Miltä kevät 2023 näyttää? Kevätkauden touhuja ja suunnitelmia

Minulle vuosi 2022 oli varsin mukiinmenevä, reipas ja täynnä kaikenlaista pientä puuhaa. Olen vannoutunut arki-ihminen ja pidän siitä, että arki rullaa kitkatta. Kun arki saa olla arkea, erityiset hetket tuntuvat aivan erityisen kutkuttavilta, jopa juhlallisilta.

Paras arki on sellainen, jossa työ, vapaa-aika, harrastukset ja kaikenlaiset aktiviteetit ovat tasapainossa. Omalla kohdallani vaakakuppi saa olla selvästi kallellaan tekemisen puolelle…Tällaista arkea toivon vuodelta 2023. Toivon elettävää elämää, jossa on riittävästi puuhaa ja sopivasti palautumista.

Majakkarannan maisema

Alkukevät kuluu tiiviisti töiden parissa

Alkukevään arkeani siivittävät perustyöni ja sivutyöni, perheen parissa tekemiset, yksitoistavuotiaan harrastekuskaamiset ja kisaretket sekä monipuolinen liikunta vapaa-ajalla. Oikeastaan jatkan siitä, mihin viime vuonna jäin: toteutan samoja hyviltä tuntuneita juttuja ja jatkan aktiivista kotitreenausta ja lenkkeilyä. Unohtamatta erityisen tärkeitä luovuuslenkkejä, joita ehtii työpäivien lomassakin tehdä, jos esimerkiksi nipistää hieman lounas- ja kahvitauoista.

Perustyössäni opetus- ja hanketyöt ajoittuvat pääasiassa tammi- ja helmikuulle, sillä maalikuussa aloitan jälleen opintovapaan. Joitain hanketöitä on tuona aikana pakko tehdä, mutta nekin tunnit saan ”pankitettua” ja hyödynnettyä joskus myöhemmin vapaana. Uusi, loppuvuonna rahoituksen saanut hanke starttaa toden teolla tammikuussa, ja siinä olen kädet savessa tiiviisti ainakin kaksi kuukautta. Onneksi hankeporukassamme on osaavia ja ahkeria tekijöitä, jotka minun poissa ollessani pitävät toimintaa yllä moitteetta!

Opetuksen saralla luvassa on projektinhallinnan ja tutkimusmetodiikan opintojaksot sekä niihin liittyvät tehtävä- ja tenttitarkastukset. Lisäksi ohjaan opinnäytetöitä hiki hatussa, jotta opiskelijat pääsevät etenemään toivotulla tavalla ennen opintovapaatani. Syksyn opetusten suunnittelu aloitetaan heti alkukeväästä, mikä on tosi hyvä juttu – saa allakoitua syksynkin ohjelmaa ajoissa.

Maaliskuussa jään taas opinto- ja tutkimusvapaalle

Kuten jo mainitsin, maalikuussa aloitan kolmannen kauden opinto- ja tutkimusvapaasta. Olen kaikkiaan kolme kuukautta opintovapaalla. Sen aikana teen sekä post doc -tutkimustani että liki main viimeisiä opintojaksoja (Videoreportaasi) journalisti-opinnoista.

Myös ensimmäinen journalistiharjoittelu ajoittuu tälle aikajaksolle. Jännittävää ja kiehtovaa, odotan tätä kovasti. Pian selviää, mikä onkaan ensimmäinen harjoittelupaikkani!

Loppukevääseen on suunnitteilla pieni hääpäivämatka, ja sitten ollaankin ajanlaskussa jo melkein kesässä. Aika rientää, sen tulen toteamaan tämän kevään aikana varmasti monen monta kertaa.

Toiveita tälle keväälle

Toivon, että kevätarkeen mahtuu ainakin yksi kirja kuukaudessa, jokin hyvä iltaisin katsottava sarja sekä jokin uusi kotitreeni-treeni, jota voisin ainakin kerran kokeilla jo tutuiksi tulleiden kahvakuulan, kuminauhatreenin, voimapilateksen ja voimatreenin lisäksi.

Olisi ihanaa, jos voisin jo varhain keväällä kuopsutella kasvihuoneen uuden kasvikauden alkuun ja jos jaksaisin, viitsisin ja kykenisin harjoittelemaan jonkin uuden arkiruoan perheen (ja itseni) iloksi. Aamupuurobaari-kokeilun olemme päättäneet käynnistää tammikuussa. Lupaan kertoa, kuinka kevään terveyskokeilu sujui!

Tähän on tultu.

Minna

puheenaiheet oma-elama ystavat-ja-perhe ajattelin-tanaan
Kommentit (6)
  1. Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys
    17.1.2023, 11:57

    Selkeät suunnitelmat ja kivoja toiveita!

    Omat suunnitelmat ja toiveet vaativat edelleen kiteyttämistä, vaikka aikeena oli saada niihin joku selkeys jo vuodenvaihteen tienoilla. – > Tätä kirjoittaessani kalenteroin itselleni suunnitelmatuokion! Eli kiitos muistutuksesta. 😀

    1. Joo! OLisi kiva lukea sinunkin suunnitelmistasi, kunhan olet ne itsellesi saanut kirjattua 🙂

      Minna

  2. Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra
    15.1.2023, 21:31

    Mulla on tas kaiki levällään. Mikään hankeista ei ole vielä vahvistunut, joten kuin olisi risteyksessä ilman opasteita – ei oikein tiedä, mihin suuntaan pitää lähteä.

    1. Toivottavasti hommat pian selviävät, tuossa risteyksessä oleminen ei ole kaikkein mukavinta!

      Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *