Elämän totuuksia
Luin vähän aikaa sitten psykologian teosta, jossa kuvattiin elämän totuuksia. Kuvauksissa mentiin melko syvälle, ja välillä mietin, koskettavatko kaikki kirjatut totuudet edes minua. Opuksessa puhuttiin anteeksiannosta, hyvyydestä ja nöyryydestä. Kaksi totuutta sen sijaan mielsin heti sopivaksi niin itselleni kuin koko ihmiskunnalle: 1) kiire ei ole sama asia kuin tuottavuus ja 2) ihminen elää sellaista elämää, jonka on itse luonut. Ei siis ole olemassa kohtaloa tai tuuria, jotka ainoina ohjaisivat elämäämme, vaan kaikki perustuu pitkälti omiin valintoihin, tekoihin ja olemiseen. Asenteisiin.
Jätin kirjan lopulta kesken, sillä osasin nimetä mielestäni paljon paremmat ja vahvemmat elämän totuudet. Ne sellaiset, jotka oikeasti koskettavat jokapäiväistä elämää ja ihan takuulla suurinta osaa samankaltaisissa elämäntilanteissa porskuttavia. Kun katsot listaustani, voitko väittää vastaan?
1 Pinojen, kasojen ja pyykkien määrä on vakio
Vaikka kuinka siivoaisi, järjestelisi, konmarittaisi, mapittaisi ja liimaisi postilaatikkoon ”ei mainoksia eikä ilmaisjakeluja” -merkinnän, asiat, tavarat, lehdet, paperit, astiat ja vaatteet kasautuvat. Syntyy mitä erilaisempia ja epäsiistimpiä pinoja. Pyykit kasautuvat pyykkivuoriksi, sukat kadottavat parinsa ja pyykkikorissa on aina ja ikuisesti sama, vakiomäärä vaatteita. Pyykkien pesu, kuivattelu ja puhtaiden viikkaus kaappeihin ei lopu ikinä. I k i n ä.
2 Toinen kuppi kahvia ei ole koskaan niin hyvä kuin ensimmäinen
Aamun ensimmäinen kahvikuppi voittaa ihan minkä tahansa syötävän, juotavan ja nautittavan asian. Mennen tullen. Kahvi on – missä kohdassa päivää tahansa nautittuna – hyvää tasan ensimmäisen kupillisen verran. Ja silloinkin sen pitää olla tuoretta, kuumaa ja psykologisella maitotilkalla tarjolla. Santsikupillinen ei ole koskaan yhtä odotettu, hyvä tai aromikas kuin ensimmäinen.
Kahvikupin valinta on ihan oma juttunsa, kylmän värisävyn kupista en mieluusti kahviani juo. Pakkotilanteet ovat erikseen.
3 Yksin ollessa kaipaa seuraa ja seurassa omaa aikaa
Niin tai näin, aina menee väärinpäin. Kun perheellinen vaimo- ja äiti-ihminen saa nimetä yhden haaveen, odotuksen tai toiveen, se on yksin oleminen, yksin tekeminen, oma rauha ja niin edelleen. Kun sitä omaa aikaa ja rauhaa sitten saa ja on ehtinyt jo käydä lenkillä, syödä herkkuja, puhua maratonpuhelun, kuunnellut koko äänikirjan ja siivonnut kodin, alkaa haikailla itselleen seuraa – olisi edes joku, jolle puhua.
Sitten sitä laskee tunteja, että pienin lapsi saapuu yökylähoidosta ja pääsisi pelaamaan edes Afrikan tähteä…
Sama kaava lienee voimassa, kun vertaillaan yksin eläjiä ja perheellisiä: yksinäinen toivoisi, että kotona olisi joku, jonka kanssa keskustella ja jonka kainaloon käpertyä, perheellisen kolmen taikalampun toivomuksen vahva teema olisi yksin oleilu.
4 Kiire ja stressi ovat parhaita liikkeelle panevia voimia
Dead linet kunniaan – mitä vähemmän aikaa, sitä sukkelammin homma hoituu. Mitä tiukemmalle aikataulullisesti menee, sitä luovempi lopputulos. Vaikka alkuun tiukille meno ahdistaa ja tuntuu, ettei hommasta tule mitään, lopussa kiitos seisoo.
5 Elämä on yhtä odottamista
Sellaista se on. Ensin odotetaan, että päästään kouluun. Sitten odotetaan, että oltaisiin yläkouluikäisiä ja saataisiin valvoa pitkään. Seuraavaksi odotetaan täysi-ikäisyyttä ja baareissa hillumista aamun pikkutunneille. Sitten väkevien ostamisen oikeutta, opintojen päättymistä, unelmatyön saavuttamista, perheen perustamista. Kohta jo odotetaankin vauvaa ja se se vasta pitkältä tuntuva aika onkin. Viimeiset kaksi viikkoa odotetaan synnytyksen käynnistymistä, sitten odotetaan, että lapsi nukkuisi yöt ja kasvaisi niin, että hän osasisi kertoa, mikä itkettää.
Vanhempana sitä odottaa lapsen koulun alkua, koulun loppua ja koulun kesälomia. Kesälomilla odotetaan arkea.
Murrosikää odotetaan kauhulla, bussia närkästyneenä ja kaupan jonossa kärsimättömänä omaa vuoroa. Aamulla odotetaan, että kahvi on tippunut ja illalla, että suihku on vapaa. Ainaista odottamista.
”Koko ajan on kiire odottamaan jotakin”, totesi Armeijaan lähtenytkin taannoin tekstiviestissään, jossa hän taivasteli armeijan touhuja.
6 Jos ei tee heti, tuskin tekee huomennakaan
Älä jätä mitään sellaista huomiseksi, minkä voit tehdä jo tänään, sanotaan. Ja tämän minä allekirjoitan. Etenkään pyykkien viikkaamista ei kannata koskaan siirtää. Pyykit kasautuvat niin suureksi vuoreksi, että järki lähtee, kun niitä joskus pakosti sitten alkaa työstää kodinhoitohuoneesta eteenpäin.
Olen tullut siihen tulokseen, että kaikilla ihmisillä on takuulla jotkin sellaiset ”aina siirtyvät” tehtävät, sellaiset, joiden tekeminen on ehkä vastenmielisintä ikinä. Bensa-asema, roskien vieminen, excel-taulukot, sähköiset allekirjoitukset, rekisteröitymistä vaativat verkkosivut tai vastaavat. You name it!
7 Spagetti bolognese toimii aina
No se toimii. Kaiken ikäisille ja kokoisille, monien kulttuurien edustajille, lounaaksi, päivälliseksi, iltapalaksi. Kastiketta voi tuunailla ja spagetin tilalla (vaihtelu virkistää!) voi tarjoilla sarvimakaroneja, penne-pastaa tai fusilleja. Joskus jopa riisiä. Aikamoista.
8 Liian pienet alus- ja sukkahousut ovat s*tanasta
En tiedä mitään niin ikävä ja vastenmielistä kuin liian pienet alus- ja sukkahousut. Liian pienissä alushousuissa näyttää hoikkakin aivan kamalan lösähtäneeltä. Ostin taannoin aiemman kokotaulukon ja kokemuksen perusteella todella kauniita alushousuja.
Kotona sovitin niitä peilin edessä. Se oli virhe.
Kahdet kolmista housuista oli aivan liian pienet, ja ensimmäinen, mikä minulle tuli itsestäni mieleen valkoisissa pienissä housuissani, oli kalpea kalkkuna. Riisuin ja totesin hiljaa mielessäni, että on aika siirtyä M-koon hepeniin. Jos edes riittää… Kuulailu ja kuminauhatreenit ovat kasvattaneet takapuolta ja reisiä. Ja se on hyvä asia.
Liian pienissä sukkiksissa taas vatsan sisäänveto ei auta kiristyksen tunteeseen yhtään. Haarakiila roikkuu ja vyötärölle, vyötärönauhan päälle kertyy kasauma. Istuessa ne rullaantuvat ja rikkoutuvat. Ei jatkoon.
Tähän on tultu.
Minna