Joulukuisen viikon parhaat kuvakoontina

Taas on viikko vierähtänyt. Vielä vajaa viikko töitä, sitten alkaa pitkä joululoma. Tällä viikolla työviikko oli kiireinen, mutta perjantaiaamuna oli helpottavaa huokaista, kun olin saanut arvioitua kaikki opinnäytetyöt, jotka olivat to do -listalla. Perjantai-iltapäivällä lähdimme ystävien ja kummityttömme kanssa Tallinnaan joulutorille ja ihan vain olemaan.  Oli mukavaa! Kokosin viikon parhaat tällä viikolla kuvakoontina.

Kupittaan puisto
Kuluneella viikolla tein kaikkiaan neljä työmatkalenkkiä. Tai kahdeksan, jos kumpaankin suuntaan matkat lasketaan. Tästä olin erityisen iloinen. Aamut olivat vilpoisia, ja iltapäivisin, kävellessäni kotiin päin, olin perille päästyäni hiestä märkä. Kärsin edelleen jatkuvasta pimeydestä, mutta ulkoilma tekee aina hyvää!
Vahva navetta
Tiistaina vietimme työtiimimme kehittämispäivässä Raunistulan Vanhassa Navetassa. Paikka on remontoitu hiljattain, ja toimi oikein kivasti kokouskäytössä. Pidän vaihtelevista työpäivistä, ja tämä työpäivä oli oikein mukavaa vaihtelua tämänhetkiselle muulle tekemiselle (opinnäytetöiden arviointi, opintojaksoarvioinnit, kevään opintojaksosuunnittelu…).
Origamilinnut
Kehittämispäivänä taittelimme yhden osaajan johdolla origamilintuja. En ole koskaan ollut tällaisten askartelujen ystävä, koska sormeni ovat jotenkin suuret ja kömpelöt. Mutta nyt ssin muutaman tehtyä. Osasta tuli hiukan reissussa rähjääntyneet fasaanin näköisiä. Oken kyllä aina messissä kaikessa laulussa ja leikissä, vaikka en ihan täysin osaisikaan.
Aurajokiranta pimeällä
Aurajokiranta näytti eräänä iltapäivänä hienolta. Pidän tästä maisemasta ja löydän usein ihan uusia elementtejä ja kuvakulmia joen varrelta
Tässäkin kuvassa näkyy monia turkulaiseen maisemaan sopivia juttuja: nostokurjet, jokilaivat, Turku Energian piippu, teatteri ja rakenteilla oleva Fuuga.
Tallinnan vanhakaupunki
Perjantai-iltapäivällä suuntasimme Tallinnaan ystäviemme ja pienen kunmityttömme kanssa. Oli rentoa ja palauttavaa, vaikka emme tehneet mitään ihmeellistä. Minulle riittää, kun saan olla puolison kanssa kahden liikkeellä, joku muu tekee aamiaisen ja päivällisen. Hyvä seura ja vauvan tuoksu kruunasivat kaiken.
Joulutori
Kävelimme Tallinnan vanhasta kaupungissa ja piipahdimme joulumarkkinoilla. Täytyy sanoa, että toivoisin samanlaista tunnelmaa Turkuun, Turun torille ja joulumarkkinoille. Joimme glögit ja nautimme tunnelmasta. Kaiken kukkuraksi alkoi sataa lunta, kun olimme markkinoilla.
Minna peilissä
Pieni retki melkein minne tahansa tekee toisinaan ja säännöllisesti hyvää. Olin tyytyväinen viikonloppuun, sillä sain ja saimme hankittua muutaman joululahjankin.

Tähän on tultu

Minna

 

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään
Kommentit (4)
  1. Ihania kuvia! Tässähän on kaksi itselleni rakasta kaupunkia – Turku ja Tallinna 💕

    Pienetkin reissut ovat tosi piristäviä. Ja Tallinnan joulutori on upea ilmestys.

    1. Pienet reissut ovat oikeastaan melkeinpä parhaita! Ei liikoja odotuksia, ei liikaa aikaa tiiviisti yhdessä ja niin edelleen. Tykkään. Nyt haaveilen Kööpenhaminan matkasta, jahka suorat lennot Turusta Köpikseen starttaavat.

      Minna

  2. Tyylimurun Tiina
    16.12.2024, 18:07

    Tuollainen rento visiitti joulumarkkinoille olisi kyllä aivan ihana. Nostaisi varmasti joulufiilistä. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    1. Tallinnan joulumarkkinat olivat kyllä ihanat ja tunnelmalliset. Tuli hiukan jopa joulun fiilis.

      Minna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Kommenttisi tallennetaan sivustolle ja CleanTalkin roskapostinesto voi tarkistaa ne roskapostin ehkäisemiseksi. Katso lisätietoja tietosuojakäytännöstämme.