Asioita, joita en enää selittele kenellekään

Pakko kertoa, että äitini on yrittänyt minulle sanoa yhdestä asiasta vuosia. Kaikkien pukeutumis-, lastenhoito- ja kummallisten ihmisen pitää rauhoittua -ohjeiden lisäksi hän on toistanut yhtä neuvoa: älä selittele. Kenellekään mitään. Ja nyt vasta, liki viisikymppisenä, ymmärrän, mitä tällä oikeastaan tarkoitetaankaan.

Iän karttumisessa on siis monia hyviä puolia. Yksi niistä on ehdottomasti se, ettei enää jaksa selitellä jokaista tekemistään ja tekemättä jättämistään. Tai oikeastaan kyse ei ole edes jaksamisesta, vaan siitä, ettei näe selittelylle mitään syytä. Olen huomannut, että monet omista toimintatavoistani ovat sellaisia, joita olen joskus kokenut tarpeelliseksi perustella (eli selitellä) muille, vaikka niissä ei oikeastaan ole mitään perusteltavaa (seliteltävää).

Vielä yksi asia ennen kuin menen oikeaan asiaan: äitini on ehkä tarkoittanut älä selittele -ohjeellaan sitä, ettei tarvitse perustella tuohtumistaan (jos tuohtuu ihan asiasta esimerkiksi työssään), perustellusti tehtyjä ratkaisujaan ja niin edelleen. Minulle selittely on oikeastaan hievan laveampi juttu.

1 Teen asioita nopeasti ja minulla on monta rautaa tulessa. Olen aina ollut nopea tekemään asioita. Niin töissä kuin muutenkin elämässä. Minulle on luontevaa hoitaa monia asioita yhtä aikaa, tarttua toimeen ja saada asioita ripeään tahtiin valmiiksi. Se ei tarkoita, että olisin jatkuvasti stressaantunut, kiireinen tai kykenemätön rauhoittumaan. Se on minun tapani toimia.

En enää tunne tarvetta selittää, miksi teen niin paljon tai niin nopeasti – tai millä ihmeen ajalla teen kaiken. Olen ollut tällainen hosuheikki aina, enkä aio alkaa himmailla ja jarrutella vain siksi, että joku muu toimii eri tavalla tai kyseenalaostaa minun tapani.

2 Pidän rutiineista. Ah, minä niin pidän rutiineista. Ja siitä, että tietyt asiat tehdään tietyllä tavalla tai tiettyyn aikaan. Rutiinit eivät ahdista minua. Ne tuovat elämään järjestystä ja vapauttavat aikaa ja energiaa muuhun. Treenaan, syön, tapaan ystäviä, hoidan kotitöitä… Minulla on esimerkiksi karkkipäivä. Koska syön karkkia niin harvoin, minun ei oikeastaan tee sitä mieli edes silloin, kun sitä niin sanotusti rutiinisti saisi syödä. Toisaalta rakastan extempore-juttuja! Olen monessa ristiriitainen, niin tässäkin. Enkä enää jaksa selitellä sitäkään.

3 En aina jaksa, eikä minun tarvitse. Vaikka olen aktiivinen, nopea ja aikaansaava ihminen, on asioita, joita en yksinkertaisesti viitsi tai jaksa tehdä. Joskus jokin suunniteltu asia jää tekemättä, joskus siirrän sen seuraavaan päivään. Ehkä ensi viikkoon.  Joskus koin tarpeelliseksi puolustella siirtoja ja kaikenlaisia mukavuushaluasioitani. Enää en koe. Minä itse päätän siitä, milloin mikäkin asia sopii elämääni ja milloin viitsin evääni liikauttaa niiden eteen.

4 En käytä lainkaan alkoholia. Alkoholi ei ole tuonut eikä tuo elämääni mitään. En tarvitse sitä mihinkään. Ikinä. Onneksi nykyään en edes joudu selittelemään sitä samalla tavalla kuin joskus aiemmin.

5 Minulla on omat tapani toimia. Vuosien varrella olen oppinut tuntemaan itseni aika hyvin. Tiedän, millaiset toimintatavat sopivat minulle, mistä pidän ja millaiset asiat helpottavat arkeani. Kaikkien ei tarvitse ymmärtää niitä, eikä varsinkaan toimia samalla tavalla. En tietenkään tarkoita, etten koskaan perustelisi tekemisiäni tai ottaisi muita huomioon. Jos oma toimintani vaikuttaa muihin ihmisiin, on täysin luonnollista keskustella asioista ja tarvittaessa tehdä kompromisseja. Mutta jos tekemisistäni ei ole haittaa kenellekään, miksi minun pitäisi selittää niitä?

Yksi vuoden vaille viisikymppisen ihmisen parhaista oivalluksista onkin se, ettei omaa elämäänsä tarvitse jatkuvasti perustella muille. Voi tehdä asiat omalla tavallaan, antaa muiden tehdä omallaan ja todeta, että näinkin on ihan hyvä.

Tähän on tultu.

Minna

Kuva on muutamia vuosia vanha (ja kovin talvinen), sen on ottanut Arto Arvilahti (Kuvakas).