”En halua olla peräkärry” – mitä persoonallisuustesti kertoo työminästäni?
Olen ENTJ-A.
16 persoonallisuutta -testin mukaan se tarkoittaa Päällikköä, ihmistä, joka tarttuu mielellään toimeen, näkee kokonaisuuksia, pitää langat käsissään, innovoi, asettaa tavoitteita ja haluaa saada asioita tapahtumaan.
En tiedä, kuinka täydellisesti yksi kirjainyhdistelmä voi ihmistä kuvata. Tuskin millään tavalla täydellisesti. Silti ENTJ-A-kuvaus herätti paljon ajatuksia ja melkoisesti pään nyökyttelyä. Yllättävän moni kohta tuntui tutulta.

”En halua olla peräkärry” – mitä persoonallisuustesti kertoo työminästäni?
Miksi sitten ylipäätään pohdin juuri nyt tällaista? Siksi, että uudet Master School -opiskelijani aloittivat opintonsa tällä viikolla ja yksi monialaisen aloitusryhmämme ryhmäytymistehtävistä oli ensin tehdä itsekseen 16 persoonallisuutta -testi ja sitten jakaa tulos ryhmälle. Ryhmässä tuli pohtia, miten oma tulos (persoona) näkyy opiskelussa, opintojen suunnittelussa, ryhmätehtävien tekemisessä ja niin edelleen. Entä millä tavalla ryhmä hitsautuu yhteen, ja mitä eri persoonat ryhmään tuovat? Olen käyttänyt tätä tehtävää jo ainakin kolme vuotta, ja aina se on ollut suurimmasta osasta innostava.
Olen tehnyt toki testin itsekin ainakin kolme kertaa. Kaksi kertaa sain tulokseksi saman päällikön, kerran jostakin syystä Aktivistin (ENFP), joka tosin sekin istuu osin itseeni varsin hyvin. Mutta mitä kirjainyhdistelmä ENTJ-A sitten lopulta kertoo testituloksen mukaan ja miten se näkyy omassa toiminnassani? Päällikkö ei välttämättä nimittäin tarkoita vain johtajaa tai johtajuutta….
Lainaan erästä uutta opiskelijaani ja totean heti alkuun olennaisen, jos mietitään mitä tahansa työtä, tehtävää, harrastetta tai aktiviteettia: ”En halua olla peräkärry”.
Minulle tekeminen tarkoittaa usein jonkinlaista etenemistä. Olen ihminen, joka haluaa saada asioita tapahtumaan. Jos jokin asia pitää tehdä, mieleni alkaa helposti miettiä, miten se tehdään mahdollisimman järkevästi. Mikä on tavoite? Mitä tarvitaan? Mikä olisi seuraava askel? Voisiko tämän tehdä paremmin, tehokkaammin tai jotenkin uudella ja luovalla tavalla? Pelkkä asioiden pyörittely ei yleensä riitä. Haluan tehdä ja toimia. Haluan, että minulla on monta rautaa tulessa.
Tässä on varmasti yksi työminäni vahvuus. Minun on luontevaa ottaa vastuuta, tehdä päätöksiä ja viedä asioita eteenpäin. Kun hahmottelen suunnan, haluan oitis kulkea sitä kohti. Toisaalta tässä piilee myös pieni vaaranpaikka, sillä kaikkea ei tarvitse ratkaista heti, kaikilla asioilla ei ole kiire, eivätkä kaikki ideat tarvitse ihan jumalatonta projektisuunnitelmaa. Ja joskus hyvänkin ajatuksen tarvitsee antaa hautua, ennen kuin sitä kannattaa lähteä toteuttamaan. Tätä yritän opetella.
Haluan ymmärtää, mutta ennen kaikkea soveltaa. Uusien asioiden oppiminen kiinnostaa erityisesti silloin, kun ymmärrän, mihin voin oppimaani käyttää. Pelkkä tiedon kerääminen ei ehkä ole minulle se kiinnostavin osa oppimista, vaan haluan ymmärtää kokonaisuuden, löytää monenlaisia yhteyksiä ja miettiä, miten uusi tieto muuttaa tekemistäni. Siksi pidän ehdottomana vahvuutenani, että olen ”monikouluttautunut” ja jatkuvan oppimisen ehdoton kannattaja.
ENTJ-A minussa opettajan roolissa näkyy varmasti: haluan, että kaikella oppimisella on harkittu suunta. Minulle on tärkeää tietää, miksi jotain tehdään, ja haluan myös auttaa opiskelijoita näkemään sen. En halua opettaa asioita vain siksi, että ne kuuluvat opetussuunnitelmaan tai että ”näin nyt vain tehdään” tai ”näin on tehty aina”. Haluan löytää merkityksen ja yhteyden. Haluan nähdä, että opiskelijani oppivat. Haluan innostua yhdessä heidän kanssaan.
Opettajana olen parhaimmillani silloin, kun saan rakentaa kokonaisuuksia, kehittää toimintaa ja auttaa oppijoita oivaltamaan asioita. Nautin tilanteista, joissa voin ottaa jonkin monimutkaisen asian, jäsentää sen ja tehdä siitä ymmärrettävän. Siinä kohtaa opettaminen muuttuu tiedon jakamisesta joksikin paljon suuremmaksi. Se on mahdollisuuksien avaamista. Minulla saattaa päällikkö-persoonana olla myös vahva usko siihen, että ihmiset pystyvät enempään kuin he itse ajattelevat. Siksi saatan haastaa, kannustaa ja odottaa (vaatiakin) paljon.

Kuten alussa mainitsin, päällikkyys ei tässä testissä tarkoita sitä, että pitäisi johtaa kaikkea ja olla johtotehtävässä, pomottaa. Kyse on enemmän siitä, että päällikkö ottaa mielellään vastuuta. Pitää langat käsissään, huolehtii, että homma toimii, ottaa päävastuun. Kun jokin asia on tärkeä, minun on vaikea vain katsella sivusta, jos näen, että sille voisi tehdä jotain. Haluan vaikuttaa. Haluan kehittää. Haluan löytää ratkaisuja.
Persoonallisuustestin viimeinen kirjain kertoo A:sta eli Assertive-puolesta. Siihen liittyy esimerkiksi itsevarmuutta, päättäväisyyttä ja taipumusta suhtautua vastoinkäymisiin ja muutokseen myönteisesti ja melko käytännöllisesti. Tunnistan tästäkin itseni. Kun jokin ei onnistu, ensimmäinen ajatukseni ei useinkaan ole jäädä pohtimaan pitkäksi aikaa, miksi näin kävi. Mielessä alkaa ennemmin pyöriä kysymys siitä, mitä asialle olisi tehtävissä. Kun olemme muutoksen syövereissä, haluan nähdä kaikki sen positiiviset puolet!
Ehkä kaikkein kiinnostavin ajatus ENTJ-persoonallisuudessa liittyy tekemisen ja olemisen suhteeseen. Olen helposti tekemässä. Suunnittelemassa. Kehittämässä. Oppimassa. Järjestämässä. Ratkaisemassa. Se on osa minua, ja pidän siitä. Mutta. Tässä on kääntöpuolensa. Itse olen vasta viime vuosina osannut ajatella, että myös pysähtyminen ja keskeneräisyys ovat varsin sallittu osa prosessia ja tekemistä. Ja luovuudelle pitää jättää tilaa. Yleensä paras idea syntyy silloin, kun ei yritä väkisin saada mitään aikaan.
En ajattele, että olen ENTJ-A ja siksi toimin aina tietyllä tavalla. Persoonallisuus on paljon monimutkaisempi asia kuin tämä viiden kirjaimen yhdistelmä. Silti tällaiset kuvaukset voivat toimia ikään kuin peilinä ja auttaa huomaamaan omia vahvuuksia ja samalla kehitettäviä puolia.
Tähän on tultu.
Minna
Kuvat: Kuvat on tehty omasta heikkolaatuisista työpaikalla otetuista valokuvista Chat GPT -tekoälyllä. Ne eivät kaikilta osin vastaa todellisuutta.