Elämää yhdeksänvuotiaan kanssa

Korona-arki on melko yksitoikkoista: arjen kuviot alkavat toistaa itseään, tekemiset ja menemiset ovat vähissä. En muista, kuka lähi- tai ystäväpiiristäni totesi osuvasti, että tässä ajassa on onnekas, jos kotona on lapsia.

Asian tiimoilta käytin sosiaalisessa mediassa vilkasta keskustelua, ja minä nyökyttelin. On onni saada seurata omaa yhdeksänvuotiasta ja hänen elämäniloaan ja -nälkäänsä sivusta. Etenkin, kun Esikoinen on jo omillaan ja Matruusipoika suurimman osan ajasta armeijan leivissä. Onneksi on tämä maailman ihanin, mielikuvituksellisin ja iloluontoisin tytär pitämässä elämää yllä!

Kun olin tästä onnestani vakuuttunut, pohdin arkeamme – millaista elämä yhdeksänvuotiaan kanssa oikeastaan onkaan?

Se on aktiivista ja täynnä oivalluksia. …ja huumorintajua! Alakouluikäisen energia tuntuu välillä loppumattomalta. Puheen pulputus ja tarttuva nauru täyttävät kodin.

Tyttö on saanut minut mukaan moniin leikkeihinsä ja hullutuksiinsa – hermoja lepuuttavaa ja parasta ikinä!

Se on leikkiä, luovuutta ja näyttelemistä. Päiviin mahtuu leikkejä laidasta laitaan, piirtämistä, laulamista, esiintymistä. Elämä on ihanaa, kun se on suurimmilta osin edessäpäin: puheessa vilahtelevat unelmat, toiveet, lempivärit, -musiikki ja -kirjat sekä melko usein vaihtuvat haaveammatit.

Se on vahvaa tahtoa ja temperamenttia. Se on erimielisyyksiä siivoamisesta, läksyistä, päivällisruoasta, ulkovaatteista ja nukkumaanmenoajoista. Se on ovien paukkumista ja suuttumispuuskia, anteeksipyyntöjä ja katumusta. Yhdeksänvuotias elää tunteella ja tietää, mitä tahtoo.

Se on aurinkoista.  Se on hyvätahtoista ja pääasiassa seesteistä. Joskus mietin, miten me olemmekaan saaneet näin ihanan tytön. Elämä hänen kanssaan on pääsääntöisesti varsin mukavaa, rentoa ja iloista.

Se on pianomusiikkia, Facetime-puheluita ja TikTok-videoita. Tyttö käy kerran viikossa pianotunneilla ja harjoittelee laiskasti, mutta silti soittoläksykappaleista selvitään kunnialla.

Pianon soiton lisäksi lapsi soittaa kavereilleen Facetime-puheluita ja tanssii TikTok-tansseja. Kuten kuulemma ihan kaikki muutkin.

Se on ettiä, muttia ja jossia. Mutku…. aina on olemassa jokin mutta, ja Mitä jos? -keskusteluista ei tahdo tulla loppua. Äitiinsä tullut.

Se on mukavuudenhaluista. Joskus myös motivoitunutta. Mukavuudenhaluinen lapsi tekee niitä asioita, joista hän pitää ja joista hän selviytyy nopeasti. Mukavuudenhaluisuus näkyy esimerkiksi huoneen siivouksessa: riittää, kun siivoaa vaatekasat keskeltä lattiaa syrjemmälle, pehmolelut sängyn päälle ja piirustustarvikkeet pöydän alle. Valmista!

Ennen kaikkea elämä yhdeksänvuotiaan kanssa on tavallista. Arkeen (tai viikonloppuihin) ei ole koskaan tarvittu sirkushuveja eikä ohjelmatoimistoja.

Perusoleminen ja -tekeminen on toistaiseksi riittänyt.

Iltaisin katsomme yhdessä – minä, mieheni ja yhdeksänvuotias – Anna, a lopussa -sarjaa. Siitä on tullut mukava rauhoittumishetki kaikille.

Kolmasluokkalaisen opettaja totesi yhteiskeskustelussamme taannoin, että tyttärestämme välittyy aivan erityinen huolettomuus. Se on kauneinta ja koskettavinta, mitä olen kuullut. Äitiyden huonojen omatuntojen keskellä se vakuuttaa minut siitä, että lapsella on ollut hyvä olla, kasvaa ja kehittyä aivan tavallisessa, rakastavassa arjessa. Hän on saanut aina olla oma itsensä, ja hänet on aina nähty.

Sellaista se on, elämä yhdeksänvuotiaan kanssa.

Tähän on tultu.

Minna

P.S. Voit lukea aiemmin kirjoittamani kirjeen tyttärelleni tästä. 

Kommentit (2)
  1. Niin lämmöllä ja sydämellä kirjoitettu! ♥

    1. Kiitos! Ja ihan totta, suoraan sydämestä ja arjesta. <3

      Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *