Kuulumisia koronaviikolta – koronapäiväkirja numero 2

Kuulumisia koronaviikolta – koronapäiväkirja numero 2

Huh hah hei! Siinä kolmen kohdan tiivistys menneestä viikosta. Viikko on ollut varsinainen koronaviikko, sillä viime viikonloppuna sairastui tytär, ja keskiviikkona vuorossa olin minä. Mies säästyi koronalta toistaiseksi ja tältä erää. Hänhän sairasti syyskuun lopussa saman taudin (jota me emme tuolloin saaneet, ihme kyllä). Kaikki alkoi siis viime lauantaina kaksitoistavuotiaan kisapäivän jälkeen: hän valitti aivan […]

Itse tehdyt joulukortit vuosimallia 2023: korttipohjia, kultalankaa ja kynttiläleimasimia

Itse tehdyt joulukortit vuosimallia 2023: korttipohjia, kultalankaa ja kynttiläleimasimia

Vaikka en jouluihminen olekaan, olen melkein joka vuosi taiteillut itse joulukortit. Tänä vuonna päätin olla ajoissa ja ehtiä ennen postiluukusta tipahtavia punaisia Postin joulukorttikirjekuoria. Usein olen vasta niiden saavuttua alkanut suunnitella korttipajaa… Tänä vuonna kortit syntyvät hetken mielijohteessa keksitystä ideasta: olimme lapsen kanssa kirjakaupassa ja käsiini tarttui leimasinpaketti, mustaa leimasinväriä, korttipohjia ja kultalankaa. Siitä se […]

Opintovapaalla: Viisi faktaa toimittajan työstä

Opintovapaalla: Viisi faktaa toimittajan työstä

Terveiset opintovapaan toiseksi viimeiseltä viikolta. Kaksi kuukautta on mennyt kuin siivillä, ja olen ollut erityisen onnellinen Helsingin Sanomien Turun toimituksessa. Olen saanut työskennellä unelmani parissa ja toimia upean työryhmän kanssa. Olen oppinut valtavasti. Se on parasta. Kokosin faktoja toimittajan työstä. Ne perustuvat omiin kokemuksiini eivätkä ole mitenkään yleistettävissä ja tutkittuun tietoon perustuvia juttuja.   1 […]

Jos viikko olisi ollut biisilista, tältä se näyttäisi

Jos viikko olisi ollut biisilista, tältä se näyttäisi

”Elämä on nyt, se on tuuli, joka tarttuu mun hiuksiin…” Näin laulaa Titta, joka sai minut hyräilemään biisin mukana. Kappale sopi erinomaisesti hetkeen, ja ajattelinkin, että nyt kokoan viikon parhaat -postauksen kotimaisena soittolistana. Maanantai Toistan itseäni: maanantai on lempiviikonpäiväni. Yhä edelleen. Maanantaina olin uuden edessä, täynnä uutta energiaa. Kun askel on kepeä ja suunta tiedossa, […]

Ruusufinni: Miltä iho näyttää kesän auringon ja syksyn tuulten jäljiltä?

Ruusufinni: Miltä iho näyttää kesän auringon ja syksyn tuulten jäljiltä?

Jotta jokainen lukija saa vastauksen otsakkeessa esitettyyn kysymykseen heti eikä jutun lopussa tai rivien välistä, kerron jo alkuriveillä, että iho voi hyvin. Oikeastaan iho voi erinomaisesti. Se alkaa muistuttaa sitä ihoa, joka minulla on aina ollut: persikkainen, tasainen, pehmeä sekä terve ja hyvinvoiva. Oikealla ihon hoidoilla olen päässyt tavoitteeseen enkä enää murehdi kasvojeni ihosta. Voin […]

Viisi vinkkiä marraskuusta selviytymiseksi

Viisi vinkkiä marraskuusta selviytymiseksi

Marraskuu on harmaa. Marraskuussa sataa usein. Marraskuussa pimeys laskeutuu viideltä. Ennenkin. Monia masentaa marraskuussa, osalle marraskuu on haukottelun kulta-aikaa. En itse kärsi kaamosmasennuksesta, mutta jatkuva pimeys vie voimia. Kokosinkin viisi vinkkiä marraskuusta selviämiseksi. 1 Voimaa ja valoa hei… Marraskuussa päivät ovat lyhyitä ja luonnonvaloa on vähän. Itselleni merkittävin piristys on se, että pääsen ulkoilemaan valoisaan […]

Viikon parhaat: Merkintöjä seitsemältä päivältä

Viikon parhaat: Merkintöjä seitsemältä päivältä

Marraskuu. Se on pimeä, märkä ja harmaa. Kynttilöitä en ole vielä kaivanut esiin, mutta pohdin eräänä iltana – tai no, kello oli vartin yli viisi – käyttäväni miehen otsalamppua kirkasvalona aivan käsittämättömään pimeyteen. Onneksi ensi viikolla pitäisi sataa lunta. Kokosin viikon parhaat tällä kertaa päiväkohtaisina merkintöinä. Maanantai Uusi viikko. Uusi alku. Uudet työtehtävät. Uudet haasteet. […]

Voimalauseita ruuhkavuosiin – tee-se-itse-tee-joulukalenteri

Voimalauseita ruuhkavuosiin – tee-se-itse-tee-joulukalenteri

Pian on joulu. En ole jouluihiminen, mutta joulukalentereista tykkään. Joskus kaikessa juhlassa parasta on suunnittelu ja odottelun tunnelma. Tein viime vuonna lukijoilleni Klisee, klisee kulkuset -tee-se-itse-joulukalenterin, ja nyt päädyin laatimaan Tee-se-itse-voimalause-teekalenterin. Jokaiseen teepussin ”kuoreen” on kirjattu ruuhkavuosien (ja minkä tahansa vuosien) ajatelmia, voimalauseita kiireisiin päiviin ja rohkaisua pimeisiin joulunodotteluiltoihin. Jo siis haluat antaa ystävällesi, puolisollesi, […]

Kulukuuri: Viisi vinkkiä, miten välttää ruokahävikkiä arjessa

Kulukuuri: Viisi vinkkiä, miten välttää ruokahävikkiä arjessa

Nyt ollaan ytimessä. Kulukuurin viimeisistä postauksista on aikaa, mutta niitä toivotaan tasaiseen tahtiin. Säästäminen on näin inflaation ja maailman myllerrysten aikaan päivän sana. Olen huomannut, että peruselintarvikkeet – niin sanottu kevyt kauppa – kustantavat nykyään liki saman verran kuin ”isossa kaupassa” käynti. Iso kauppa tarkoittaa meillä sitä, että kerran kaksi käydään kaupassa ja hankitaan puoleksi […]