Havaintoja sairauslomalta

Kuten tiedätte, olen ollut kaksi viikkoa sairauslomalla. Se on ollut opettavaista ja ajoittain ahdistavaa aikaa. Olen listannut neljä  totuutta ensimmäisiltä sairauslomaviikoilta: 1) Sairauslomalla on melko puuduttavaa, 2) toipilaana oleminen on lopulta melko työlästä, 3) työasioista on ajoittain vaikea pysyä erossa ja 4) kaikkeen tottuu.

Vaikka kuinka haluaisi, ensimmäiseen viikkoon ei jaksakaan niin kuin on ajatellut. Niskaa kolottaa, päätä särkee ja olo on kuin pahimman vatsataudin jälkimainingeissa. Hutera, heikko ja huokaileva. Olen kaikkeni antanut lenkin ja kuminauhatreenin jälkeen. Nyt toisella viikolla on ollut helpompaa.

Muita havaintojani sairauslomalta:

Aika kuluu hitaasti, kun taas toisaalta yhtäkkiä kello on aina viisi.

Televisiota voi katsoa päivälläkin. Vielä viikko sitten en olisi uskonut. Nyt menee Sykkeet ja kaikenlaiset sisustusuusinnat varsin mukavasti. Uutiset voi katsoa kahdesti aamulla, kahdesti päivällä ja kahdesti illalla.

Sadepäivä on onnenpäivä sairauslomallakin – ei tee mieli suorittaa mitään. Ei tule ”pitäisi tehdä”-filis.

Omaa olotilaansa ehtii tarkkailemaan monta tuntia päivässä. Taipuuko niska, liikkuuko pää, nouseeko jalka? Maistuuko ruoka tai janottaako? Väsyttääkö?

Huono omatunto kolkuttelee, vaikka saisi luvan kanssa vain olla.

Huonon omatunnon olen saanut aikaan seuraavista: tiskit lojuvat tiskialtaassa, eteisessä on hiekkaa, pyykit on pesemättä, kaularanka ei kykene tietokonehommiin, en soittanut ystävälle takaisin tunnin sisällä, en soittanut isovanhemmille lainkaan, en patistanut yhdeksänvuotiasta läksyjen tekoon, en jaksanut kuulustella englannin sanoja, söin lapsen pääsiäisherkkukasasta salaa suklaata.

Koska…kahvin kanssa tarvitaan suklaata. Tai jäätelöä. Tai pullaa. Jotain pientä ja makeaa. Koska omista kaapeista ei löytynyt, piti vaihtaa kaappia. Loogista, eikö?

Kevät tulee kohisten: linnut melskaavat heti aamusta, valoisa aika on lisääntynyt siten, että illallakin on valoisaa, pihan sepelit on lakaistu, pihan lapset viettävät suurimman osan vapaa-ajastaan ulkona ja naapurin trampoliinilla käy vilske.

Iltaisin väsyttää, vaikka päivän suurin ja ihmeellisin tekeminen on pysyä hengissä.

Niin, ja jumpata kuminauhalla, tehdä muutamia kyykkyjä ja käydä kerryttämässä kilometrejä, jotta kaularangan verenkierto pysyy vilkkaana.

Tekeminen loppuu nopeasti. Tekemistä toki on vaikka kuinka (katso kohta huono omatunto kolkuttelee), mutta jaksaminen, vire ja motivaatio riittävät vain niin sanottuihin mukaviin asioihin. Ja mukavat tekemiset loppuvat melko nopeasti heti aamupäivällä.

Rutiinit kärsivät. Olen pohtinut tätä niin, että rutiineja on hyväkin välillä rikkoa ja yrittänyt sopeutua uuteen arkeen. Samalla hiukan pelottaa, miten ikinä selviän sairausloman jälkeisestä arjesta vanhoine rutiineineen.

Kun pitäisi olla skarppi ja odottaa iltauutisiin.

Tähän on tultu.

Minna

Kommentit (1)
  1. ”Sairausloma on sijoitus itseen…” – Tähän on tultu | Lily
    27.4.2021, 17:00

    […] totesi eräs kollegani sosiaalisessa mediassa sairauslomani toisen viikon lopussa julkaistuani Havaintoja sairauslomalta -blogipostauksen. Kun makustelin asiaa hetken, tajusin hänen olevan täysin oikeassa. Nyt on aika toipua, aika […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *