Viikon parhaat: Mitä kuusen alta löytyi tänä jouluna?

Kysyin somessa seuraajilta, miten he toivoisivat minun kokoavan viikon parhaat -postauksen. Vaihtoehtoina olivat perinteinen kirjoitus, viikon plussat ja miinukset, kuvakoonti sekä joululahjaesittely. Joululahjaesittely voitti – muut kokivat rökäletappion!

Mitä kuusen alta löytyi tänä vuonna?

Ihan alkuun kerron, että sieltä löytyi ihania, tarpeellisia ja kaiken kaikkiaan liikuttavan kivoja lahjoja. Vaikka meillä on ollut tapana antaa lahjoja, näin vanhemmiten olen etenkin omien vanhempieni ja puolisoni kanssa sopineet, että ei hankita toisillemme lahjoja. Joulun lähestyessä usein muutamme ajatusta siihen suuntaan, että voimmehan me yhdet lahjat hankkia…

Tänä vuonna päätimme melkein heti, että tietenkin me hankimme lahjat, mieluusti toivelahjat tai jotakin, jota lahjan saaja on pitkään tarvinnut, toivonut tai josta hän on aina haaveillut. Pidän yllätyksistä, ja olisi ihanaa, jos jouluna saisi yllätyksen. Olen vuosien varrella kuitenkin todennut, että ehkä on parempi esittää toive ja selkeitä vinkkejä.

Joululahjakoonti

”Lempilaatikko”

Kolmetoistavuotias haastatteli minua ja puolisoani ennen joulua. Hän kysyi, mistä me pidämme, mikä on lempipuuhamme, mistä jouluisesta asiasta tykkäämme eniten ja kaikenlaista vastaavaa. Vastausten perusteella hän kokosi aivan ihanat ”lempilaatikot” – tämä oli ehdottomasti joulun liikuttavin ja ajatelluin lahja!

”Lempilaatikosta” paljastui muistikirja, jossa on yhden lempilauluni sanat kannessa (sattumalta sekin vielä!), viisi erilaista ohutta mustaa tussia, joilla voin kirjoittaa muistikirjaan, itse tehdyt korvakorut, lempikahvini ja lempikeksini. Kaiken kruunasi itse piirretty tonttu-kortti.

Kuvataulu ja glögipullo

Tämä oli oikeastaan minun ja mieheni yhteislahja… Kummityttäremme perheeltä saimme ihanan puutaulun, johon oli painettu kuvamme pieni kummityttö sylissämme. Jouduin kuvasta peittämään osan kasvoista, mutta ehkäpä saatte käsityksen, miten kiva kuva onkaan. Saimme samassa paketissa Kui Designin Vaiks kui ihana -glögipullon, joka on niin kaunis, etten ole vielä raaskinut sitä avata ja maistaa.

Marimekon laukut

Sain kaksi mustaa Marimekon laukkua, joista olen haaveillut pitkään. En ole niitä raaskinut ostaa itselleni, vaan tyytynyt aina vain näyteikkunaostoksille tai hipelöimään laukkuja kaupassa. Gratha-olkalaukku on ajaton, virtaviivainen ja kaikkeen sopiva. Pidän siitä, että laukussa on musta hihna, vaikka mukana tuli myös hihna valkoisella tekstillä.

Karla-nahkalaukku on niin ihana, että en oikein löydä sanoja sille, miten ihana se onkaan. Shoulder bag toimii arkena ja juhlassa. Minulla on Karlasta pienempi malli, josta tykkään enemmän kuin isosta.

Joululahjakuvia

Grafiikkateos

Vanhemmiltani sain Teija Lehdon (melkeinpä lempigraafikkoni) ”Leijututtaa”-teoksen. Se tuli väliaikaiskehyksissä, ja äitini lupasi kehystää sen joulun jälkeen. Kehystämössä oli ollut ruuhkaista ennen joulua. Minä pohdin kuumeisesti teokselle paikkaa…

Marimekon sateenvarjo

Minulla on aina joko hanskat tai sateenvarjo hukassa. Yleensä unohdan ne jonnekin. Joulupukki taisi tietää, että tämä mustavalkoinen lahja tulee tositarpeeseen!

Aarikan korvakorut

Ihanan ystäväni kauniista paketista paljastui Aarikan ajattomat korvakorut. Ne ovat aivan omaa tyyliäni, ja pohdin oitis, missä ja minkä asun kanssa niitä käyttäisin, kun palaan työhön loman jälkeen.

Sydän-saippua ja saaristolaisleipä

Toiselta ystävältäni sain kauniin ja käytännöllisen sydän-saippuan, jota voi käyttää esimerkiksi kasvojen pesuun. Paketista tuli myös pieni pussukka saippualle. Niin, ja aivan ihana itse tehty saaristolaisleipä, jonka söimme jo joulupäivänä loppuun.

Vallakorun korvakorut

Minulla on tapana ostaa itselleni joululahja. Tänä vuonna hankin kahdet Vallakorun korvikset. Molemmat niistä ovat tarkoin harkitut ja erilaiset kuin aiemmat koruni. Rakastan.

Villasukat

Rakastan myös villasukkia ja tykkään saada niitä lahjaksi. Tänä vuonna sain kahdet aivan ihanat sukat, joista molemmat ovat jo päässeet käyttöön. Ystävältäni saamissani sukissa oli kaunis viesti. Se meni tiivistettynä näin: ”Olet tärkeä osa elämääni”.

Joululahjakuvia

Muumimuki

Keskimmäinen poikamme oli ostanut minulle vuoden 2024 Mäkihyppy-talvikausimukin, josta olin iloinen ja onnellinen. Kerään muumimukeja, ja he olivat yhdessä pikkusiskon kanssa ostosreissullaan hankkineet astian minulle.

Siili-pyyhkeet

Esikoinen tyttöystävineen oli hankkinut minulle kaksi laadukasta valkoista käsipyyhettä. Niissä on siilin kuva. Ihastuttavat ja laadukkaat pyyhkeet! Liikkis!

Mielikirja

Yhdeltä ysätävältäni sain Mielikirjan, joka on eräänlainen työkalu ajatusten selkeyttämiseen, tavoitteiden saavuttamiseen ja paremman itsetuntemuksen rakentamiseen. Olen jo selaillut tätä innostuneena…

Alvar Aallon arkkitehtuurimuistipelikortit

Miehen siskon perheeltä saimme Alvar Aallon arkkitehtuurimuistipelikortit. Opettajaihmisena ilahduin, sillä  pelin 28 korttiparia opettaa Aaltojen arkkitehtuurista ja tutustuttaa meitä heidän suunnittelemiinsa rakennuksiin.

Aamu ja ilta -kirja

Appivanhemmiltani sain Jon Fossen Aamu ja ilta -teoksen, joka on pohjoismaisen Nobel-voittajan ensimmäinen suomennettu romaani. Tähän kirjaan tartun vielä loman aikana!

Minulle tuli tunne, että olin ollut ehdottoman kiltti kuluneen vuoden aikana. Olen kiitollinen kaikista saamistani paketeista – ne lämmittivät mieltä ja tulevat käyttöön!

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

20 vuotta sitten tähän aikaan – missä olin, kun tsunami iski?

”Vesi jylisi kuin hävittäjä.”

”Kaikkialla oli kummallisen hiljaista.”

”Ihmiset tuijottivat merelle.”

”Maa vavahteli veden voimasta.”

”Ravut pakenivat vedestä kallioille.”

”Suurin osa rannalla olleista ei ehtinyt paeta.”

”Ihmisiä kellui vedessä.”

”Voimani eivät riittäneet pitämään hänestä kiinni.”

Lausahdukset ovat suoria lainauksia potilailta ja heidän läheisiltään, joita hoidin ja kohtasin vuosia sitten sairaalamaailmassa.

Suuri aalto

Eilen, tapaninpäivänä, tuli täyteen 20 vuotta siitä, kun Intian valtamerellä tapahtui voimakas merenalainen maanjäristys. Se sai aikaan valtavan tsunamin, joka rantautui useille Kaakkois-Aasian alueille. Kun selasin tapaninpäivän aamukahvipöydässä somea, vastaan tuli uutispätkiä tuolta aamulta.

Muistin nopeasti nuoren sairaanhoitajaminäni seisovan suuren sairaalan päivystysosaston päiväsalin television edessä kollegoidensa kanssa. En unohda tuota päivää ja sitä seuranneita päiviä koskaan. En koskaan.

Tragedia ei koskettanut ainoastaan minua ja kollegoitani vaan lukuisia ihmisiä ympäri maailmaa. Satojatuhansia ihmisiä tappanut katastrofi kosketti laajasti ja globaalisti. Tsunamissa kuoli 179 suomalaista, mikä on enemmän kuin missään muussa rauhanajan onnettomuudessa.

Minä hoidin hetki tapahtuman jälkeen onnettomuuden uhreja sairaalan päivystysosastolla. Yksityisyydensuojan ja vaitiolovelvollisuuden nimissä joudun karsimaan yksityiskohtia tästä tekstistäni, mutta tiivistän olennaisen tähän: tsunami, joulunaika, jolloin tsunami tapahtui ja potilaat, joita tuona aikana Thaimaasta tuotuina hoidin, eivät unohdu ikinä. Kohtaamiset ja ihmiskohtalot olivat paitsi surullisia myös erityisen koskettavia. Ne ovat sitä yhä.

Tsunami tekoälyn kuvittamana

Osastolle tuotiin potilas, joka oli nähnyt veden vievän tärkeimmät läheisensä ja jäänyt itse henkiin. Muistan, miten potilasta hoitaessani mietin, että hänen ei enää koskaan tarvitse pelätä mitään. Muistan, miten minua itketti. Samaistumispinta omaan elämääni oli (liian) suuri, sillä lapsemme olivat 20 vuotta sitten 3,5- ja 5-vuotiaita.

Hoidin myös kahta potilasta, jotka olivat selvinneet kuin ihmeen kaupalla. Vain siksi, että tuona kohtalokkaana aamuna he olivat ihmetelleet aivan erityistä hiljaisuutta ja veden vetäytymistä ja päättäneet rannalle menon sijaan lähteä ”katselemaan paikkoja”.

He ehtivät paeta, mutta saivat lieviä vammoja. Muistan, miten potilaat läpikävivät tapahtumia kohta kohdalta. He kertoivat ihmisistä, jotka valtava aalto nielaisi, kaaoksesta. He kuvasivat minulle ihmisten ilmeitä ja huutoja. He muistelivat läheistensä kadottaneiden epätoivoista itkua. He puhuivat siitä, miten eläimet pakenivat jo aiemmin vuorille ja miten siitä olisi pitänyt ymmärtää kaikenlaista…

Samaa settiä kuuli joka ainoassa uutislähetyksessä. Kerta toisensa jälkeen.

Meri ja aalto

Minä olin järkyttynyt, kauhuissani, liikuttunut ja jatkuvasti itku kurkussa. Muistan erään potilaan sanat siitä, että minäkin saisin itkeä. En unohda tuon samaisen potilaan sanoja koskaan. En unohda myöskään hänen helpottunutta hymyään enkä sitä, miten näiden kaikkien potilaiden silmistä pystyi näkemään toivon ja helpotuksen – hei, me selvisimme!

Minä ja kolleganikin selvisimme, mutta edelleen silmiini nousevat kyyneleet, kun ajattelen tätä aikaa. Olen usein miettinyt, että jonkinlainen debriefing olisi voinut olla tarpeellinen.

Ja joku vielä ihmettelee, miksi vesi ei ole elementtini.

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Aaltokuvat Pexels, Tsunami thaimaalaisella rannalla -kuvan tein tekoälyllä (Chat GPT 3,5).

Puheenaiheet Oma elämä Terveys Ajattelin tänään