Leskenlehtiä, sinivuokkoja, iloisia arkipäiviä ja muut viikon parhaat jutut

Olipa kerrassaan keväinen viikko. Linnut lauloivat, ja lenkkipoluille on ilmestynyt leskenlehtiä ja sinivuokkoja. Aamutkaan eivät ole enää kovin viileitä, vaikka itse en kaulahuivista ja hansikkaista vielä ole voinutkaan luopua. Iltapäivisin niitä ei kyllä enää ole tarvinnut…

Viikkoon on mahtunut monenmoista: arki Helsingin Sanomissa on ajoittain hektistä (tykkään hetkittäisestä hektisyydestä, olen aina tykännyt!), kotiarkikin on ollut jollakin tavalla ruuhkaista, kun jokainen palaili pääsiäislomien jälkeen perushommiensa äärelle. Liikuntahetket ovat painottuneet iltoihin, ja omaa aikaa olen saanut nipistettyä lähinnä yksitoistavuotiaan harrasteaikoihin.

Koko viikon ajattelin kävellä töihin ja takaisin, mutta joka kerta jostain pätevästä syystä jätin sen tekemättä. Yleensä iltapäivän kiireet sotkevat tämän suunnitelman. Mutta sitten tuli perjantai. Pysyin päätöksessäni ja kävelin edestakaisin työmatkat. Tätä minulla on ollut ikävä! Kävely mahdollistui, sillä yksitoistavuotias pääsi mummon kanssa uimaan eikä minulla ollut tulipalokiire kotiin ruoanlaittoon ja harrastekuskauksiin iltapäivällä. Nautin.

Iltaisin lenkkipoluilla olen ihastellut kevään alkuja. Leskenlehdet, sinivuokot ja silmut puiden oksissa ovat niin vahva lupaus kesästä, että minua hymyilyttää. Päätimme vähitellen ottaa polkupyörät käyttöön, kunhan ne on ensin kotihuollettu. Kotihuoltoon sisältyvät renkaiden pumppaus ja ketjujen öljyäminen, ja yksitoistavuotiaan kohdalla satulaa pitää varmasti nostaa melkoisesti. Ensi viikolla varmasti fillaroidaan.

Yksi varma kevään merkki ja samalla erityisen iloinen asia tähän viikkoon oli se, että pihamme on herännyt henkiin. Enkä nyt tarkoita viherrystä tai lintujen laulua, vaan sitä, että pihan lapset ovat ulkona. Sankoin joukoin. Kahden takapihan trampoliinit ovat talviuniensa jälkeen kovassa käytössä. Vielä iltasella ovikello saattaa soida, kun naapurin lapset hakevat yksitoistavuotiasta pihailemaan. Tätä on kevät ja kesä, hymisin eräänä iltana itsekseni.

Toinen asia, josta olin menneellä viikolla erityisen iloinen, on se, että minun hommani Helsingin Sanomissa jatkuu! Teen siis toisen journalistisen harjoitteluni tämän ensimmäisen perään ja olen siten suorittanut jo ennen syksyä kaikki pakolliset harjoitteluni. Olen niin iloinen, ettei sille oikein ole edes sanoja.

Nautin työstä, iloisesta ilmapiiristä ja siitä, että oikeasti opin koko ajan lisää. Työharjoittelussa saan oikeasti tehdä toimittajan hommia, ja esimerkiksi viime viikolla julkaistiin yksi luetuimmista jutuistani, sekin tuotti iloa.

Loppuviikosta varasimme lomamatkan koko perheelle kesäkuulle, ja yksitoistavuotias uhosi aloittavansa pakkaushommat viikonloppuna. Toppuuttelin, ehkei nyt ihan vielä… Toisaalta nautin lapsen ilosta ja innosta, että ei muuta kuin pakkailemaan. Loppuviikosta tarkastin verotilanteen, ja postia lukiessani ilahduin – veronpalautuksia on tulossa mukavasti tänä vuonna.

Viikonloppu oli varsin perinteinen. Lauantaina jatkoin perjantaina aloittamaani siivousurakkaa, hain viikonloppukimpun, tein kotitreenin ja kuuntelin äänikirjaa. Piipahdin myös haistelemassa kevätmuotia lapsen harrastusaikana. En ostanut mitään. Sunnuntaina aamulenkin jälkeen teimme parini kanssa journalistiopintoihin liittyvää videoreportaasia, jonka palautus on ensi viikolla.

Tähän on tultu.

Minna