvottanut etkä ollut tyytymätön. Et juuri koskaan.

Sinä olit selkeästi tyttö (ilman, että kukaan ”suuntasi sukupuoltasi” tai asetti sinua tyttö-kategoriaan): kun lähdit liikkeelle, suuntasit eteiseen pukemaan kenkiä ja hattuja, ja jo hyvin pienenä sinussa oli nähtävissä hoivavietti. Nuket, pehmolelut ja kaikenlaiset otukset pääsivät syliin ja suukoteltavaksi. Pidit punaisesta, vaaleanpunaisesta ja kukkasista. Kirjat ovat olleet aina sinulle tärkeitä. Toinen sanasi heti äiti-sanan jälkeen oli ”kirja” komeasti ja ihan oikealla R-kirjaimella. Tämä tapahtui  sinun ollessasi alle vuoden ikäinen. Opit puhumaan nopeasti, liikkujana olit hitaampi. Hymyilit usein ja leveästi.

Sinä olit jo vauvana ja taaperona vahvatahtoinen ja tiesit, mitä halusit – sitä sinä olet yhä edelleen. Ja siitä minä olen superiloinen!

Sinua ei jymäytetä eikä houkutella, sinä päätät itse. Sinulla on aina ollut oma tyylisi niin leikeissä, vaatetuksessa kuin tekemisessäkin. Sinua on ollut aina vaikea johdatella ja suostutella.

Lopettelemme keskustelua ja katsomme samalla kuvia sinusta juuri syntyneenä, vauvana ja taaperona. Minua hymyilyttää ja itkettää, sinä hymyilet. En voi olla ajattelematta, kuinka onnekkaita me sinun vanhempinasi olemmekaan. Kiva, kun tulit, kiva, kun olet! Maailman ihanin tyttö.

Tähän on tultu.

Minna