Toivepostaus: Työarkeani helpottavat tekijät – tarjolla vinkkejä!

Saan melko usein, kuitenkin säännöllisesti, toiveita siitä, että kirjoittaisin työstäni, työarjen parhaista hetkistäni ja esimerkiksi vinkkejä työn sujuvuuteen. Koska nykytyö on usein vauhdikasta ja vaativaa, päätinkin nyt tarttua työn sujuvuus -aiheeseen ja koota blogiin vinkit työarjen helpottamiseksi.

Disclaimer heti alkuun: luvassa ei ole mitään ihmeellistä, järisyttävää eikä maata mullistavaa vaan ihan tavallisia arkisia juttuja, joilla voi helpottaa työarkea.  Ja joilla juuri minä helpotan työarkeani – pienillä teoilla on merkitystä.

Minna kirjastossa

Työarkeani helpottavat tekijät – tarjolla vinkkejä!

1. Allakoi, allakoi ja allakoi. Allakoi myös tyhjää tilaa, ajatustilaa ja tilaa palautua kokousten, tiimipalavereiden ja kaikenlaisten erilaisten työtehtävien välillä. Työpäivät sujuvat jouhevammin, kiire tuntuu hallittavammalta ja työn ilo pysyy mukana matkassa, kun ei ole jatkuvasti tunne siitä, että a) on väärässä paikassa väärään aikaan, b) on koko ajan kiire eikä ehdi edes hengittää tai c) sähköposteihin ei pysty vastaamaan riittävän nopeasti ja viestintäsääntöjen mukaan.

Oma pienin (kuitenkin melkein tärkein) allakkatekoni on se, että olen kalenteroinut joka ikiselle aamulle ja joka ikiselle iltapäivälle 30 minuuttia sähköposteille. Joskus, usein maanantaille, jos ei ole opetusta, jopa tunnin. Näin sähköposteja ei juuri koskaan ole jonossa tai minulle tulee tunne, etten ehdi vastailla niihin. Ehdin ihan hyvin, kun olen ottanut sille aikaa. Suosittelen!

2. Priorisoi aina, kun voit. Kuulostaa aivan liian isolta vinkiltä, mutta annankin juuri siksi muutaman esimerkin priorisoinnista. Ensinnäkin isojen kokonaisuuksien hallinta helpottuu kummasti, kun ne pilkkoo pienemmiksi, konkreettisiksi tehtäviksi. Sitten vain suorittamaan niitä järjestyksessä. Toiseksi tykkään pitää to-do-listoja, jotka tuovat selkeyttä päivään ja antavat myös onnistumisen kokemuksia, kun huomaa voivansa poistaa tehtäviä listalta.

On tässä vielä kolmaskin kohta: olen vanhemmiten ja työn tiimellyksessä oppinut – osin kantapään kautta –  että kaikki asiat eivät ole yhtä tärkeitä eikä kaikkea tarvitse tehdä kympin arvoisesti. Joskus vähempikin riittää. Sekin on priorisointia, panostaa tärkeisiin juttuihin.

Minna kirjastossa

minna

3.  Muista tauot ja palautuminen. Tämä ei ole klisee vaan todellinen työarjen ja elämän pelastaja! Riittävät ja kunnolliset tauot ovat olennainen osa tehokasta työpäivää. Korona-aika opetti minulle paljon (tai kaiken) tauoista. Pienikin ajatuskatkos, happihyppely tai kahvikupillinen ilman näyttöä virkistää mieltä ja auttaa jaksamaan työpäivän loppuun. Minuutin biotauko ei ole kunnon tauko.

Taukojen lisäksi kannattaa päättää, että työpäivä loppuu tiettyyn hetkeen. Se mahdollistaa sen, että pystyy palautumaan ja seuraavakin työpäivä menee mukavasti. Ja seuraavat työvuodet… Itse suosin ulkoilua, työmatkalenkkeilyä, lounaslenkkejä, vartin lukuhetkeä sohvalla etätyöpäivänä, ja myös keittiön siivous lounaan jälkeen toimii hyvin työrupeaman katkaisijana. Palautumista edistää vapaa-ajan mukavat ei-työhön-liittyvät puuhat.

4. Panosta työrauhaan ja pyri hallitsemaan keskeytyksiä. Keskittymistä vaativissa tehtävissä on ratkaisevaa, että saa työskennellä rauhassa. Silloin suljen tarpeettomat kilahtelut ja sähköposti-ilmoitukset – sähköposteillehan on omat hetkensä päivän alussa ja lopussa. Kun saan rauhassa tarkastaa tehtäviä, suunnitella opetusta, laatia hankesuunnitelmaa tai tehdä muuta paljon ajatustyötä vaativaa työtä, en poukkoile asiasta toiseen, vaan pystyn uppoutumaan kunnolla yhteen asiaan kerrallaan. Keskeytysten minimoiminen parantaa paitsi tehokkuutta myös työn mielekkyyttä. Opetuspäivät ovat ainutlaatuisia ja tekevät mielelle hyvää monesta syystä, yksi niistä on se, ettei niissä ehdi pohtia juurikaan muuta kuin opetuksen läpivientiä.

5. Soittele. Olen siitä vanhanaikainen (?) ihminen, että soittelen mieluusti. Koen, että soittamalla pystyy ratkaisemaan asioita paljon jouhevammin kuin esimerkiksi sähköpostilla tai Teams-viestillä. Joskus muutamia vuosia sitten vähän vieroksuin tätä tapaa tai koin sen vähintäänkin oudoksi, mutta nykyään soittelen mielelläni niin kollegoille, ystäville kuin puolisollekin.  Etenkin kollegoille, jos minulle tulee jokin tärkeä työasia mieleen. Kollegakontaktit tuovat arkeen mukavaa ajatustenvaihtoa ja hyvin usein mielettömän hyvät naurut!

Tähän on tultu.

Minna

Kuvat: Jenna Westerlund

Puheenaiheet Oma elämä Työ Ajattelin tänään

Pääsiäistä edeltävän viikon parhaat kuvina

Pääsiäistä edeltävä viikko on ollut työntäyteinen. Koska pääsiäinen tarkoittaa vapaapäiviä, tulee niitä edeltävinä työpäivinä sellainen tunne, että kaikki pitäisi saada valmiiksi, vaikka oikeasti kiirettä ei olisikaan. Ja kun oikein pohdinut kulunutta viikkoa, pääasiassa se on ollut hyvinkin arkinen: työtä, kotitöitä, lapsen harrastuksia, omia treenejä ja lenkkejä, sarjojen katselua, pääsiäisen odottamista ja arjen odottamista. Vapaapäivät ovat ihan kivoja, mutta nautin usein eniten tavallisesta arjesta.

Kokosin pääsiäistä edeltävän viikon parhaat kuvina. Ja tarkistin tätä postausta varten, että oliko kulunut viikko pääsiäisiviikko tai pitääkö puhua/kirjoittaa pääsiäisviikkoa edeltävästä viikosta…

Sinivuokkoja polun varressa
Alkuviikko oli lämmin, aurinko paistoi monen päivänä, ja minulla oli monena päivänä aivan liikaa vaatetta työmatkalenkeilläni. Lämpimimpänä päivänä nappasin kuvan täysin auenneista sinivuokoista metsäpolulta. Pohdin mielessäni, että kohta maasta puskevat valkovuokot, vaikka elämme vasta pääsiäistä…
Painot kuntosalin treenisalissa
Maanantaina osallistuin jo totuttuun tapaan Elixia Jokivarren Cross Training -tunnille, jota ohjaa aivan mielettömän hyvä Johanna. En varmasti kävisi tunnilla, jos veturi ei olisi niin innostava. Treeni sujui hyvin: sain lisättyä käsipainoliikkeeisiin molempiin kilot (seitsemän kilon puntit ovat odottamassa devil´s press- liikettä (ennen tein siis kuudella kilolla), ja kymmenen kilon puntit nappasin mukaan kyykkyhyppyihin. Ennen tein ne yhdeksällä kilolla (liike tehdään yksi puntti per käsi). Tangossa on 10 kilon painot, tanko painaa kuusi kiloa. Tällä teen takakyykkyä (saan nämä painot itse nostettua niskan taakse), maastavetoon laitan päivin viisi kiloa lisää. Tankoliikkeinä tehdään lisäksi thruster ja rinnalleveto sekä kulmasoutua. Näihin lataan painoksi 7,5 kiloa/tangon pää. Olen iloinen siitä, että a) käyn personal trainerilla jossa harjoitetaan voimaa ja b) olen oystynyt tässä maanantain treenissä nostamaan painoja asteittain.
Lämpimät leivät
Söimme sekä viime sunnuntaina että tämän viikon maanantaina chili con carnea. Lopusta noin yhdestä pienestä annoksesta kastiketta loihdin muina emäntinä lämpimät leivät maanantai-illaksi. Niistä jäi vielä muutama seuraavan päivän lounaalle salaatin kanssa syötäväksi. On hetkiä, jolloin jaksan leikkiä hyvää emäntää, sitten on hetkiä, jolloin en jaksa…
valkovuokot
No sitten ne valkovuokot ilmestyivät! Loppuviikon lenkillä havaitsin maassa jotakin valkoista, ja kas, siinä ne olivat: valkovuokot. Pidän enemmän sinivuokoista (ja niistäkin eniten nuppuisina), mutta kyllä näistä tuli sellainen tunne, että se oikea kevät on ihan nurkan takana. Se, jolloin luonto puhkeaa kukkaan, on vehreää ja kaunista ja valoon alkaa tottua.
Teatterisillan narsissit
Olenkin tällä viikolla innostunut kuvaamaan kukkia. Torstaina tein lounaslenkin keskustaan ja ihailin samalla hetken teatterisillan näkymää ja narsisseja.
Poskipunat
Tämä ei ole mainos. Tämä on kuva kolmesta erisävyisestä Essencen poskipunasta, joita voin lämpimästi suositella ihan kaikille. Otin kuvan ystävälleni, jolle selitin ääniviestissä kyseisestä tuotteesta. Poskipunaputeli maksaa alle neljä euroa ja toimii kuin unelma! Tämä on nestemäistä, joten tuotetta puristetaan ensin tippa kämmenselälle, siitä siveltimen kanssa levitetään iholle. Ensin ”sotkotan” ja tasaan värin siveltimeen ”hieromalla” ja tupsuttamalla sitä kämmenselällä siveltimen harjaksiin. Olen oppinut tämän Meikkimuijalta, heh. Halpaa ja hyvää. Suosikkisävyni on tässä kuvassa keskellä.
sinivuokot
Jälleen olemme sinivuokkojen äärellä. Olin perjantaina aamulenkillä kodin läheisellä pururadalla ja näin ihanan ryppään nuppuisia sinivuokkoja. Kuvasta tuli suttuinen, mutta se sopi hyvin perjantaiaamun ilmaan…Perjantai-iltapäivällä olimme kylässä ja syömässä ystävien luona, samalla tapasimme valloittavan kummityttömme. Kiva päivä!
Viikonloppukimppu
Lauantai oli (onneksi) ihan tavallinen lauantai. Lapsen treenit, omat treenit, oma lenkki ja viikonloppukimppu. Mitä sitä ihminen muuta tarvitsisi? Lauantai-iltapäivällä ja -illalla, kun kolmetoistavuotiaalla oli yökylävieras ja puoliso uppotui omiin juttuihinsa, kirjoittelin Turun Sanomien artikkeleita ja valmistelin tulevia kirjoitustöitä – oli kunnon flow!
kirsikan kukkia jokivarressa
Ja kukkakimara jatkuu! On taas se aika vuodesta, kun Aurajokirannan kirsikkapuut alkavat kukkia. Monien somessa on näkynyt ihanan aurinkoisia kirsikankukkakuvia, minä napsin omat ensimmäiseni sunnuntain lenkillä. Olimme liki kaatosateessa ystäväni kanssa reippailemassa ja päätimme samalla käydä kuvaamassa kirsikkapuita. Ne ovat kyllä aina ihania! Satoi tai paistoi.

 

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään