Jos viikko olisi ollut biisilista, tältä se näyttäisi

”Elämä on nyt, se on tuuli, joka tarttuu mun hiuksiin…” Näin laulaa Titta, joka sai minut hyräilemään biisin mukana. Kappale sopi erinomaisesti hetkeen, ja ajattelinkin, että nyt kokoan viikon parhaat -postauksen kotimaisena soittolistana.

Aurajokimaisema pilkkopimessä

Maanantai

Toistan itseäni: maanantai on lempiviikonpäiväni. Yhä edelleen. Maanantaina olin uuden edessä, täynnä uutta energiaa. Kun askel on kepeä ja suunta tiedossa, tunnen itseni Egotripin Matkustajaksi. Koskaan ei voi tietää, mitä uusi viikko tuo tullessaan. Matkustaja on aina matkalla jonnekin. ”Minne ikinä päätyykin, on puolitiessä jostain. Tietää sen varsin hyvin itsekin.” Varsin kelpo oli siis tämäkin maanantai.

Tiistai

Onpa pimeää. Koko ajan on pimeää. Ulkona on ihan kamalan mustaa. Nämä ovat otteita sääkeskusteluista hisseistä, kaduilta, mummolan kahvipöydästä ja kaupan kassalta. Onneksi on Apulannan Valot pimeyksien reunalla.  Vaikka ne ”ovat toisinaan himmeitä ja harvassa, sulla on sisälläs valtameren kokoinen voima, jonka sä voit oppaaksesi valjastaa”.

Marraskuu on todella täällä. Iltaisin olen sytyttänyt kynttilät. Aamuisin on ollut epätodellinen olo – onko nyt tosiaan jo aamu?

Keskiviikko

Olen pyörittänyt tälläkin viikolla arkea aika lailla yksin miehen työn vuoksi. On tullut kiireen tuntua ja kertynyt pyykkikasoja ja univelkaa, eikä eteinen ole aina ja joka hetki näyttänyt kutsuvalta. Työrintamalla olen puskenut täysillä – ja ollut ihan mehuissani.

Tällaisina päivinä sitä huomaa tarvitsevansa aikaa ihan yksin. Puoli tuntiakin riittää. Ihan mainiosti. Irina on sen sanoittanut oivasti: ”Mä haluun olla yksin. Haluun olla hiljaa. Haluun, että nukkuu kerrankin voin. Mä haluun olla yksin. Lukee vaikka kirjaa…”

Torstai

Torstai oli ehdottomasti tämän viikon pääpäivä (maanantain lisäksi): onnistumisia työrintamalla, hyvä fiilis töissä ja kotona, kotikin siivottu. Illalla olin kouluttamassa opettajia ja sain vielä kävellä jokirannassa pakkassäässä yksikseni. Huomasin hyräileväni Lauri Tähkän Jääkukkia-biisiä, joka on aivan erityinen ja muistorikas laulu minulle.

”Ja sä saat mut uskomaan kaikkeen uskomattomaan
Saa tehdä mitä vaan
Mut ei saa luovuttaa.”

Kukkakimppu pöydällä

Perjantai

Viikon viimeinen päivä. Olin puheenjohtajana koko päivän webinaarissa, ja kun puoli neljältä suljin koneen ja lähdin kotiin, huokaisin. Huh. Illalla lenkkeilin isovanhemmilleni lapsen ollessa kaverisynttäreillä. Liki kahden tunnin ulkoilu ja sykkeen kohotus tekivät terää! Mummolan kahvipöydässä soivat joululaulut. Ne tarttuivat heti matkaan. Perjantaibiisinä soi siis Tonttu.

”Pakkasyö on, ja leiskuen Pohja loimuja viskoo. Kansa kartanon hiljaisen yösydän untaan kiskoo. Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan, kattojen päällä on lunta. Tonttu ei vaan saa unta.”

Lauantai

Heräsin hieman ennen yhdeksää. Nukuin kuin tukki yli yhdeksän tuntia. Olo oli lähes uudestisyntynyt.

Lapsen treenien aikaan lähdin ystävälenkille, hain viikonloppukukat ja keitin kakkoskahvit kotiin päästyäni. Kotitreeni, äänikirja ja siisti koti inspiroivat hymyilemään. Lauantaibiisinä korvissa soi Portion Boysin Nautin elämästä, jossa nautitaan elämästä ”hetkestä kiitävästä, etkä kyyneltä sä nää. Nautin rakkaudesta, nautin vapaudesta, enkä paikalleni jää…”

Sunnuntai

Ensimmäinen syksyn yleisurheilukisapäivä. Aamulla piti herätä hieman aiemmin kuin sunnuntaisin yleensä. Lapsen kisat menivät hyvin, ja loppupäivänä ei ollut mitään pakollista tekemistä. Se on parasta.

Sunnuntaibiisiksi sopi erityisen hyvin Neon 2:n Pieninä palasina.
”On onni täällä pieninä palasina,
lautaselle jääneinä murusina.
Se viipyy täällä hetken ja häviää.
Ei sitä pullotettuu saa mihinkään.
On onni täällä pieninä palasina,
aamukahvin tuoreessa tuoksussa.
Silloin, kun on siinä joku vierellä
ja saa sanoo, että välittää.”

Tähän on tultu.

Minna

puheenaiheet oma-elama ystavat-ja-perhe ajattelin-tanaan
Kommentit (6)
  1. Sainpa vinkin, kiitos! Pitää hankkia kynttilöitä kotiin. Täällä marraskuu on yhtä samanlainen kuin Turussa: tummanharmaa, kolea ja märkä. Kaunasissa pitäisi olla tunnin verran enemmän valoisaa aikaa päivässä, mutta en oikein huomannut, kun aurinkoa ei ole näkynyt viikkoihin😏.

    1. Ole hyvä! 🙂 Eilen paistoi hetken aurinko, ja olin äärionnellinen.

      Minna

  2. Tyylimurun Tiina
    19.11.2023, 18:53

    Miten kiva postaus!
    Musiikista saa voimaa ja energiaa. Sitä ainakin minä musiikista haen ja usein oikein reippaat rallit tulee valittua. Voin myös kuunnella jotain suosikkikappaletta monta kertaa putkeen.

    1. Kyllä! Musiikki on ihmeellinen voima. Mulla sama: kuuntelen samoja monta kertaa putkeen 😉

      Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *