Olga Kokon Äitimaa on tarkkanäköinen ja koskettava romaani elämän yllätyksellisyydestä

Äitimaa on kertomus nelikymppisestä kaikin puolin mukavaa elämää elävästä Lumista, jonka elämä joutuu myllerrykseen: kalliolainen nainen tapaa Markon, tulee raskaaksi ja muuttaa Korsoon. Samaan aikaan hän joutuu käymään läpi parhaan ystävänsä Sallan sairastumisen syöpään. Merkittävässä osassa teoksessa onkin suru, jota Lumi kokee Sallan menetyksestä – Sallan rintasyöpä leviää, eikä toivoa ole.

Äitimaa-kirjan kansi

Salla ja Lumi ovat olleet toistensa tärkein ihmissuhde kahdenkymmenen vuoden ajan. Lumin elämä ja minuus ovat muutoksessa, kun äitiys ja ystävän menetys tapahtuvat samaan aikaan. Oman raskauden ja lapsen myötä pinnalle nousee myös hankala suhde omaan marttyyriäitiin.

Marko ja Lumi remontoivat itselleen vanhan vaaleanpunaisen talon, jota ympäröi rönsyilevä pihamaa. Vauva syntyy, huutaa ja valvottaa kaiken aikaa. Lumi on kuolemanväsynyt, ja parisuhdetta koetellaan. Hiljalleen Lumi oppii olemaan itsensä kanssa. Hän kasvaa puolisona ja äitinä yhtä aikaa pihamaan raparperien kanssa. Isossa osassa tässä kasvutarinassa on Marko, kärsivällinen ja rakastava kumppani.

Äitimaa kosketti jostain syvältä ja sai aikaan tunteita laidasta laitaan: nauroin ja itkin ääneen, jännitin, pelkäsin, surin ja iloitsin. Kokko on onnistunut kirjoittamaan samaan aikaan hauskan ja hervottoman sekä yllätyksellisen teoksen, jossa hän kuvaa läheltä ja tarkasti ystävyyttä, naiseutta ja äitiyttä. Äitimaa sukeltaa syvälle epäonnistumisen, riittämättömyyden ja vanhemmuuden vaatimusten sammioon.

Olga Kokko kertoo tarinan hulvattomasti ja idyllisesti, teksti pulppuilee vaivattomasti. Teos on kielellinen taidonnäyte. Sen teksti on rikasta ja kielikuvat loistavia.  Olga Kokon itseironinen ja hersyvä tyyli kantavat koko romaanin ajan. Kiehtovan teoksesta tekevät tarinan eteneminen, sen rosoisuus ja keskeneräisyys sekä erityisen taitava kerronta.

Ahmin kirjan muutamassa päivässä ja koko ajan pelkäsin sen päättyvän.

Viisi tähteä.

Tähän on tultu.

Minna

Kirjan tiedot: Olga Kokko, Äitimaa, 2022. Kustantanut S&S.

Kuva: S&S.

puheenaiheet kirjat ajattelin-tanaan oma-elama
Kommentit (4)
  1. Tyylimurun Tiina
    31.7.2023, 11:11

    Kuulostaa just hyvältä! Pitääpä kuunnella!

    1. Suosittelen, kannattaa! 🙂

      Minna

  2. Kirja kuulosti mielenkiintoiselta ja mietin kuulleeni siitä aiemminkin. Päätin antaa sille mahdollisuuden. Ostaessani kirjaa huomasin kuitenkin, että olinkin sen jo lukenut ilman kummoistakaan muistijälkeä. Mitätön ja tylsä kirja. Onneksi kirjapalvelussani ei voi ostaa jo kertaalleen ostettua kirjaa.

    1. Näin ne makuasiat menevät: toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä. 🙂 Itse viehätyin soljuvuudesta, hyvästä suomen kielestä ja ehdottoman tarkkanäköisestä tarinasta.

      Minna

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *