Kymmenvuotiaan kanssa Linnanmäellä – mitä kaikkea ehtii neljässä tunnissa?

Jossakin lomamuudissani päätin yllättää kymmenvuotiaan ja varata meille aivan extempore junamatkat Helsinkiin ja liput Linnanmäelle. Mies oli tuolloin vielä tiiviisti kiinni työssään, eikä meillä ollut lapsen kanssa sen ihmeempää tekemistä. Ensin ajattelin, että en kerro tästä yllätyksestäni ja päähänpistostani ennen kuin olemme vuorokautta kahta vaille lähtöpäivässä.

Toisin kävi – en millään malttanut olla hihkumatta pienestä kesäretkestämme. Kolme päivää pystyin pitämään salaisuuden, sitten lausuin ne maagiset sanat ääneen: ”Me lähdemme Lintsille!” Kymmenvuotias luuli ensin, että pilailen, sitten hän kiljui ääneen ilosta ja tämän jälkeen hän alkoi laskea päiviä, tunteja ja minuutteja lähtöön.

Kahta vuorokautta ennen matkaa teimme pienen suunnitelman: lähtisimme pyöräillen kohti Kupittaan asemaa, hyppäisimme 9.31 junaan ja olisimme perillä 11.15 Pasilassa, jossa kävisimme pikalounaalla ennen kävelyä Linnanmäelle. Meillä oli nelisen tuntia aikaa hurvitella ja hullutella huvipuistossa!

Lapsi pinosi lähtöpäivän vaatteitaan, minä varmistelin säätietoja noin joka toinen tunti. Selkeältä näytti.

Fillarimatka juna-asemalle kesti 20 minuuttia, ehdimme vielä ennen junan lähtöä hakea lähikaupasta kahvin ja juomapuollot mukaan junaan. Lämpömittari näytti 29 astetta, ja pyöräillessä tuli hiki… Junamatka meni mukavasti: minä kuuntelin kirjaa, lapsi käytti ruutuaikaansa. Osan matkasta leikimme kaikenlaisia arvausleikkejä ja keskustelimme tulevasta huvipuistopäivästä. Muistutin, että en voisi tulla juuri mihinkään laitteeseen kahdestakaan syystä. Ensinnäkään siksi, että kaularankani on leikattu ja se ei välttämättä kestäisi hytkyntää ja äkkiliikkeitä, ja toiseksi siksi, että pyörivissä ja keinuttavissa härveleissä minulle tulee huono olo. Häntä tämä ei tuntunut haittaavan.

Perille päästyämme nautimme Pasilan uudistetulla asemalla pystylounaat ja lähdimme kävelemään Lintsille. Kävely vei noin vartin. Ensin meillä oli kylmä, sillä ukkosrintama jylläsi yllämme ja tuuli oli navakka. Se taisi tulla jostain pohjoisesta. Linnanmäen porteista päästyämme meille kerrottiin, että kaikki laitteet eivät ole käytössä ukkosen vuoksi. Melkein lannistuin, mutta lapsi oli täynnä intoa. Hän pelaisi kaikenlaisia narunvetoja ja bingoja ja piipahtaisi kummitusjunassa odottaessaan ukkosrintaman väistymistä. Minäkin pääsin kummitusjunaan, tai oikeammin Hotelli Kyöpelivuoreen.

Tunnin pelattuamme ja seikkailtuamme ukkonen laantui ja laitteet avattiin. Samalla jonot kasvoivat ja aurinko alkoi porottaa. Lapsi hihkui onnesta – nyt hän pääsisi Taigaan, Ukkoon, Pikajunaan, Lohikäärmeeseen, puiseen vuoristorataan ja maailmanpyörään! Minä menin mukaan vain puiseen vuoristorataan, Linnanmäen klassikkoon. Muistin sen ottavan enemmän vatsanpohjasta…

Kymmenvuotias jonotti mukisematta, kiersi hurjat laitteet itsekseen minun seistessäni ja valokuvatessani jalat turvallisesti hikisissä tossuissa ja maan kamaralla.

Pääni meni pyörälle pelkästä laitteiden katselemisesta. Hurjakuruun (koskenlaskurata) menin mukaan enkä edes kastunut pahasti. Hyppäsin lapsen mukana myös maailmanpyörään, mitä kaduin minuuttia myöhemmin. Pelkään korkealla.

Tämän jälkeen joimme päiväkahvit ja nautimme isot pehmiksen varjoisalla kahvilan terassilla. Samalla suunnittelimme viimeisten tuntien ohjelmaa. Lapsi halusi vielä muutamaan laitteeseen ja pelata ei-niin-voittoisia-mutta-niin-jännittäviä pelejä. Nyökyttelin. Mikäs siinä.

Melkein viimeisenä, noin puoli tuntia ennen paluumatkaamme Pasilaan, lapsi pääsi testaamaan Raketin, jossa raketin lailla ponkaistaan n. 60 metrin korkeuteen ja takaisin, ylös ja alas, 4G:n kiihtyvyydellä. Minua otti vatsanpohjasta pelkkä huvittelun katsominen.

Meillä oli kaiken kaikkiaan ihana yhteinen retki. Lapsi puristi minua monesti kädestä ja tokaisi, miten mukavaa hänellä on. Neljä tuntia meni nopeasti. Lupasin, että seuraavalla kerralla varataan hieman enemmän aikaa piipahdukselle. Jäädään vaikka yöksi, kipaistaan Korkeasaaressa ja nautitaan ison kaupungin vilinästä. Oli jotenkin haikeaa palata Turkuun.

Iloisia ihmisiä.

Kirkuvia lokkeja.

Vauhtia.

Vilinää.

Kuumaa kahvia.

Erikoisia arpavoittoja.

Muttei yhtään turhaa kitinää.

Ihan parasta.

Tähän on tultu.

Minna