Ruusufinni: Miltä iho näyttää kesän auringon ja syksyn tuulten jäljiltä?
Jotta jokainen lukija saa vastauksen otsakkeessa esitettyyn kysymykseen heti eikä jutun lopussa tai rivien välistä, kerron jo alkuriveillä, että iho voi hyvin. Oikeastaan iho voi erinomaisesti. Se alkaa muistuttaa sitä ihoa, joka minulla on aina ollut: persikkainen, tasainen, pehmeä sekä terve ja hyvinvoiva. Oikealla ihon hoidoilla olen päässyt tavoitteeseen enkä enää murehdi kasvojeni ihosta. Voin kertoa, että tunne on vapauttava.

Ruusufinni-ihosta sanotaan usein, ettei se kestä sään ääriolomuotoja, kuten paukkupakkasia, navakkaa tuulta, yhtäkkiä aurinkoista kevättä tai kuumaa paahdetta kesällä. Itselleni pahinta on ollut kylmyys. Myös tuuli ja vihmova, kasvoille osuva sade ovat saaneet ihon reagoimaan. Sen sijaan aurinko ja kuumuus eivät ole vaikuttaneet ihooni missään vaiheessa.
Ihotautilääkäri sanoikin ihoani joskus taannoin ensimmäisillä visiiteillä tarkastellessaan, että ihotyyppini on sellainen, että se taitaa pitää kesästä – kesä voi jopa helpottaa oireitani. Ja niin se teki jo tuolloin, vaikka muuten oli hyvinkin hankalaa.
Kunnes keksin turkulaisen kosmetologin, Ihoklinikan Johanna Korhosen, joka on erikoistunut ruusufinnin hoitoon. Kaikki hoidot, rasvat ja antibiootit oli jo kokeiltu ja aloin olla toivoton. Johanna tiesi heti, miten ihoni kanssa pitäisi toimia: ensin ruusufinni-iholle suunnatut ”happokasvohoidot” kolmen kerran sarjana kahden-kolmen viikon välein tehtyinä, sitten päivittäiseen käyttöön oikeanlaiset, kunnolliset tuotteet.
Muutamissa kuukausissa ihoni alkoi tervehtyä ja huomasin muutoksen. Bionin hoitotuotteet ovat olleet minulle ja iholleni suorastaan pelastus. Enää en muuta käytäkään.
Ennen lomaani, kesäkuun alussa, kävin kosteuttavassa ja puhdistavassa kasvohoidossa ja hankin itselleni spf 30 ja spf 50 suojakertoimien päivävoiteet Ihoklinikalta. Toinen näistä on Bionin, toinen Payotin. Normaalin Bionin kasvovoiteen jätin siis aamuista tauoille ja levitinkin kasvoille aurinkosuojan sisältävää voidetta. Se on ihana. Ihana isolla iillä. Iltaisin käytin Bionin ns. tavallista kosteusvoidetta (moisture complex) kasvoveden ja täsmätuotteen jälkeen. Meikin pesuun käytän Bionin Bacteriostat cleanser -tuotetta. Joskus, jos iho äityy, käytän Bionin savinaamiota öisin.
Ja ihoni voi hyvin.
Isoja paukamia ei ole enää muodostunut lainkaan, ja pienempiäkin näppyjä tulee usein samoille paikoille: oikeaan poskipäähän, oikeaan leukakulmaan ja oikean kulmakarvan päälle. Näistä selviää Bionin täsmätuotteella nopeasti muutamassa päivässä.
Nenänpieliin tulee joskus ihan pieniä ärtyneitä ja punertavia näppyjä, mutta nekään eivät elämää juurikaan häiritse. Isoin ihonalainen, oikean posken ruusufinnikraaterini on melkein poissa, se on ollut murheenkryynini alusta saakka.
Kaikki Bionin tuotteet ovat todella riittoisia. Annan esimerkin: ostin elokuun alussa kosteusvoiteen ja suojakertoimelliset voiteet sekä kasvoveden. Niitä kaikkia on edelleen jäljellä, ja käytän niitä päivittäin. Joulukuun alussa suuntaan jälleen kosmetologille ja hankin uudet putelit.
Jossakin vaiheessa olin suorastaan toivoton ihon, erityisesti poskieni, suhteen. Olin varma, etten selviä tästä koronarokotteen ja koronan aiheuttamasta paskasta koskaan. Pahoittelen kielenkäyttöäni.
Mutta. Olen nauttinut kesän auringosta ja lämpimistä päivistä, olen kääntänyt kasvoni merituulelle. Olen uskaltanut hiljalleen palauttaa ruokavaliooni tomaatin, suklaan ja irtokarkit. Olen selvinnyt syksyn vettä vihmovista sadekeleistä. Olen nauttinut siitä, ettei ihoni aiheuta minulle päänvaivaa eikä ylimääräistä huolta.
Tähän on tultu.
Minna
Ihanaa, että löysit itsellesi sopiva rutiini ja tuotteet. Joskus ammattilaisen avusta on ilo maksaa.
Se on juuri näin, hiukan kirpaisee, mutta se on sen arvoista.
Minna
Onpa ihanaa! Varmasti huojentavaa, kun iho voi hyvin! Onneksi noin asialle omistautuneen kosmetologin löysit.
On se kyllä! Nyt pitäisi mennä kerran talven tehohoitoon ja käydä joulukuun alussa viimeistän hankkimassa uudet putelit.
Minna