Elämää ja ilmiöitä

Tänään on merkittävä päivä. Ei siksi, että tapahtuisi tai olisi tapahtunut jotain isoa ja ihmeellistä, vaan siksi, että päätin avata blogin. Tämä on ihan ensimmäinen oman blogini kirjoitus ikinä. Päätin aloittaa sen samoilla saatesanoilla kuin maaliskuun puolivälissä aloittamani koronapäiväkirjan.

Kun 15. kesäkuuta lopetin päiväkirjan julkaisun Turun Sanomissa, minut valtasi tyhjyys – mitä minä nyt tekisin? Toisaalta samalla hetkellä minuun iski valtava vapauden tunne, ja edessä siintävä liki kahden kuukauden kesäloma alkoikin oikeastaan tuntua houkuttelevalta. Ihan niinkin, ettei siinä olisi sen enempää tekemistä tai esimerkiksi aikataulutettuja julkaisuja. Tulisi aika, jolloin iltapäivisin ei pitäisikään viimeistellä päiväkirjatekstiä, valita päivän kuvaa eikä kiirehtiä lähettämään niitä toimitukseen julkaistavaksi.

Ensimmäiset tyhjät päivät kuitenkin kaipasin tätä kolme kuukautta toteuttamaani prosessia, arkista rytmiä, kiehtovaa kirjoittamista ja niin edelleen. Kirjoittamisen koukusta oli hankala päästä (ja päästää!) irti.

Viikon kuluttua lopettamisesta ajattelin omaa blogia, juhannuksena ajattelin omaa blogia ja kuukauden lomailtuani ajattelin omaa blogia.

Olin vastaanottanut kuukauden aikana liikuttavan monia kiitos- ja kannustusviestejä. Sain ilokseni lukea ja huomata, miten ystävät, tuttavat ja ihan tuntemattomatkin haluaisivat lukea vielä ”juttujani”. He haluaisivat päästä mukaan arkeemme ja odottivat tottuneesti iltaisin uutta päiväkirjamerkintääni. Perhekin kyseli, miten minä nyt aikoisin kirjoittamisvimmaani toteuttaa…

Juhannuksen tienoilla aloin aktiivisesti keksiä tulevalle blogilleni nimeä ja jaoin niitä perheen, äitini ja muutaman hyvän ystäväni kanssa useana iltana iltateen lomassa. Meillä kaikilla oli omat suosikkimme. Minä pidin eniten omista ehdotuksistani.

Heinäkuun puolivälissä kysyin Instagramissa ja Facebookissa mielipiteitä bloggaamisesta ja siitä, mistä tämä lähin lukijakuntani haluaisi lukea. Instagram täyttyi ”kyllä, jatka ehdottomasti bloggaamista” -vastauksista, ja Facebookista sain lukea aihepiiriajatuksiakin. Seuraavana päivänä kontaktoin luottokuvaaja Arton (blogiin pitää saada ehdottomasti hyvät henkilökuvat!), selailin blogialustoja ja pohdin blogin ulkoasua. Kuvittelin mielessäni blogini, sen värimaailman, fontit, kirjoituskalenterin ja julkaisutahdin. Ja innostuin.

Minulla olisi vielä muutamia viikkoja kesälomaa jäljellä ja nyt sen tekisin – kohta minulla olisi ihan oma blogi!

Halusin ehdottomasti kuunnella lukijakunnan ajatuksia blogin sisällöstä ja päädyin toiveperustaisesti ja toki omankin johtoajatukseni johdattelemana siihen, että jatkaisin ainakin osin koronapäiväkirjatyylillä. Kirjoitan blogissa omasta ja perheeni elämästä ruuhkavuosissa, käsittelen ajankohtaisia ilmiöitä ja pohdin maailman menoa. Listaan, suosittelen ja ihmettelen. Kaivelen syvältä ja puhun suoraan, perustan asiani tieteeseen ja toisinaan olen pinnallinen. Sunnuntaisin kokoan viikon parhaat.

Olet oikeassa paikassa, jos sinua kiinnostaa, mitä minulle ja perheelleni kuuluu, mitä me täällä teemme ja tuumimme ja kuinka yhteiselo viiden – nykyisin neljän – hengen perheessä saman katon alla sujuu. Lupaan yrittää parhaani ja saada sinut viihtymään.

Tähän on tultu.
Minna

P.S. Pysy mukana. Kommentoi, kysy, reagoi ja kirjaa toiveita. Erityisen mieluusti saat jakaa blogia! Seuraavassa postauksessa kerron lyhyesti itsestäni. Jos et vielä tunne minua, kohta ollaan jo ihan tuttuja.

puheenaiheet ajattelin-tanaan oma-elama tapahtumat-ja-juhlat
Kommentit (8)
  1. Kuka minä olen? – Tähän on tultu | Lily
    6.8.2020, 16:00

    […] ensimmäisessä blogipostauksessani, että heti seuraavassa esittelisin itseni. Pidän aina lupaukseni, joten kerron nyt, kuka minä […]

  2. Kiitos, että olette mukana!
    Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *